Arvostelussa Bravely Default: Flying Fairy HD Remaster

Keijupölyä ilmassa

Nykyään puhutaan paljon siitä, kuinka isot pelifirmat välttelevät perinteisten vuoropohjaisten roolipelien tekemistä viimeiseen saakka. Kehtaan kuitenkin väittää, että niitä on ilmestynyt säännöllisesti viime vuosinakin, mutta valitettavan iso osa pelaajakunnasta vaikuttaa sivuuttavan milloin milläkin syyllä kaiken sellaisen, jonka kannessa ei lue Final Fantasy, Persona tai Pokémon. Loistavana esimerkkinä tästä on Square Enixin Bravely Default -sarja, jota on julkaistu Nintendo 3DS:lle ja Switchille peräti kolmen pelin verran. Näistä parhaiten muistetaan sarjan ensimmäinen osa, joka saapuu nyt ehostettuna Nintendo Switch 2:lle.

Ehostettu voi olla sekin liikaa sanottu, sillä remasterointi tarkoittaa Flying Fairy HD Remasterissa lähinnä huomattavasti korkeampaa resoluutiota ja parempaa äänenlaatua. Kaikki muu on kuin suoraan 3DS:ltä, eikä peli sisällä mitään merkittäviä uudistuksia, ellei sellaiseksi lasketa muutamaa Switch 2:n hiiriohjaimella pelattavaa minipeliä. Päivitysten maltillisuus ei ole suoranaisesti huono asia, sillä muut ominaisuudet pitävät edelleen pintansa. Perinteinen roolipeliseikkailu on antoisaa, taistelu- ja hahmonkehitys on monipuolista, eikä tarinankerronnassakaan ole säästelty. Ainoastaan kovin kulmikkaat hahmomallit kertovat pelin olevan kotoisin teknisesti rajoittuneemmalta alustalta.

Mikä Bravely Defaultissa sitten kiehtoo? Pohjimmiltaan kyse on tuttuuden tunteesta, aivan kuin pelaisi taas niitä pelejä, joiden kanssa roolipelikipinä aikanaan syttyi. Esimerkiksi tarina on tuttuakin tutumpi kertomus neljästä luonnon voimia ylläpitävästä kristallista, jotka ovat joutuneet pahan voimien käsiin, joten maailmanpelastusretkelle lähtee neljä kovin omaluonteista sankaria. Kaikki taistelut hoidetaan vuoropohjaiseen tyyliin. Kartalla ja tyrmissä vaanii jos jonkinmoista hirviötä, jotka iskevät pelaajan joukkueen kimppuun satunnaisesti. Tällöin avautuu erillinen taisteluruutu, jossa hirviöt seisovat vasemmalla ja pelaajahahmot oikealla. Jokaiselle hahmolle valitaan toimenpide, jonka jälkeen soturit ja hirviöt hoitavat oman osansa. Kun jokainen on iskenyt, alkaa seuraava vuoro, ja tätä jatketaan, kunnes toinen osapuoli on kokonaan kukistettu.

Luxandarc-nimisellä mantereella tavataan ilkeitä ritareita, mystisiä velhoja ja tietenkin naiskauneudelle syvään kumartavia vanhoja miehiä. Tällaisenaan moinen kävisi lähinnä vain nostalgiahampaan kaivelusta, mutta Bravely Default nostaa päätään etenkin jrpg-pelille harvinaisen laadukkaalla englanninkielisellä ääninäyttelyllä. Käytännössä kaikki näyttelijät onnistuvat tuomaan hahmonsa upeasti henkiin, ja jopa sivuhahmot tuntuvat käsin kosketeltavan aidoilta. Vaihtoehtoisissa japanilaisäänissäkään ei ole moitittavaa. Kaikkea tätä nostattaa myös yksi viimeisen vuosikymmenen parhaista pelisoundtrackeista, joka pistää kampoihin jopa Final Fantasyn suurvuosien (1994–2001) musiikille.

Tietenkään tällainen peli ei voi selvitä pelkästään tarinan ja musiikin voimin. 3DS:n aikaisen budjetin huomaa erityisesti välivideoista, jotka koostuvat suurimmalta osin kohtauksista, joissa hahmot puhuvat paikallaan seisten. Ja koska myös taisteluissa seistään paikallaan ja kaikki toiminnot tehdään valikoiden kautta, tulee tekemisen olla mielekästä. Mikään ei liene turhauttavampaa, kuin seurata mielenkiintoista tarinaa, mutta kaikki siinä välissä on niin turhauttavaa tupeksimista, että meinaa mennä kupit nupissa nurin. Onneksi tekijätiimi on ollut valppaana ja rakentanut taistelua tukevan kehityssysteemin, joka on yhtä aikaa sekä monipuolinen että tarpeeksi helposti ymmärrettävä.

Suurin osa loppupomoista on niin sanottuja asteriskien haltijoita. Näitä taikaesineitä tarvitaan omien hahmojen ammattien vaihtamiseen lennosta. Tarpeeksi vihollisia niittäneet hahmot oppivat ansaituilla pisteillä uusia tekniikoita, joita pystyy käyttämään rajoitetusti, vaikka ammattia vaihtaisikin myöhemmin.

Uravaihtoehtoja on yli parikymmentä erilaista, ja viimeiset niistä ovat avattavissa tarinan puolivälin tienoilla.  Useimpia rooleja ei tarvitse sen kummemmin selittää roolipelien ystäville: erikoistua voi esimerkiksi parantajan, ritarin, varkaan tai pimeän maagin uraan. Jokaisella roolilla on omat vahvuutensa ja heikkoutensa, ja pelaaja saa vapaasti rakentaa juuri sellaisen tiimin kuin haluaa. Esimerkiksi taikojen tehoja parantava balsamimestari on hyödyllisin parantajavelhojen parina, mutta tällainen tiimi tarvitsee avuksi vielä vahingon tekijää, jollaiseksi kelpaa niin miekkasankari kuin erikoisemmalta kuulostava vampyyri tai merirosvokin.

Sarjan ominaisin mekaniikka lukee jo pelin nimessä. Default-komento tarkoittaa taisteluissa suojaavaa asentoa, jolloin vihollisen iskut tekevät valitulle hahmolle vähemmän vauriota. Tällöin vuoro tosin jää myös välistä, mutta sen saa käyttöön tuplana seuraavalle kierrokselle Brave-käskyllä. Myös viholliset kykenevät tähän, joten liikkeiden ajoitusta kannattaa miettiä tarkkaan. Valitettavasti mikään ei kerro etukäteen, aikooko vihollinen puolustautua, joten niiden toimintatavat kannattaa opetella ulkoa.

Kestoa eeppiselle seikkailulle kertyy pelitavasta riippuen 30–100 tuntia, sillä sivutehtävää ja keräiltävää on runsaasti. Tutkiva sielu saa kyllä tahtomattaankin hahmojaan kehitettyä niin paljon, että tarinaosuus sujuu ilman vastoinkäymisiä. Ja vaikka ongelmia tulisikin, on pelaajalla käytettävissään laaja valikoima vaikeustasoon ja satunnaistaistelujen tiheyteen vaikuttavien säätimien kaltaisia työkaluja, joilla tehdä pelistä armeliaamman. Samaten lisähaastetta kaipaava voi pistää pois päältä vaikkapa rahan tai kokemuspisteiden kertymisen. Helpotukset ovat tervetulleita varsinkin pelin loppupuolella, jossa ikävä kyllä sorrutaan merkittävään aiemmin tapahtuneen toistamiseen. Toiston ohittamiseen on kyllä eräs keino, mutta silloin oikea loppu jää kokematta.

Yhteenveto

Bravely Default: Flying Fairy HD on loistavan pelin kunnianhimoton päivitys. Sen ainoat oikeat muutokset koskevat minipelejä sekä tuhoutuneen kylän jälleenrakentamista, johon otetaan osaa 3DS:n StreetPass-ominaisuuden sijaan ystävien tai satunnaisesti kaupungeista löytyvien apurien avulla. Switch 2:n suosimiselle ykkös-Switchin sijaan ei ole kovin näkyviä perusteita, koska pelin ulkomuoto on selkeästi edelliseltä kannettavalta sukupolvelta kotoisin. Muuten Flying Fairy on pelillisesti edelleen aivan yhtä raikas kuin vuonna 2013.

Hyvää:
– Ajaton tarina, ääninäyttely ja musiikki
– Monipuolinen hahmonkehitys ja taistelusysteemi

Huonoa:
– Selkeästi 3DS:ltä lähtöisin
– Uudistukset ovat minimaalisia