Konsolin kolme kirkkainta [#24: Nintendo Switch]
- Viestiketjun aloittaja Loota
- Aloituspäivämäärä
Tervetuloa Fintendoon!
Fintendo on suomalaisten Nintendo-pelaajien keskustelupaikka.
- 12.4.2017
- 284
- Viestiketjun aloittaja
- Staff
- #123
Hhei katsokaa kuinka hyvin taas muistin päivittää aihetta viikon myöhässä!
Sega Mega Driven kolmeksi kirkkaimmaksi kruunattiin tällä kertaa Sonic The Hedgehog 3, Gunstar Heroes ja Castlevania: The New Generation! Seuraavaksi vuorossa todennäköisesti yksi kiinnostavimmista tapauksista ja rakastetuimmista elektroniikkamötiköistämme eli Sony Playstation!
Sega Mega Driven kolmeksi kirkkaimmaksi kruunattiin tällä kertaa Sonic The Hedgehog 3, Gunstar Heroes ja Castlevania: The New Generation! Seuraavaksi vuorossa todennäköisesti yksi kiinnostavimmista tapauksista ja rakastetuimmista elektroniikkamötiköistämme eli Sony Playstation!
Jos SNES on kirjoissani se suurin ja kaunein, on ykköspleikka ihan siinä imussa kiinni suurena ja kauniina. Joskus back in the day tuli kummasteltua Joy-Boy-lehdestä (kysykää porukoilta jos ette tiedä) että miksi tämä sama firma joka teki meikäläisen kannettavan kasettisoittimen (kysykää taas porukoilta), julkaiseekin nyt ihan puskista pelikonsolin. Super Power-lehti vaivautui valottamaan asiaa vasta reippaasti suomijulkaisun jälkeen. Konsolin aikoinaan ruinattua äiteeltä sillä verukkeella että se tulisi loppupeleissä halvemmaksi kuin joka viikko Pelikaaniin livahtaminen ja Tekken-arcadeen kolikkojen tunkeminen.
Pelejä on laitteella satoja ja osa jopa pelimaailman isoimpia klassikoita. Oma suosikkikolmikkoni kääntyy seuraavaan muotoon:
Final Fantasy IX
Hassua miten Playstationille julkaistiin sen elinkaaren aikana sellaisia pelialan merkkiteoksia kuin vaikka Final Fantasy VII, Metal Gear Solid ja vaikka Tekken 3 mutta itselleni se rakkain peli julkaistiin vasta aivan konsolin vedellessä viimeisiään. Final Fantasy-saagan yhdeksäs osa oli kuin kaikki aikaisempien kahdeksan pelin parhaat palat yhteen koonnut mikstuura ja vieläpä erittäin onnistunut sellainen. Peli on kuin hienoa satukirjan satua pelaisi ja sen pariin palaa mielellään vieläkin vaikka julkaisusta on kohtapuoliin parikymmentä vuotta. Kyseessä on myös ehkäpä viimeinen oikeasti aivan tolkuttoman hyvä peli tämän legendaarisen pelisarjan päänimikkeistä joten siinäkin mielessä pelillä on paljon historiallista arvoa.
Einhänder
Jos Rare oli Nintendolle erittäin tärkeä tekijä läpi 90-luvun, voi samaa sanoa Squaresoftin ja Playstationin yhteistyöstä. Final Fantasyt seitsemästä yhdeksään ja Tactics vielä siihen päälle, Chrono Cross, Vagrant Story, Front Mission 3... kaikki uskomattoman hienoja videopelejä mutta valitettavasti firman panos SHMUP-genreen jää aina valitettavan vähälle huomiolle. Nyt on aika korjata tämä asiavirhe. Menkää ihmiset pelaamaan heti Einhänderiä. Se on tautisen hieno peli kaikin puolin ja ansaitsee kaiken gloorian vaikka ei genre olisikaan sydäntä lähellä.
ISS Pro Evolution
Konamin futissarja pyöri samaan aikaan sillä yhdellä toisella konsolilla jota kutsuttiin kaikkien aikojen tehokkaimmaksi konsoliksi mutta samalla Konamin sisällä myös toinen sisäinen tiimi teki ykkösplegelle jalkapallopeliä Pro-lisänimellä. Kaksi ensimmäistä ISS Prota ei olleet N64-isoveljiään mitenkään kummallisempia tekeleitä kun lisänimi Evolution tuotiin mukaan kuvioihin, alkoi tapahtumaan suuria. Tämä loistava jalkapallopeli loi aihiot Pro Evolution Soccer-sarjalle josta lisää tässä ketjussa sitten kun PS2 ja sen kolme parasta on käsittelyssä. ISS Pro Evolution ansaitsee kuitenkin kaiken mahdollisen kunnian sillä se on alustansa paras futispeli ja aikoinaan yksi eniten omassa pleikassani peliaikaa mittariin raksutellut videopeli.
Ihana konsoli kerta kaikkiaan ja ei voi kuin epätoivoisena pudistella päätään sille että Sony on niin nihkeänä uusiojulkaissut tämän mahtavan konsolin pelejä.
Pelejä on laitteella satoja ja osa jopa pelimaailman isoimpia klassikoita. Oma suosikkikolmikkoni kääntyy seuraavaan muotoon:
Final Fantasy IX
Hassua miten Playstationille julkaistiin sen elinkaaren aikana sellaisia pelialan merkkiteoksia kuin vaikka Final Fantasy VII, Metal Gear Solid ja vaikka Tekken 3 mutta itselleni se rakkain peli julkaistiin vasta aivan konsolin vedellessä viimeisiään. Final Fantasy-saagan yhdeksäs osa oli kuin kaikki aikaisempien kahdeksan pelin parhaat palat yhteen koonnut mikstuura ja vieläpä erittäin onnistunut sellainen. Peli on kuin hienoa satukirjan satua pelaisi ja sen pariin palaa mielellään vieläkin vaikka julkaisusta on kohtapuoliin parikymmentä vuotta. Kyseessä on myös ehkäpä viimeinen oikeasti aivan tolkuttoman hyvä peli tämän legendaarisen pelisarjan päänimikkeistä joten siinäkin mielessä pelillä on paljon historiallista arvoa.
Einhänder
Jos Rare oli Nintendolle erittäin tärkeä tekijä läpi 90-luvun, voi samaa sanoa Squaresoftin ja Playstationin yhteistyöstä. Final Fantasyt seitsemästä yhdeksään ja Tactics vielä siihen päälle, Chrono Cross, Vagrant Story, Front Mission 3... kaikki uskomattoman hienoja videopelejä mutta valitettavasti firman panos SHMUP-genreen jää aina valitettavan vähälle huomiolle. Nyt on aika korjata tämä asiavirhe. Menkää ihmiset pelaamaan heti Einhänderiä. Se on tautisen hieno peli kaikin puolin ja ansaitsee kaiken gloorian vaikka ei genre olisikaan sydäntä lähellä.
ISS Pro Evolution
Konamin futissarja pyöri samaan aikaan sillä yhdellä toisella konsolilla jota kutsuttiin kaikkien aikojen tehokkaimmaksi konsoliksi mutta samalla Konamin sisällä myös toinen sisäinen tiimi teki ykkösplegelle jalkapallopeliä Pro-lisänimellä. Kaksi ensimmäistä ISS Prota ei olleet N64-isoveljiään mitenkään kummallisempia tekeleitä kun lisänimi Evolution tuotiin mukaan kuvioihin, alkoi tapahtumaan suuria. Tämä loistava jalkapallopeli loi aihiot Pro Evolution Soccer-sarjalle josta lisää tässä ketjussa sitten kun PS2 ja sen kolme parasta on käsittelyssä. ISS Pro Evolution ansaitsee kuitenkin kaiken mahdollisen kunnian sillä se on alustansa paras futispeli ja aikoinaan yksi eniten omassa pleikassani peliaikaa mittariin raksutellut videopeli.
Ihana konsoli kerta kaikkiaan ja ei voi kuin epätoivoisena pudistella päätään sille että Sony on niin nihkeänä uusiojulkaissut tämän mahtavan konsolin pelejä.
Viimeksi muokattu:
Artzei
Nuija
1. Digimon World
Kerrassaan mainio peli, jonka pääideana on kasvattaa omia digitaalihirviöitänsä ja pistää
pahoille Digeille kapuloita rattaisiin. Ja aikaisemmin tänä vuonna tuli myös se suoralainen jatko-osakin nelos-Plegelle.
Puuhaa kyllä riittäänee aika pitkäksi aikaa, varsinkin kun pitänee myös kaiken muun ohella etsiä
Tiedosto -kaupungin (File City) kadonneita Digimoneja ympäri Tiedostosaarta (File Island).
2. Metal Gear Solid
Jokainen ykkös-Plegen omistaneen on täytyneet omistaa tämä ikoninen klassiko edes kerran elämässään.
3. Crash Bandicoot 3: Warped
Kuten erään tunnetun siilen kanssa, Crash 3 on ehdottomasti koko OG tasoloikka trilogian paras osa.
Peli otti muutamia kykyjä takaisin Crash 2:sesta hieman uudelleen hiottuina (esim. mahaplätsi liike)
ja samalla antaen pelaajalle paljon uutta arsenaliinia kuten esim. Crash Dash ja Fruit Bazooka jne.
Myös Cocollakin nyt päässee pelaamaan, vaikkakin aika rajoitetusti.
Analogitatti tuen myötä nyt 3D kentissä pääsi viilettämään paremmin kuin kahdessa edeltäjässään (varsinkin Crash 1:sessä).
Erityismaininta:
Castlevania: Symphony of the Might
Kerrassaan mainio peli legendaariselta Koji Igarashilta. Todella massiivinen 2D peli ajalta, jolloin Sony melkein "pakottaen" halusi enemmän 3D kuin 2D pelejä.
Kerrassaan mainio peli, jonka pääideana on kasvattaa omia digitaalihirviöitänsä ja pistää
pahoille Digeille kapuloita rattaisiin. Ja aikaisemmin tänä vuonna tuli myös se suoralainen jatko-osakin nelos-Plegelle.
Puuhaa kyllä riittäänee aika pitkäksi aikaa, varsinkin kun pitänee myös kaiken muun ohella etsiä
Tiedosto -kaupungin (File City) kadonneita Digimoneja ympäri Tiedostosaarta (File Island).
2. Metal Gear Solid
Jokainen ykkös-Plegen omistaneen on täytyneet omistaa tämä ikoninen klassiko edes kerran elämässään.
3. Crash Bandicoot 3: Warped
Kuten erään tunnetun siilen kanssa, Crash 3 on ehdottomasti koko OG tasoloikka trilogian paras osa.
Peli otti muutamia kykyjä takaisin Crash 2:sesta hieman uudelleen hiottuina (esim. mahaplätsi liike)
ja samalla antaen pelaajalle paljon uutta arsenaliinia kuten esim. Crash Dash ja Fruit Bazooka jne.
Myös Cocollakin nyt päässee pelaamaan, vaikkakin aika rajoitetusti.
Analogitatti tuen myötä nyt 3D kentissä pääsi viilettämään paremmin kuin kahdessa edeltäjässään (varsinkin Crash 1:sessä).
Erityismaininta:
Castlevania: Symphony of the Might
Kerrassaan mainio peli legendaariselta Koji Igarashilta. Todella massiivinen 2D peli ajalta, jolloin Sony melkein "pakottaen" halusi enemmän 3D kuin 2D pelejä.
Viimeksi muokattu:
bËst
Jäsen
- 30.4.2017
- 322
Vaikka valitsinkin kahdesta polusta aina sen Nintendon suuntaan oikaisevan, niin en ole voinut välttyä kokemasta useita pelejä myös Playstationilla. Pitkälti johtuen kaveriporukassa piilevästä pleikkari-invaasiosta. Ja näin ollen koen olevani erittäin kykenevä tuottamaan oman mielikuvani pleikkarin selkeistä top3 peleistä.
1. Crash Team Racing
- Tunnustaudun täysin Diddy Kong Racing ja Mario Kart -faniksi, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että myös CTR teki minuun todella suuren vaikutuksen. En koe, että peli oli mitenkään parempi kuin esim DKR, mutta pleikkarin lippulaivaksi peli soveltuu vielä tänäkin päivänä. Karting -pelit vaan tuovat nautintoa kaiken epämääräisen RNG:n keskelläkin... varsinkin nämä vanhemman koulukunnan versiot, joihin verrattaessa Mario Kart 8.kin on vain kasa oksennusta (joskin ihan pelattava peli silti)
2. Resident Evil 2 & 3
- Yllättyikö joku että olen tätä mieltä? Vaikka oma RE -urani suurin aloittaja ja merkkipaalu olikin Cubelle tullut RE4, niin se ei estänyt minua nauttimasta näistä edeltäjistä. Ovathan molemmat sarjan laadussa ja storylinessa todella isoja merkkipaaluja. Tänäkin päivänä yhden suositun pelisarjan ehdottoman tärkeitä tekijöitä ja osaltaan ovat olleet määrittämässä, mikä koko Survivorhorro -pelisarja oikeasti on.
3. Tony Hawk Pro Skater 2
- Kokemukset tästä pelistä ampuivat itselläni todella kauas tulevaisuuteen asti, sillä hankittuani Gamecuben (joululahjaksi) toivoin siihen THPS4:n, joka johtui puhtaasti kokemuksista, joita olin kaverin luona saanut THPS2:sta. Nautin pelistä suurissa määrin ja mielestäni sen hetkiseen aikakauteen ja skeittianarkismin nousuun peli istui mainiosti saavuttaen todella suuren aseman videopelien joukossa. Kuolettavan hyvä soundtrack ja mitä mieluisin gameplay. Ehdottomasti yksi PS1:n lippulaivoista
1. Crash Team Racing
- Tunnustaudun täysin Diddy Kong Racing ja Mario Kart -faniksi, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että myös CTR teki minuun todella suuren vaikutuksen. En koe, että peli oli mitenkään parempi kuin esim DKR, mutta pleikkarin lippulaivaksi peli soveltuu vielä tänäkin päivänä. Karting -pelit vaan tuovat nautintoa kaiken epämääräisen RNG:n keskelläkin... varsinkin nämä vanhemman koulukunnan versiot, joihin verrattaessa Mario Kart 8.kin on vain kasa oksennusta (joskin ihan pelattava peli silti)
2. Resident Evil 2 & 3
- Yllättyikö joku että olen tätä mieltä? Vaikka oma RE -urani suurin aloittaja ja merkkipaalu olikin Cubelle tullut RE4, niin se ei estänyt minua nauttimasta näistä edeltäjistä. Ovathan molemmat sarjan laadussa ja storylinessa todella isoja merkkipaaluja. Tänäkin päivänä yhden suositun pelisarjan ehdottoman tärkeitä tekijöitä ja osaltaan ovat olleet määrittämässä, mikä koko Survivorhorro -pelisarja oikeasti on.
3. Tony Hawk Pro Skater 2
- Kokemukset tästä pelistä ampuivat itselläni todella kauas tulevaisuuteen asti, sillä hankittuani Gamecuben (joululahjaksi) toivoin siihen THPS4:n, joka johtui puhtaasti kokemuksista, joita olin kaverin luona saanut THPS2:sta. Nautin pelistä suurissa määrin ja mielestäni sen hetkiseen aikakauteen ja skeittianarkismin nousuun peli istui mainiosti saavuttaen todella suuren aseman videopelien joukossa. Kuolettavan hyvä soundtrack ja mitä mieluisin gameplay. Ehdottomasti yksi PS1:n lippulaivoista
- 3.5.2017
- 393
Metal Gear Solid ei itselle pelillisesti maistunut yhtään mutta se tarina ja ne hahmot on mitkä tekevät ykkösestä klassikon.
Final Fantasy 7. PS1 ykköseltä löytyy varmasti paljon parempia ropeja mutta ne ovat vielä itseltä pelaamatta. Final Fantasy 7 on sarjan paremmasta päästä ja ansaitsee kehunsa vaikka mikään päätä huimaava peli ei olekkaan.
Silent Hill. Resident Evilisistä en itse välitä mutta Silent Hill jonka pelasin useampi vuosi sitten on kyllä hyvin kestänyt aikaa. Puzzlet ovat fiksuja, tunnelmaa on ja pelistä löytyy yksi oikeasti järkympi hetki.
Final Fantasy 7. PS1 ykköseltä löytyy varmasti paljon parempia ropeja mutta ne ovat vielä itseltä pelaamatta. Final Fantasy 7 on sarjan paremmasta päästä ja ansaitsee kehunsa vaikka mikään päätä huimaava peli ei olekkaan.
Silent Hill. Resident Evilisistä en itse välitä mutta Silent Hill jonka pelasin useampi vuosi sitten on kyllä hyvin kestänyt aikaa. Puzzlet ovat fiksuja, tunnelmaa on ja pelistä löytyy yksi oikeasti järkympi hetki.
Onhan tuolla pelattu runsaasti aikanaa. Tässä suosikkini:
1. Final Fantasy IX
Tämä on FF-sarjan aatelia, jos minulta kysytään. Mikään sarjan peleistä ei ole päässyt tälle tasolle ennen eikä jälkeen. Myöskään kovin moni muu roolipeli ei ole maistunut kuin tämä. Kenties Xenoblade Chronicles -pelit iskivät melko lähelle. Mestariteos, jossa miltei kaikki osiot loksahtavat saumattomasti paikalleen.
2. Castlevania: Symphony of the Night
Vaikken tätä sen harvinaisuuden vuoksi koskaan aikanaan pelannut itse laitteella, on se ehdottomasti yksi laitteen parhaista peleistä. Olen pelannut sen läpi 200,6%:sti kerran, ja joka kerta maistuu vähintään yhtä hyvin. Ainoa sarjan peli, joka itselleni maistuu paremmin on Aria of Sorrow.
3. Tombi
Tähän olisi varmasti saanut jonkun muun FF-pelin, mutta en halunnut pistää samaa sarjaa tähän listaan useasti. Mutta tämä riman alittanut 2D-tasoloikka on yksi laitteen parhaimpia pelejä. Tätä jaksaa pelata edelleen. Harmittelen vain, ettei PSN:ssä ole ladattavissa pelin PAL-versiota, koska siinä on US-versioon nähden parempi introbiisi.
1. Final Fantasy IX
Tämä on FF-sarjan aatelia, jos minulta kysytään. Mikään sarjan peleistä ei ole päässyt tälle tasolle ennen eikä jälkeen. Myöskään kovin moni muu roolipeli ei ole maistunut kuin tämä. Kenties Xenoblade Chronicles -pelit iskivät melko lähelle. Mestariteos, jossa miltei kaikki osiot loksahtavat saumattomasti paikalleen.
2. Castlevania: Symphony of the Night
Vaikken tätä sen harvinaisuuden vuoksi koskaan aikanaan pelannut itse laitteella, on se ehdottomasti yksi laitteen parhaista peleistä. Olen pelannut sen läpi 200,6%:sti kerran, ja joka kerta maistuu vähintään yhtä hyvin. Ainoa sarjan peli, joka itselleni maistuu paremmin on Aria of Sorrow.
3. Tombi
Tähän olisi varmasti saanut jonkun muun FF-pelin, mutta en halunnut pistää samaa sarjaa tähän listaan useasti. Mutta tämä riman alittanut 2D-tasoloikka on yksi laitteen parhaimpia pelejä. Tätä jaksaa pelata edelleen. Harmittelen vain, ettei PSN:ssä ole ladattavissa pelin PAL-versiota, koska siinä on US-versioon nähden parempi introbiisi.
J
Jonelink
Vieras
PS1 konsoliin lukeutuu montakin hyviä pelejä, mutta valitaan nämä kolme.
1. Spyro 2: Gateway To Glimmer
Tämä oli suosikkipelejäni, jota pelasin tosi pitkiä aikoja. Tasot tarjosi paljon haasteita ja kuulien kerääminen oli hauskaa.
2. Crash Bandicoot 3 - Warped
Crash 1,2 ja 3 tuli pelattua paljonkin vapaa ajalla, mutta kolmas osa vie tästä voiton sen parhaiden tasojen ja haasteiden kanssa. 3 ekaa boss taistelua ei pysäyttänyt minua, mutta kaksi muuta tuli ja veivät paljon aikaa kukistamiseen.
3. Hugo 1
Peli sisälsi 7 erilaista tasoa. Metsä ja juna tasoista tykkäsin kovasti kun muista, mutta olivat muut tasot hauskoja kans. Tämä peli tuli paketissa mukana, kun sain ensimmäisen PS1 konsolin.
PS1:n huono puoli oli muistikortin puuttuminen, kun en omistanut koskaan muistikorttia ja joutui pelaamaan aina alusta asti. Se ei minua ollenkaan haitannut, mutta sainhan sentään aikani kuluttua niinkin.
1. Spyro 2: Gateway To Glimmer
Tämä oli suosikkipelejäni, jota pelasin tosi pitkiä aikoja. Tasot tarjosi paljon haasteita ja kuulien kerääminen oli hauskaa.
2. Crash Bandicoot 3 - Warped
Crash 1,2 ja 3 tuli pelattua paljonkin vapaa ajalla, mutta kolmas osa vie tästä voiton sen parhaiden tasojen ja haasteiden kanssa. 3 ekaa boss taistelua ei pysäyttänyt minua, mutta kaksi muuta tuli ja veivät paljon aikaa kukistamiseen.
3. Hugo 1
Peli sisälsi 7 erilaista tasoa. Metsä ja juna tasoista tykkäsin kovasti kun muista, mutta olivat muut tasot hauskoja kans. Tämä peli tuli paketissa mukana, kun sain ensimmäisen PS1 konsolin.
PS1:n huono puoli oli muistikortin puuttuminen, kun en omistanut koskaan muistikorttia ja joutui pelaamaan aina alusta asti. Se ei minua ollenkaan haitannut, mutta sainhan sentään aikani kuluttua niinkin.
Turjake
Hail to the King, baby!
- 12.5.2017
- 46
1. Metal Gear Solid
Resident Evil 4:n jälkeen se maailman paras peli, jonka hienouksia fiilistellään monissa kaveriporukoissa edelleen 20 vuotta pelin julkaisun jälkeen. Kestänyt aikaa mestarillisen hyvin. Olen mennyt tämän pelin joku parikymmentä kertaa läpi ja vuosittain läpipeluukertoja tulee edelleenkin muutama.
2. Resident Evil 2
Todellinen helmi, jonka pelisuunnittelu loksauttaa leukoja. Klassinen Ressa vietynä äärimmilleen. Kunpa muutkin pelit ottaisivat mallia tämän pelin skenaarioista, tuo pienellä (?!) vaivalla merkittävästi uudelleenpeluuarvoa.
3. Castlevania: Symphony of the Night
Oli Castlevanian eri aikakausista ja genrepläjäyksistä mitä mieltä tahansa, tuskin kukaan voi hyvällä omallatunnolla kiistää sitä etteikö SotN olisi ihan perkeleen kova peli. Parempi Metroid kuin useimmat Metroidit. Soundtrack on varmaan videopelihistorian kovin.
Resident Evil 4:n jälkeen se maailman paras peli, jonka hienouksia fiilistellään monissa kaveriporukoissa edelleen 20 vuotta pelin julkaisun jälkeen. Kestänyt aikaa mestarillisen hyvin. Olen mennyt tämän pelin joku parikymmentä kertaa läpi ja vuosittain läpipeluukertoja tulee edelleenkin muutama.
2. Resident Evil 2
Todellinen helmi, jonka pelisuunnittelu loksauttaa leukoja. Klassinen Ressa vietynä äärimmilleen. Kunpa muutkin pelit ottaisivat mallia tämän pelin skenaarioista, tuo pienellä (?!) vaivalla merkittävästi uudelleenpeluuarvoa.
3. Castlevania: Symphony of the Night
Oli Castlevanian eri aikakausista ja genrepläjäyksistä mitä mieltä tahansa, tuskin kukaan voi hyvällä omallatunnolla kiistää sitä etteikö SotN olisi ihan perkeleen kova peli. Parempi Metroid kuin useimmat Metroidit. Soundtrack on varmaan videopelihistorian kovin.
Luffymcduck
Virtual Boy
- 27.6.2017
- 21
1. CTR
CTR saa ensimmäisena maininnan pisimpään pelatusta moninpelistäni. Smash Brosseja on Meleestä alkaen toki pelattu enemmän, mutta Meleekin ilmestyi Euroopassa vasta, CTR taas 1999, jonka sain sitten muutama kuukausi julkaisun jälkeen, kun oltiin jo saavuttu mystiselle 2000 luvulle.
Lapsena eräs sukulainen yritti kovasti manipuloida minua sanomaan, että kyseessä on vain huono Mario Kart-klooni. Kuinkas kävikään, tämähän onkin parempi kuin yksikään Mario Kart tänäkään päivänä hups (ja lisää suolaa MK-faneille, Sonic All-Stars Racing Transformed on se toiseksi paras sekokarting, joku Mario Kart ehkä pääsee jo kolmossijalle).
Ehkä tässä vaiheessa voisi kommentoida sitäkin miksi tämä teos on mielestäni niin hemmetin hyvä. Pelejä voi olla vaikea arvioida ilman nostalgialinssejä, jos niitä on pelaillut viimeisen 17 vuoden ajan, mutta olen mielestäni onnistunut arvioimaan peliä reilusti uudempiin teoksiin verrattuna. Aluksi CTR:ssä oli yksinpeli. Sitten koitti syntymäpäiväni ja toisen ohjaimen myötä alkoivat kaksinpelit. Voi pojat, ne moninpelit jotka jatkuvat vielä tänäkin päivänä! Bumerangi, joka mahdollistaa 4-pelaajan moninpelin, tuli ostettua vasta joku seitsemän vuotta sitten, mutta kyllä CTR:n nelinpeli on sen arvoinen. Toki tästä puuttuu nettipeli, koska PS1:llä ei sellaisia ollut. Mutta kaikkihan tietävät että samassa huoneessa pelattavaa moninpeliä ei voita mikään!!! Paitsi pelit jotka pyörii 60 fps... mutta sitä varten meillä on SMASH BROSSIT, joten argumenttini ei kaadu.
Tekstiä on kohta kuin romaanissa enkä ole vieläkään tainnut päästä asiaan, mutta yritetään.
CTR:n mekaniikat: voit tehdä sivuluisuturboja ja saat turboja myös korkeista hypyistä. Ketjuta näitä yhteen -> funfunfun! Pelissä on ratoja 18, joista Oxide Station ei ole moninpelissä saatavilla, mutta koska suurin osa radoista on niin voittoa oikoreitteineen, joissa pitää käyttää sivuluisuja ja hyppyjä hyvin, ei ratojen pelaamiseen meinaa kyllästyä millään. Vauhtia riittää ja ohjattavuus on rautaa.
Yksinpelissä ei tarvitse hajota comppujen ykkösenjahtaajiin ja kelloihin, koska ne eivät voi niitä käyttää (ehkä Mario Kart vosii ottaa tästä mallia). Moninpelissä taas itemsota vaihtelee normaalin ja sekopäisen välillä hyvin paljon, mutta onneksi niitä suojakupliakin saa tarpeeksi usein niiden tilanteiden varalle.
Tämä CTR-fani on puhunut nyt aivan liikaa ja sekavia suosikki PS1-pelistään, joten aika edetä seuraavaan.
2. Spyro Year of the Dragon
Suurin kritiikkini peliä kohtaan on se, että siinä ei ole numeroa 3. Loppu.
Noh, sanotaan jotain muutakin. Nopeatempoinen collecthaton, jossa ei mielestäni ole liikaa pelattavia hahmoja (6 hahmoa jos lasketaan Hunter mukaan, pelattavuudeltaan erilaisia), paljon mainioita minipelejä (Lost Fleetin skeittilautaralli, paras minipeli missään ikinä) ja kaikenkaikkiaan mukava päätös Insomniac Gamesin Spyro-trilogialle. Lisäksi pelin mukana tuuli kuva, jonka sai silitysraudalla paitaan. Voi pojat se oli hienoa kun valkoisessa paidassa oli semmoinen 12 cm korkeutta ja leveyttä oleva kuva Spyrosta.
3. Crash Bandicoot 2 Cortex Strikes Back
Tämä olisi voinut olla sijalla kaksi, mutta laitoin Spyro 3:n kahden Crash-pelin väliin tällä kertaa.
Ensinnäkin, peli korjaa Crash ykkösen pahimman tekohaastemekanikan: sinun ei tarvitse selvitä kenttää läpi yhdellä elämällä kerätessäsi laatikoita (ja tämä mies keräsi ne kaikki laatikot "Dark Bandicoot Souls ykkösestä"). Toiseksi, Crash osaa nyt liukupotkun joka tekee tasoloikkimisesta huomattavasti hauskempaa. Ai niin ja mahaplätsin myös.
Peli-ideoita on monipuolistettu, mutta ei liikaa, kuten Crash kolmosessa, jossa eri kulkuneuvojen kanssa mentiin liian pitkälle. Toki Crash 2:ssakin on ne kaksi jetpack kenttää, mutta niitä on nimenomaan vain kaksi. Turbosurffilauta taas on integroitu osaksi tasoloikkakenttiä ja onpa mukaan saatu maistiaisia myös seuraavan osan Time Trialeista. Kenttädesign on kokonaisuutena sarjan kärkeä ja salaisuuksia on paljon ja osa niistä on kätketty aivan käsittämättömän hienolla tavalla. Ykkösen ambienteista temppeli ja viidakkoäänistä on päästy aivan uudelle tasolle kakkosen myötä, Josh Mancell ei petä.
Seuraavina listalla olisi varmaan ollut loput Spyrot ja Crashit (paitsi Crash Bash joka on alemmalla sijalla).
Erityismaininnat:
Metal Gear Solid: hieno peli, mutta pidän jatko-osista enemmän.
Tekken 3: Salahahmona Gon yhdestä suosikkimangastani. Enkä silloin -99 tiennyt, että tämä on vierailijahahmo...
Star Wars Masters of Teräs Käsi: Kokoelmani helmi, Suomi mainittu, torilla tavataan.
PS3:lla peluuta odottaa Castlevania Symphony of the Night ja eri roolipelejä, kuten FF7, FF9, Wild Guns jne. Toivon että nuo roolipelit ovat unilääkkeen sijaan mainioita pelikokemuksia.
CTR saa ensimmäisena maininnan pisimpään pelatusta moninpelistäni. Smash Brosseja on Meleestä alkaen toki pelattu enemmän, mutta Meleekin ilmestyi Euroopassa vasta, CTR taas 1999, jonka sain sitten muutama kuukausi julkaisun jälkeen, kun oltiin jo saavuttu mystiselle 2000 luvulle.
Lapsena eräs sukulainen yritti kovasti manipuloida minua sanomaan, että kyseessä on vain huono Mario Kart-klooni. Kuinkas kävikään, tämähän onkin parempi kuin yksikään Mario Kart tänäkään päivänä hups (ja lisää suolaa MK-faneille, Sonic All-Stars Racing Transformed on se toiseksi paras sekokarting, joku Mario Kart ehkä pääsee jo kolmossijalle).
Ehkä tässä vaiheessa voisi kommentoida sitäkin miksi tämä teos on mielestäni niin hemmetin hyvä. Pelejä voi olla vaikea arvioida ilman nostalgialinssejä, jos niitä on pelaillut viimeisen 17 vuoden ajan, mutta olen mielestäni onnistunut arvioimaan peliä reilusti uudempiin teoksiin verrattuna. Aluksi CTR:ssä oli yksinpeli. Sitten koitti syntymäpäiväni ja toisen ohjaimen myötä alkoivat kaksinpelit. Voi pojat, ne moninpelit jotka jatkuvat vielä tänäkin päivänä! Bumerangi, joka mahdollistaa 4-pelaajan moninpelin, tuli ostettua vasta joku seitsemän vuotta sitten, mutta kyllä CTR:n nelinpeli on sen arvoinen. Toki tästä puuttuu nettipeli, koska PS1:llä ei sellaisia ollut. Mutta kaikkihan tietävät että samassa huoneessa pelattavaa moninpeliä ei voita mikään!!! Paitsi pelit jotka pyörii 60 fps... mutta sitä varten meillä on SMASH BROSSIT, joten argumenttini ei kaadu.
Tekstiä on kohta kuin romaanissa enkä ole vieläkään tainnut päästä asiaan, mutta yritetään.
CTR:n mekaniikat: voit tehdä sivuluisuturboja ja saat turboja myös korkeista hypyistä. Ketjuta näitä yhteen -> funfunfun! Pelissä on ratoja 18, joista Oxide Station ei ole moninpelissä saatavilla, mutta koska suurin osa radoista on niin voittoa oikoreitteineen, joissa pitää käyttää sivuluisuja ja hyppyjä hyvin, ei ratojen pelaamiseen meinaa kyllästyä millään. Vauhtia riittää ja ohjattavuus on rautaa.
Yksinpelissä ei tarvitse hajota comppujen ykkösenjahtaajiin ja kelloihin, koska ne eivät voi niitä käyttää (ehkä Mario Kart vosii ottaa tästä mallia). Moninpelissä taas itemsota vaihtelee normaalin ja sekopäisen välillä hyvin paljon, mutta onneksi niitä suojakupliakin saa tarpeeksi usein niiden tilanteiden varalle.
Tämä CTR-fani on puhunut nyt aivan liikaa ja sekavia suosikki PS1-pelistään, joten aika edetä seuraavaan.
2. Spyro Year of the Dragon
Suurin kritiikkini peliä kohtaan on se, että siinä ei ole numeroa 3. Loppu.
Noh, sanotaan jotain muutakin. Nopeatempoinen collecthaton, jossa ei mielestäni ole liikaa pelattavia hahmoja (6 hahmoa jos lasketaan Hunter mukaan, pelattavuudeltaan erilaisia), paljon mainioita minipelejä (Lost Fleetin skeittilautaralli, paras minipeli missään ikinä) ja kaikenkaikkiaan mukava päätös Insomniac Gamesin Spyro-trilogialle. Lisäksi pelin mukana tuuli kuva, jonka sai silitysraudalla paitaan. Voi pojat se oli hienoa kun valkoisessa paidassa oli semmoinen 12 cm korkeutta ja leveyttä oleva kuva Spyrosta.
3. Crash Bandicoot 2 Cortex Strikes Back
Tämä olisi voinut olla sijalla kaksi, mutta laitoin Spyro 3:n kahden Crash-pelin väliin tällä kertaa.
Ensinnäkin, peli korjaa Crash ykkösen pahimman tekohaastemekanikan: sinun ei tarvitse selvitä kenttää läpi yhdellä elämällä kerätessäsi laatikoita (ja tämä mies keräsi ne kaikki laatikot "Dark Bandicoot Souls ykkösestä"). Toiseksi, Crash osaa nyt liukupotkun joka tekee tasoloikkimisesta huomattavasti hauskempaa. Ai niin ja mahaplätsin myös.
Peli-ideoita on monipuolistettu, mutta ei liikaa, kuten Crash kolmosessa, jossa eri kulkuneuvojen kanssa mentiin liian pitkälle. Toki Crash 2:ssakin on ne kaksi jetpack kenttää, mutta niitä on nimenomaan vain kaksi. Turbosurffilauta taas on integroitu osaksi tasoloikkakenttiä ja onpa mukaan saatu maistiaisia myös seuraavan osan Time Trialeista. Kenttädesign on kokonaisuutena sarjan kärkeä ja salaisuuksia on paljon ja osa niistä on kätketty aivan käsittämättömän hienolla tavalla. Ykkösen ambienteista temppeli ja viidakkoäänistä on päästy aivan uudelle tasolle kakkosen myötä, Josh Mancell ei petä.
Seuraavina listalla olisi varmaan ollut loput Spyrot ja Crashit (paitsi Crash Bash joka on alemmalla sijalla).
Erityismaininnat:
Metal Gear Solid: hieno peli, mutta pidän jatko-osista enemmän.
Tekken 3: Salahahmona Gon yhdestä suosikkimangastani. Enkä silloin -99 tiennyt, että tämä on vierailijahahmo...
Star Wars Masters of Teräs Käsi: Kokoelmani helmi, Suomi mainittu, torilla tavataan.
PS3:lla peluuta odottaa Castlevania Symphony of the Night ja eri roolipelejä, kuten FF7, FF9, Wild Guns jne. Toivon että nuo roolipelit ovat unilääkkeen sijaan mainioita pelikokemuksia.
- 12.4.2017
- 284
- Viestiketjun aloittaja
- Staff
- #133
@Artzei ja @bËst teillä on kummallakin 4 peliä listattuna viesteihinne niin tällä hetkellä kumpaisenkin 1. ja 2. kohtien pelit ovat päätymässä pisteenlaskuun ellette halua täsmentää.
1. Spyro The Dragon
Tästä pelistä on tullutkin usein hehkutettua eikä mikään ole vuosien varrella muuttunut. Mielettömän hyväntuulinen ja -tuntuinen tasoloikkaseikkailu, joka tietää juuri tasantarkkaan mikä tämäntyyppisestä pelistä tekee hauskaa ja tarjoaa sitä sitten täyslaidallisen ilman mitään turhaa kikkailua kuten jatko-osat menivät sitten tekemään vaihtelevin tuloksin.
Jalokivien kerääminen on mahdottoman koukuttavaa niiden roiskuessa miltei kaikesta mahdollisesta pelihistorian tyydyttävimmän laskurin villisti pyöriessä yrittäen tavoittaa pelaajan edistymistä. Kenttiena ja maailman flow on tarkkaan suunniteltu, sillä kaikenlaisia vaihtoehtoisia reittejä ja salaisuuksia on joka puolella, tehden liikkumisesta hyvin vaivatonta loppujakin jalokiviä etsiskellessä. Peli ei herkullisia kenttäsiirtymiä, jotka ovat täysin saumattomia pitäen Spyron fiksusti aina ruudulla, ja lohikäärmeiden/munien löytmäistä lukuunottamatta (jälkimmäisetkin voi skipata heti) turhaa pysäyttele pelaajaa vaan meno on koko ajan päällä. Visuaalisuuskin on kohillaan, sillä peli on myös kaikessa kulmikkuudessa vieläkin valtaisan persoonallisen ja hienon näköinen kera hauskasti animoiduin hahmoin (sammakkoillakin on pokkaa pyllistellä takamus paljaana) ja ihmeellisen vaikuttavin skyboxein. Taustalla pauhaa tietenkin Stewart Copelandin pyhä soundtrack kuorruttaen kaiken vielä kerroksella charmia ja taikanomaisuutta.
2. Resident Evil 3
Kauhupelit olivat itselleni ennen tähän sarjaan tutustumista ehdoton ei, mutta pelin konsepti vain iski heti päästyäni vauhtiin eikä enää päästänyt irti otteestaan ennen kuin sarjan kaikki klassisemmat osat oli pelattu läpi. Kaikki ovat todella kovia, mutta kolmonen vie itselläni kruunun. Pelin yllätyksellisyys ja arvaamattomuus Nemesistäkin lukuunottamatta pitää pelaajan aivan varpaillaan, sillä tututkin alueet backtrackauksen aikana sisältävät uusia yllätyksiä joka vierailulla, ja sitten edellä mainittu herra tuppaa sekoittamaan soppaa vielä entisestään. Joka läpipeluulla vaihtuvat satunnaiset eventit tukevat hyvin pelin uusiin sfääreihin noussutta epätoivon fiilistä selviytyä pois elävänä ja pitää joka läpipeluun tuoreena. Mekaniikat ovat luonnollisesti hiottu aikaisemmista osista ja pelaajan lisäliikkuvuus on otettu hyvin huomioon lisättyinä vihollismäärinä, jota on edelleenkin mieletön ilo posautella todella hyvätuntuisilla aseilla. Viisi läpipeluukertaa takana ja jokainen ollut merkittävästi erilainen edellisiin nähden.
3. Crash Bandicoot 2: Cortex Strikes Back
Resident Eviliäkin suurempaa epätovioa aiheuttaa nähdä kaikki ketjun maininnat Warpedille
Sarjan ehdoton sweetspot löytyy kakkosesta, jonka mekaniikat on ehdottoman paljon hiotummat ja sulavammat ykköseen nähden ja jota itse pelinäkin kehtaa vielä kutsua tasoloikaksi ilman trivialisoivia superkykyjä. Sarjan parhaimmat ja monipuolisimmat kentät lukuisine extrahaasteineen ja salaisuuksineen pitävät mielenkiinnon yllä koko kompaktin paketin ajan, ja lopussakin riittää taatusti vielä keräiltävää ja löydettävää pelin kaikista 27 kentästä. Peli on rikollisen yksityiskohtainen PS1-peliksi ja kaikki animaatiot ovat todella ytimekkäitä ja smootheja, puhumattakaan pelin mieliyväkohtauksia aiheuttavat jalokivien keräämisestä ja loputtomien laatikkopinojen tuhoamisesta. Mainitut mekaniikat tukevat myös kenttien pelaamista todella nopeaan läpi lukuisilla nopeuskikoilla aivan tavallista liikkumistakin myötä, mikä tekee pelistä myös erittäin hyvän itsensä haastamiseen nopeusmielessä. Ai joo, tässäkin on hemmetin kova ja monipuolinen soundtrack täynnä asennetta.
Kunniamaininnat Resident Evilille, Castlevania: Symphony of the Nightille ja Metal Gear Solidille.
1. Spyro The Dragon
Tästä pelistä on tullutkin usein hehkutettua eikä mikään ole vuosien varrella muuttunut. Mielettömän hyväntuulinen ja -tuntuinen tasoloikkaseikkailu, joka tietää juuri tasantarkkaan mikä tämäntyyppisestä pelistä tekee hauskaa ja tarjoaa sitä sitten täyslaidallisen ilman mitään turhaa kikkailua kuten jatko-osat menivät sitten tekemään vaihtelevin tuloksin.
Jalokivien kerääminen on mahdottoman koukuttavaa niiden roiskuessa miltei kaikesta mahdollisesta pelihistorian tyydyttävimmän laskurin villisti pyöriessä yrittäen tavoittaa pelaajan edistymistä. Kenttiena ja maailman flow on tarkkaan suunniteltu, sillä kaikenlaisia vaihtoehtoisia reittejä ja salaisuuksia on joka puolella, tehden liikkumisesta hyvin vaivatonta loppujakin jalokiviä etsiskellessä. Peli ei herkullisia kenttäsiirtymiä, jotka ovat täysin saumattomia pitäen Spyron fiksusti aina ruudulla, ja lohikäärmeiden/munien löytmäistä lukuunottamatta (jälkimmäisetkin voi skipata heti) turhaa pysäyttele pelaajaa vaan meno on koko ajan päällä. Visuaalisuuskin on kohillaan, sillä peli on myös kaikessa kulmikkuudessa vieläkin valtaisan persoonallisen ja hienon näköinen kera hauskasti animoiduin hahmoin (sammakkoillakin on pokkaa pyllistellä takamus paljaana) ja ihmeellisen vaikuttavin skyboxein. Taustalla pauhaa tietenkin Stewart Copelandin pyhä soundtrack kuorruttaen kaiken vielä kerroksella charmia ja taikanomaisuutta.
2. Resident Evil 3
Kauhupelit olivat itselleni ennen tähän sarjaan tutustumista ehdoton ei, mutta pelin konsepti vain iski heti päästyäni vauhtiin eikä enää päästänyt irti otteestaan ennen kuin sarjan kaikki klassisemmat osat oli pelattu läpi. Kaikki ovat todella kovia, mutta kolmonen vie itselläni kruunun. Pelin yllätyksellisyys ja arvaamattomuus Nemesistäkin lukuunottamatta pitää pelaajan aivan varpaillaan, sillä tututkin alueet backtrackauksen aikana sisältävät uusia yllätyksiä joka vierailulla, ja sitten edellä mainittu herra tuppaa sekoittamaan soppaa vielä entisestään. Joka läpipeluulla vaihtuvat satunnaiset eventit tukevat hyvin pelin uusiin sfääreihin noussutta epätoivon fiilistä selviytyä pois elävänä ja pitää joka läpipeluun tuoreena. Mekaniikat ovat luonnollisesti hiottu aikaisemmista osista ja pelaajan lisäliikkuvuus on otettu hyvin huomioon lisättyinä vihollismäärinä, jota on edelleenkin mieletön ilo posautella todella hyvätuntuisilla aseilla. Viisi läpipeluukertaa takana ja jokainen ollut merkittävästi erilainen edellisiin nähden.
3. Crash Bandicoot 2: Cortex Strikes Back
Resident Eviliäkin suurempaa epätovioa aiheuttaa nähdä kaikki ketjun maininnat Warpedille
Sarjan ehdoton sweetspot löytyy kakkosesta, jonka mekaniikat on ehdottoman paljon hiotummat ja sulavammat ykköseen nähden ja jota itse pelinäkin kehtaa vielä kutsua tasoloikaksi ilman trivialisoivia superkykyjä. Sarjan parhaimmat ja monipuolisimmat kentät lukuisine extrahaasteineen ja salaisuuksineen pitävät mielenkiinnon yllä koko kompaktin paketin ajan, ja lopussakin riittää taatusti vielä keräiltävää ja löydettävää pelin kaikista 27 kentästä. Peli on rikollisen yksityiskohtainen PS1-peliksi ja kaikki animaatiot ovat todella ytimekkäitä ja smootheja, puhumattakaan pelin mieliyväkohtauksia aiheuttavat jalokivien keräämisestä ja loputtomien laatikkopinojen tuhoamisesta. Mainitut mekaniikat tukevat myös kenttien pelaamista todella nopeaan läpi lukuisilla nopeuskikoilla aivan tavallista liikkumistakin myötä, mikä tekee pelistä myös erittäin hyvän itsensä haastamiseen nopeusmielessä. Ai joo, tässäkin on hemmetin kova ja monipuolinen soundtrack täynnä asennetta.
Kunniamaininnat Resident Evilille, Castlevania: Symphony of the Nightille ja Metal Gear Solidille.
Viimeksi muokattu:
Artzei
Nuija
Kaipa se Metal Gear Solidia enemmän pitänee täsmentää, koska onhan tuo mestari Kojiman kaikista peleistä se eniten tunnetuin.
Mr. X
Jäsen
- 5.5.2017
- 70
1. Grandia
Resident Evil 4:n jälkeen se maailman paras peli, jonka hienouksia ei fiilistellä missään 20 vuotta pelin julkaisun jälkeenkään. Kestänyt aikaa mestarillisen hyvin. Olen mennyt tämän pelin joku viisi kertaa läpi ja vuosittain läpipeluukertoja tulee edelleenkin nollasta yhteen.
2. Resident Evil 2
Todellinen helmi, jonka pelisuunnittelu loksauttaa leukoja. Klassinen Ressa vietynä äärimmilleen. Kunpa muutkin pelit ottaisivat mallia tämän pelin skenaarioista, tuo pienellä (?!) vaivalla merkittävästi uudelleenpeluuarvoa.
3. Crash Team Racing
Oli Crashin eri aikakausista ja genrepläjäyksistä mitä mieltä tahansa, tuskin kukaan voi hyvällä omallatunnolla kiistää sitä etteikö CTR olisi ihan perkeleen kova peli. Parempi Mario Kart kuin useimmat Mario Kartit. Soundtrack on varmaan sarjan kovin.
Resident Evil 4:n jälkeen se maailman paras peli, jonka hienouksia ei fiilistellä missään 20 vuotta pelin julkaisun jälkeenkään. Kestänyt aikaa mestarillisen hyvin. Olen mennyt tämän pelin joku viisi kertaa läpi ja vuosittain läpipeluukertoja tulee edelleenkin nollasta yhteen.
2. Resident Evil 2
Todellinen helmi, jonka pelisuunnittelu loksauttaa leukoja. Klassinen Ressa vietynä äärimmilleen. Kunpa muutkin pelit ottaisivat mallia tämän pelin skenaarioista, tuo pienellä (?!) vaivalla merkittävästi uudelleenpeluuarvoa.
3. Crash Team Racing
Oli Crashin eri aikakausista ja genrepläjäyksistä mitä mieltä tahansa, tuskin kukaan voi hyvällä omallatunnolla kiistää sitä etteikö CTR olisi ihan perkeleen kova peli. Parempi Mario Kart kuin useimmat Mario Kartit. Soundtrack on varmaan sarjan kovin.
- 12.4.2017
- 284
- Viestiketjun aloittaja
- Staff
- #139
Kärkipaikoissa ovat joksenkin odotetusti kiinni Metal Gear Solid ja Resident Evil 2, mutta viimeisestä paikasta onkin enemmän kisaa, ensimmäisinä siinä kiinni Castlevania: Symphony of The Night ja Crash Team Racing. Jos kahdella jälkimmäisellä pelillä pysyy tasapelitilanne ketjusta löytyvien viestien suhteen vielä päivän parin päästä niin pistän varmuuden vuoksi myös äänestyksen näiden kahden pelin välille, että saadaan tämänkertainen mittelö päätökseen.
- 12.4.2017
- 284
- Viestiketjun aloittaja
- Staff
- #140
Pari päivää my ass, keksin aina keinot olla myöhässä.
Playstationin kolmeksi kirkkaimmaksi selviytyi tällä kertaa Metal Gear Solid, Resident Evil 2 ja Crash Team Racing tiukan, mutta vähä-äänisen äänestyksen myötä.
Seuraavaksi kehiin astuu toinen aikakautensa goljatti eli Nintendo 64.
Playstationin kolmeksi kirkkaimmaksi selviytyi tällä kertaa Metal Gear Solid, Resident Evil 2 ja Crash Team Racing tiukan, mutta vähä-äänisen äänestyksen myötä.
- Castlevania: Symphony of The Night
2 ääntä
40,0%
- *
Crash Team Racing
3 ääntä
60,0%
Seuraavaksi kehiin astuu toinen aikakautensa goljatti eli Nintendo 64.