Arvostelussa Alwa’s Awakening

Pelastava liekki

Alwa’s Awakening on ruotsalaisen Elden Pixelsin esikoispeli, jonka luomisen kerrotaan vaatineen verta ja kyyneleitä heti alkuteksteissä. Toisen introssa esitettävän väitteen mukaan peli on yhtä vaikea kuin NES-aikakauden esikuvansa, joihin kuuluvat muun muassa Castlevania, Solstice ja The Battle of Olympus. Alkusanat eivät ole täysin tuulesta temmattuja, sillä kahdeksanbittiseen äänimaailmaan ja grafiikkaan käytetty työmäärä näkyy selvästi. Oletusasetuksilla Alwa’s Awakening on todellakin jopa turhauttavan armoton, mutta onneksi kehittäjien joukossa oli joku, joka ei kaihtanut pienten nykyajan mukavuuksien ujuttamista peliin.

Alwa ei ole henkilö vaan pelin tapahtumapaikkana toimiva fantasiamaa, joka kärsii huonosta sadosta ja muista pahoista ongelmista ilkeän Vicar-mystikon masinoiman vallankaappauksen jälkeen. Hävityksen partaalla olevien kapinakylien viimeinen toivo on jostain kaukaisuudesta saapunut nuori sankaritar nimeltään Zoe. Avuliaat kansalaiset kertovat hieman paikkojen historiasta ja ohjaavat oikeaan suuntaan ensimmäisten esineiden luokse, mutta muuten pelaaja on metroidvanian tapaan laajenevassa maailmassa omillaan.

Pelaajan tärkein apuväline on kartta, joka paljastaa pomovastustajien olinpaikat, mutta jättää oikean tien pelaajan itse selvitettäväksi. Vicarilla on neljä uskottua monstereiksi muuntautuvaa palvelijaa, jotka kaikki täytyy päihittää ennen viimeisen linnakkeen avautumista. Jotta Zoella olisi ylipäätänsä mitään mahdollisuuksia päästä pomon luo, täytyy ensin löytää Alwan kiemuraisiin luolastoihin piilotetut loitsut. Ensimmäisellä taialla voi loihtia vihreän laatikon, jota voi käyttää suojana tai ylimääräisenä korokkeena. Laatikko on avain useimpiin pulmiin, joissa tarvitaan jotain painavaa oven avaavan nappulan päälle tai lisää pituutta pelihahmon jo valmiiksi mukavan ilmavalle hypylle. Ratkaisua ongelmiin ei tarvitse miettiä kauaa, sillä sama arvoitus ei jatku ruudun ulkopuolelle seuraaviin huoneisiin. Viimeisissä tyrmissä kuvaan astuvat tosin feikkiseinät ja näkymättömät ansakuopat, jotka menevät jo vähän liikaa trollaamisen puolelle.

Kaksi muuta taikasauvan avattavaa kykyä ovat kuplaloitsu ja hitaasti latautuva liekkiammus. Kupla toimii ylöspäin leijuvana alustana, ja monen asian läpi kulkeva voimakas tulipallo auttaa taisteluissa. Vaikka Zoe kestää vain kolme osumaa, eivät kohtalaisen tyhmät ja heikot tavalliset viholliset tai edes Vicarin viikarit ole kaikista häiritsevimpiä esteitä. Pelin edetessä ympäristöissä lisääntyvät tiuhaan tahtiin vesi- ja piikkiesteet, jotka tappavat kertalaakista. Kuoleman jälkeen Zoe kiikutetaan viimeksi kosketetun tulipesäkkeen luokse, joita on vain muutama per isompi alue. Kytkimiä ei tarvitse painella uudelleen, mutta matka tallennuspaikalta takaisin voi olla pitkä. Tämän vuoksi säästinkin hermojani kytkemällä päälle melkein heti Assist Moden hyödyllisen elämähelpotuksen, jolloin Zoe herää henkiin saman huoneen suuaukolta. Huijaamiselta kuulostava ominaisuus johtaa varomattomampaan pelityyliin, mutta ilman sitä olisin käyttänyt tunteja samojen käytävien läpi ravaamiseen. Muutamien tallennuspisteiden yhteydessä on teleportti, mutta ne eivät ole erityisen hyödyllisiä syrjäisten sijoituspaikkojensa vuoksi. Apuvalikosta voi napsauttaa päälle myös tärkeiden esineiden sekä elämäpisteet täyteen palauttavien kaivojen sijainnit.

Pulmien suorittamisesta ja salakäytävien löytämisestä palkitaan sinisillä kuulilla, joita on pelissä yhteensä 99 kappaletta. Kuulat tarjoavat erikoista hyötyä, sillä pomot ottavat vastaan taistelun aluksi kokoelman tasoon verrattavan määrän vahinkoa. Esimerkiksi reilut 60 kiveä kattanut inventaarioni kutisti itse Vicarin elämäpalkkia automaattisesti lähes puolella. Peli olisi oikeastaan kaikin puolin tasapainoisempi ja ”rehtiin pelaamiseen” kannustavampi, mikäli keräilyrompe kasvattaisikin päinvastaisesti Zoen elämäpalkkia. Huomasin, etteivät ensimmäiset pomot kestä kuulalaskelman jälkeen kuin muutaman tökkäyksen, joten tehokkain tapa hoitaa taistelut oli puskea päälle kuin Rambo ja ottaa kaikki hyöty irti osuman jälkeisestä hetkellisestä kuolemattomuudesta.

Alwa’s Awakeningin suurin ongelma on persoonattomuus ja uniikkien ideoiden puute. Vaikka kädenjälki onkin siistiä, ei rajattu väripaletti saa eri alueita nousemaan toisistaan esiin. Etenkin pelin ensimmäisellä puoliskolla vietetään aikaa kylissä, luolastoissa, meritemppelissä ja maan alla, joissa kaikissa katsellaan samoja tummansinisen ja ruskean sävyjä. Vehreitä metsiä, lumisia huippuja tai tulivuoria ei nähdä lainkaan. Yksinkertaiset pelimekaniikat ja taikojen avautumisjärjestys on suunniteltu vähän turhan varovaisesti, mikä tarkoittaa sitä, ettei pelaaja voi esimerkiksi tappaa pomoja haluamassaan järjestyksessä. Yritin kyllä useampaan otteeseen oikaista muurien yli pikselintarkoilla hypyillä ilman menestystä, mutta toivotan onnea speedrunnaajille. Peli olisi huomattavasti hauskempi, jos jostain luolasta löytyisi esimerkiksi vaihtoehtoisia varustepäivityksiä. Kuplan ja laatikkoloitsun päivitykset ovat pakollisia.

Zoe ja Vicar jäävät täysin tyhjiksi kankaiksi. Zoe ei puhua puuskahda koko pelin aikana mitään, eivätkä sivuhahmotkaan avaa sankarin taustoja. Huppupäinen Vicar pääsee kunnolla ääneen vasta lopussa, mutta kuningaskunnan valloitukselle ei vaikuta olevan suurempaa syytä – hahmo on vain puhtaasti paha. Lopputaistelun jälkeen tarina myös päätetään silmänräpäyksessä ilman mitään suurta dramatiikkaa. Tosin, eivätpä ne NES:n kulta-ajan parhaimmatkaan teokset juonella pröystäilleet.

Yhteenveto

Alwa’s Awakening palkitsee pitkäpinnaiset pelaajat ruhtinaallisesti, mutta pelistä ei olisi tullut klassikkoa 30 vuotta sitten, eikä siitä tule sitä nytkään. Kymmenen euron latauspeli tarjoaa monen tunnin edestä seikkailtavaa jo kaikilla helpotuksilla pelatessa. Metroidvanioille epätyypilliseen tapaan pelaaja ei kuitenkaan tunne suurta vapauden ja löytöretkeilyn tunnetta, sillä niin moni asia pelissä on rakennettu tutusti ja turvallisesti kahdeksanbittisten oppi-isien mallia noudattaen.

Hyvää:
– Retrotunnelma välittyy vahvasti
– Assist Mode on tervetullut lisä

Huonoa:
– Viimeiset minuutit
– Ei tunnu kovin omaperäiseltä