Arvostelussa Achilles: Legends Untold

Ei Odysseuksen, vaan Akilleen harharetket

Antiikin Kreikan mytologia on toiminut viihdemedian innoittajana jo auvoisista ajoista saakka. Aniharva meistä on tutustunut niihin täysin alkuperäisiin teoksiin, mutta erilaisten käännössatujen ja muun viihteen kautta Suomessakin tunnetaan tarina aurinkoa lentäneestä Ikaroksesta, kuinka Odysseys harharetkeili pitkin maita ja mantuja, ja miten Hercules päihitti lukuisia haasteita matkalla kuuluisuuteen. Puolalaisen Dark Point Gamesin toimistolla on innostuttu studion julkaisuhistorian perusteella poikkeuksellisen kovasti nuolen nilkkaansa saaneesta Akilleksesta, joka on Switchille käännetyn Legends Untold -pelin päätähti. Onko kyseessä suuri ja tarunhohtoinen kertomus vai kuusivuotiaan ensimmäinen ainekirjoitus?

Achilles: Legends Untold on pelimekaanisesti yläperspektiivistä kuvattu soulslike. Ruudulla näkyvät tutut värikkäät palkit osumapisteille, staminalle ja manalle, kuin myös neljään osaan jaettu pikanäppäimistö parannusjuomille ja muille pelihahmoa parantaville esineille. Soulslike-genren haastavuutta pelkäävien ei kannata kuitenkaan karttaa puolalaista Akillesta, sillä erilaisia vaikeustasovaihtoehtoja on tarjolla runsaasti eri taitotason omaaville pelaajille. Helpoimmillaan kreikkalaisista myyteistä ammentava peli on letkeä mäiskintä ja vaikeimmillaan todella raaka pelaajaa kohtaan.

Tarina on jokseenkin tuttu muutamia teemaan sopivia Hollywood-elokuvia nähneille. Mestarisotilas Akilles johtaa myrmidoniarmeijaansa kohti Troijaa hakeakseen kaunotar Helenan takaisin oikealle omistajalleen, mutta legendaarinen taistelu päättyykin juonitwistiin, kun sankari päätyy aikahypyn myötä kauas tulevaisuuteen ja keskelle myyttisiä pahuuden valtaamia maita. Miten näin pääsi käymään ja miten kypäräpää pääsee takaisin kotikonnuilleen? Se sotku jää ohjainta käsissään pitävän pelaajan selvitettäväksi. Näillä tuntemattomilla korpimailla sitten autellaan sen asukkeja sivutehtävien muodossa, mätkitään myyttisiä petoja turpaan ja keräillään hahmonkehityksen kannalta tärkeää irtaimistoa luolista, kellareista ja muinaisista temppeleistä.

Vaikka Legends Untold ei ole missään nimessä mikään miljoonabudjetin AAA-eepos, on siinä silti yllättävän laajalti pelattavaa. Pelialue on suoraviivaista putkea, mutta silti tutkittavaa ja lokaatioita on erittäin paljon. Valitettavasti miljööt ovat kuitenkin valitettavan yksitoikkoisia, eikä illuusiota suuresta ja teemoiltaan vaihtelevasta maailmasta pääse oikein syntymään. Hahmonkehitys tapahtuu Skyrimistä tutulla tähtitaivaalla, jolla asetellaan peruskyvyille taistelukokemuksen kautta kertyneitä kykypisteitä, ja aina välillä lisäillään hahmolle muun muassa uusia erikoisliikkeitä ja muita vihollisten nirhaamisessa auttavia passiivisia tai itse aktivoitavia voimia.

Varustevalikoima on massiivinen, joskaan esimerkiksi eri asetyyppien välillä ei ole kummoisempia pelillisiä eroja animaatioiden tai kontrollien suhteen. Pahalaisten kiusaaminen hoituu normaalilla ja vahvalla iskulla, väistöliikkeellä sekä Kapteeni Amerikalta lainatulla kilven viskelemisellä. Kaiken kaikkiaan sisällöllisesti peli on indie-statuksestaan huolimatta varsin mehevä tapaus.

Omakustanteisuus näkyy kuitenkin negatiivisesti pelin teknisellä puolella. Edellisestä vierailustani Olympos-vuorella on vierähtänyt jo tovi, mutta ainakaan silloin ilmassa ei leijunut ruukkujen sirpaleita kuten pelissä. Kameran näkökenttään jäätyvät soihtujen tulet ja ympäristöjen nurkkiin jumittavat viholliset tuskin ovat myöskään jumalien langettamia vitsauksia. Nämä ovat tietysti vain yksittäisiä pikkuvikoja, mutta toistuvasti tapahtuvina enemmän pelikokemusta haittaavia. Vitsikkäämpi pelitoimittaja voisi kirjoittaa, että tekniikkapuoli on Legends Untoldin Akilleen kantapää…

Graafisessa ilmeessä on 2000-luvun puolivälin toimintapelien tyyliä, mutta hahmomalleissa ei ole aivan yhtä paljon ihasteltavaa kuin vaikka elämänsä tikissä olleessa Brad Pittissä Achilleusin roolissa vuoden 2004 Troija-elokuvassa. Äänipuoli tasapainottelee siinä koomisen huonon ja ihan vaan huonon välimaastossa, joskin on mainittava, että hirviöiden ja äänitehosteiden osalta työ on tehty hyvin.

Yhteenveto

Achilles: Legends Untold on indietuotos sieltä paremman keskitason puolelta. Mättö muinaisissa Kreikan maisemissa on mukavaa puuhaa siihen saakka, kunnes silmiin alkaa osua pelin teknisiä lapsuksia. Oikeiden kreikkalaisten mytologiahahmojen täyttämä seikkailu on ongelmistaan huolimatta kelvollista ajanvietettä noin 10 tunniksi, jos tykkää yhtään soulslike-tyyppisistä peleistä ja haluaa samaa uudesta kuvakulmasta ja tiiviimmässä muodossa.

Hyvää:
– Yllättävän paljon aseita ja muuta sisältöä
– Haaste sopii monenlaisille pelaajille

Huonoa:
– Teknisessä toteutuksessa on parantamisen varaa