Konsolin kolme kirkkainta [#24: Nintendo Switch]
- Viestiketjun aloittaja Loota
- Aloituspäivämäärä
Tervetuloa Fintendoon!
Fintendo on suomalaisten Nintendo-pelaajien keskustelupaikka.
bËst
Jäsen
- 30.4.2017
- 322
Käsikonsolit ovat itselleni isolla mittakaavalla yhtä kuin pokemonit.
Ja mielestäni nämä pelit ovat parhaimmillaan käsikonsolilla nautittuna ja juurikin GBC-ajalta pokemonit edustavat kirkkaista pelien aatelistoa.
1. Pokemon Crystal. Parhaan generaation paras osa. Yhdisti Johdon ja Kannon, asian mitä pelisarjassa ei ole tämän jälkeen nähty, mikä on harmi. Lisäksi ensimmäiset liikkuvat animaatiot pokemon -peliin tulivat tässä vaiheessa.
2. Pokemon Red. Tästä se kaikki alkoi ja käsikonsoleista tuli juttu. Pelikokemus täydellisimmillään
3. Pokemon Trading Card Game. Vähän ehkä outolintu promoamaan Game Boyta, mutta kun mietitään, että tämä oli yhdistelmä pokemonia, sen hetken buumia, deck buldingia ja korttipelaamista. Miettikääpä, kuinka iso peli Hearthstone tänä päivänä on, vaikka sen tarinallinen puoli on yhtä tyhjän kanssa
Ja mielestäni nämä pelit ovat parhaimmillaan käsikonsolilla nautittuna ja juurikin GBC-ajalta pokemonit edustavat kirkkaista pelien aatelistoa.
1. Pokemon Crystal. Parhaan generaation paras osa. Yhdisti Johdon ja Kannon, asian mitä pelisarjassa ei ole tämän jälkeen nähty, mikä on harmi. Lisäksi ensimmäiset liikkuvat animaatiot pokemon -peliin tulivat tässä vaiheessa.
2. Pokemon Red. Tästä se kaikki alkoi ja käsikonsoleista tuli juttu. Pelikokemus täydellisimmillään
3. Pokemon Trading Card Game. Vähän ehkä outolintu promoamaan Game Boyta, mutta kun mietitään, että tämä oli yhdistelmä pokemonia, sen hetken buumia, deck buldingia ja korttipelaamista. Miettikääpä, kuinka iso peli Hearthstone tänä päivänä on, vaikka sen tarinallinen puoli on yhtä tyhjän kanssa
Jos Pokemoneista vain yksi on valittavissa, nimeäisin Gold/Silver/Crystalin. Toki se eka generaatio on klassikko ja niin päin pois, mutta myös arkaainen ja paikoittain kummallisesti suunniteltu. Jos ihan rehellinen olen, niin tämä "gen wunnaus" eli gen 1:n sekä sen fanien palvominen, on yksi rasittavimpia asioita mitä Game Freak tekee tänä päivänä. Melkein kuin muita pelejä ei olisi olemassakaan. Ehkä se puhuu omalla tavallaan gen 1:n klassisuudesta, ja arvostan sitä toki suuresti sarjan aloituksesta, mutta mielestäni gen 2 paransi aikalailla kaikkea ja on täysin ansainnut paikkansa parhaana generaationa.
Zeldan puolelta valinta on huomattavasti vaikeampi. Oraclet ovat aivan erinomaisia pelejä, täynnä hyviä dungeoneita, esineitä ja sitä yleistä Zelda-hyvyyttä. Mutta niin on myös Link's Awakening, joka myös perusti GB-Zeldojen pelimoottorin ja tyylin. Link's Awakening on mielestäni myös tarinallisesti yksi vahvimpia Zeldoja.
Ehdotetaan Link's Awakening DX, mutta Oracle of Ages/Seasons ansaitsisivat kunniamaininnan aivan yhtälailla.
Valitettavasti oma kokemus Game Boysta aika pitkälti rajoittuukin Zeldaan ja Pokemoniin (ja Metroid 2), että en osaa muihin peleihin ottaa kantaa.
Zeldan puolelta valinta on huomattavasti vaikeampi. Oraclet ovat aivan erinomaisia pelejä, täynnä hyviä dungeoneita, esineitä ja sitä yleistä Zelda-hyvyyttä. Mutta niin on myös Link's Awakening, joka myös perusti GB-Zeldojen pelimoottorin ja tyylin. Link's Awakening on mielestäni myös tarinallisesti yksi vahvimpia Zeldoja.
Ehdotetaan Link's Awakening DX, mutta Oracle of Ages/Seasons ansaitsisivat kunniamaininnan aivan yhtälailla.
Valitettavasti oma kokemus Game Boysta aika pitkälti rajoittuukin Zeldaan ja Pokemoniin (ja Metroid 2), että en osaa muihin peleihin ottaa kantaa.
Olen aika lailla samaa mieltä, mutta toisaalta nykypäivänä jos minun pitää valita Game Boyn generaatioista se parempi niin kallistun ensimmäisen suuntaan. Kantoon palaaminen oli aikanaan vaikuttava temppu, mutta GSC:n uudelleen pelaaminen saa kyllä huomaamaan, mitä kaikkea pelillisesti sen eteen on uhrattu. Yksittäisenä alueena Johto olisi auttamattoman pieni, ja Kantoakin on jouduttu leikkelemään ja tiivistämään hiukan kasaan. Uudessa pelissä luulisi olevan uusien hirviöiden olevan enemmän esillä, varsinkin upouudella alueella, mutta kummallisen konservatiivisesti niitä syötetään pelaajalle pelin kulun aikana, ja vanhat otukset ovat aina helposti saatavilla. Joitakin löytää sitten vain pelin viimeisellä neljänneksellä eli juurikin Kantosta. Tämä progression rakenne, jossa tehdään vielä Liigan jälkeen kunniakierros Kantoon myös pistää kapuloita rattaisiin perus JRPG-suunnittelulle, kun yhtäkkiä vähän pelin puolivälin jälkeen tapahtuukin tuo Pokemon-liiga-gauntlethaaste, ja sen jälkeen koko pelistä ei löydykään vikan pääkän Redin lisäksi sentasoisia vastustajia, että tarvitsisi muuta kuin haukotella (ja Pokemonit tiedettävästi eivät muutenkaan koskaan haasteellisuudella herkuttele muuten kuin Crystalista eteenpäin peleihin lisätyillä postgame-jutuilla kuten Battle Tower...). Ja jos katsotaan pelin alkupuolelle, etenemisen tasapaino järkkyy jo Ecruteakin jälkeen, kun pelaajalle annetaan vapaus edetä joko Olivine-Cianwoodin tai Mahogany-Lake of Ragen suuntaan, ja reitti joka jää myöhemmälle on sitten täynnänsä alilevelisiä vastustajia, eikä tuo pelaajan ylilevutuksen ongelma poistu ilman pelaajan itsensä väliintuloa ennen Blackthornia. Ykkösgenissäkin oli tiettyä valinnanvapautta etenemisen suhteen, mutten ole koskaan huomannut vastaavaa ongelmaa pelin tahdittamisen kanssa.
Ykkösgeni voi olla hiomaton ja rumakin vielä kun pikkuporukka nimeltä Game Freak sen kasaan väsäsi, mutta ainakin se on minusta silti timanttia ja ihan syystä loi ilmiön nimeltä Pokemon. Jatko-osien takana on jo isompaa budjettia ja osaamista, mutta kummalliset kauneusvirheet sitten itse pelikokemuksen puolella häiritsevät enkä lue niitä suosikkieni joukkoon nostalgiasta huolimatta.
Tähän kaipaisin ihan mielenkiinnosta jotain selvennystä.
Jos jaksan niin nimeän myöhemmin vielä kaksi muuta peliä.
- 30.4.2017
- 646
Olen hurja, enkä nimeä yhtäkään Pokémon-peliä kolmen kirkkaimman joukkoon. Sen sijaan keskityn peleihin, jotka edustavat omaa pelimakuani paremmin.
The Legend of Zelda: Link's Awakening (erityisesti DX-versio) on mielestäni Game Boyn (tai Game Boy Colorin) paras Zelda. Olen pelannut myös Oracle of Seasonsia, mutta se ei maistunut minulle yhtä hyvin kuin Link's Awakening. Pidän todella paljon Koholint Islandista pelin maailmana, ja lisäksi peli tarjoaa mielenkiintoisen (vaikkakin hyvin yksinkertaisen) tarinan. Pelin luolastot ovat sopivan haastavia ja tarjoavat paikoitellen melko monimutkaisiakin pulmia. Ohjattavuudeltaan peli toimii erinomaisesti, vaikka harmillisesti kerralla voi käyttää vain kahta esinettä (toisaalta näinhän se oli alkuperäisessä Zeldassakin). Ulkoasultaan peli on Game Boyn parhaimmistoa.
Metroid II: Return of Samus on valtava edistysaskel alkuperäiseen Metroidiin verrattuna. Samus ohjautuu paljon paremmin kuin aikaisemmin, kiitos mahdollisuuden kyyristymiseen sekä alaspäin ampumiseen. Pidän lisäksi pelin fysiikoista paljon enemmän kuin alkuperäisen Metroidin fysiikoista; fysiikoiltaan peli muistuttavaa enemmän Super Metroidia ja Metroid Fusionia kuin alkuperäistä Metroidia. Peli tarjoaa paljon uusia esineitä, joista merkittävimmät ovat mielestäni Spider Ball, Space Jump ja Spring Ball. Peli tarjoaa myös mahdollisuuden pelin tallentamiseen, mikä on erittäin hyödyllinen ominaisuus näinkin isossa pelissä. Peli näyttää Game Boy -peliksi todella hyvältä ja lisäksi pyörii sulavasti. Mielestäni on hämmästyttävää, että Nintendo onnistui kehittämään näinkin ison ja toimivan Metroidin Game Boylle.
Tetris toimii melkein millä tahansa alustalla, mutta Game Boylla se saavutti valtavan suosion. Tetris sopii kannettaville laitteille erinomaisesti, koska peliä voi pelata lyhyissäkin erissä vaikkapa bussissa. Tetriksen Game Boy -versio on hyvin yksinkertainen, mutta se tarjoaa kaiken tarvittavan. Peli toimii Game Boylla juuri niin hyvin kuin pitääkin. Olen itse pelannut Game Boy -versiota 3DS:llä kymmeniä tunteja yrittäen parantaa omaa huipputulostani. Jos minun pitäisi nimetä pelkästään yksi Game Boy -peli, joka "määrittelee" laitteen, se voisi hyvinkin olla Tetris.
The Legend of Zelda: Link's Awakening (erityisesti DX-versio) on mielestäni Game Boyn (tai Game Boy Colorin) paras Zelda. Olen pelannut myös Oracle of Seasonsia, mutta se ei maistunut minulle yhtä hyvin kuin Link's Awakening. Pidän todella paljon Koholint Islandista pelin maailmana, ja lisäksi peli tarjoaa mielenkiintoisen (vaikkakin hyvin yksinkertaisen) tarinan. Pelin luolastot ovat sopivan haastavia ja tarjoavat paikoitellen melko monimutkaisiakin pulmia. Ohjattavuudeltaan peli toimii erinomaisesti, vaikka harmillisesti kerralla voi käyttää vain kahta esinettä (toisaalta näinhän se oli alkuperäisessä Zeldassakin). Ulkoasultaan peli on Game Boyn parhaimmistoa.
Metroid II: Return of Samus on valtava edistysaskel alkuperäiseen Metroidiin verrattuna. Samus ohjautuu paljon paremmin kuin aikaisemmin, kiitos mahdollisuuden kyyristymiseen sekä alaspäin ampumiseen. Pidän lisäksi pelin fysiikoista paljon enemmän kuin alkuperäisen Metroidin fysiikoista; fysiikoiltaan peli muistuttavaa enemmän Super Metroidia ja Metroid Fusionia kuin alkuperäistä Metroidia. Peli tarjoaa paljon uusia esineitä, joista merkittävimmät ovat mielestäni Spider Ball, Space Jump ja Spring Ball. Peli tarjoaa myös mahdollisuuden pelin tallentamiseen, mikä on erittäin hyödyllinen ominaisuus näinkin isossa pelissä. Peli näyttää Game Boy -peliksi todella hyvältä ja lisäksi pyörii sulavasti. Mielestäni on hämmästyttävää, että Nintendo onnistui kehittämään näinkin ison ja toimivan Metroidin Game Boylle.
Tetris toimii melkein millä tahansa alustalla, mutta Game Boylla se saavutti valtavan suosion. Tetris sopii kannettaville laitteille erinomaisesti, koska peliä voi pelata lyhyissäkin erissä vaikkapa bussissa. Tetriksen Game Boy -versio on hyvin yksinkertainen, mutta se tarjoaa kaiken tarvittavan. Peli toimii Game Boylla juuri niin hyvin kuin pitääkin. Olen itse pelannut Game Boy -versiota 3DS:llä kymmeniä tunteja yrittäen parantaa omaa huipputulostani. Jos minun pitäisi nimetä pelkästään yksi Game Boy -peli, joka "määrittelee" laitteen, se voisi hyvinkin olla Tetris.
Viimeksi muokattu:
Turjake
Hail to the King, baby!
- 12.5.2017
- 46
Donkey Kong
Kiitokset Norsukampa sir, kun muistutit tästä. Aivan mainio peli, joka muistuttaa siitä miten yksinkertaisilla aineksilla voi luoda pitkiksi ajoiksi laatuviihdettä. Harmi, että tässä on vain neljä kenttää...........
Link's Awakening
Varmaan paras 2D-Zelda. Hipoo täydellisyyttä. Ainoastaan pakollinen vaihtokauppaquesti saa nenäni nyrpistymään. Yllättävän kauniskin tämä on ja filosofeillekin riittää tästä kerrottavaa jälkipolville.
Pokemon Gold/Silver
Parhaat Pokemonit edelleen, sanoisin. Kiva määrä uusia kivoja jekkuja ja mörköjä, sekä tietysti pelin läpäisyn jälkeen avautunut Kanto, joka aikoinaan loksautti leuat.
Kiitokset Norsukampa sir, kun muistutit tästä. Aivan mainio peli, joka muistuttaa siitä miten yksinkertaisilla aineksilla voi luoda pitkiksi ajoiksi laatuviihdettä. Harmi, että tässä on vain neljä kenttää...........
Link's Awakening
Varmaan paras 2D-Zelda. Hipoo täydellisyyttä. Ainoastaan pakollinen vaihtokauppaquesti saa nenäni nyrpistymään. Yllättävän kauniskin tämä on ja filosofeillekin riittää tästä kerrottavaa jälkipolville.
Pokemon Gold/Silver
Parhaat Pokemonit edelleen, sanoisin. Kiva määrä uusia kivoja jekkuja ja mörköjä, sekä tietysti pelin läpäisyn jälkeen avautunut Kanto, joka aikoinaan loksautti leuat.
1. Pokemon Gold/Silver/Crystal
Omasta mielestäni se Pokemon-sukupolvi, joka edustaa Pokemonia parhaimmillaan FireRedin lisäksi. G/S/C paransi ykkösgeneraation ärsyttäviä puolia kuten inventaariosysteemin ja kokemuspalkin. Myös tyyppien välistä tasapainoa paranneltiin Dark- ja Steel-tyypeillä. Pokemonien design on ehdottomasti parasta tässä sukupolvessa. Harmi että kolmosgenistä lähtien se on huonontunut koko ajan. Musiikkipuolikaan ei petä, sillä näissä peleissä on Pokemon-peleistä paras Gym leader-, Rival- ja Champion-musiikki.
2. Super Mario Land 2: 6 Golden Coins
Ehdottomasti Game Boyn paras Mario-peli. Tykkään pelissä erityisesti siitä, että maailmat voi mennä haluamassaan järjestyksessä. Maailmojen teemat ovat välillä melko mielenkiintoisia. Kenttäsuunnittelu ajaa asiansa, vaikkei se ihan millekään SMB3 tai SMW-tasolle ylläkään.
3. Wario Land
Ensimmäinen Warion oma peli ja samalla ainoa Wario Land, jota olen pelannut ja vieläpä läpi asti. Warion pelattavuus eroaa kivasti Marioon ja Luigiin verrattaessa. Warion kykyä rynnätä eteenpäin vihollisia listien ja tiiliä rikkoen sovelletaan niin kenttäsuunnittelussa kuin powerupeissakin. Powerupitkin eroavat Marion vastaavista. Powerupit ovat: Viikinkikypärä, jonka avulla ryntäämiseen saa enemmän voimaa ja voi tehdä ground poundin, Krokotiilinpää, jolla Wario voi syöstä tulta muttei voi rynnätä eteenpäin sekä Rakettikypärä, jonka avulla voi syöksyä ilmassa eteenpäin ja näin pidentää hyppyjä. Kenttäsuunnittelu on loistavaa ja vaihtelevaa. Pelissä riittää mukavasti haastetta ja myös salaisuuksia kuten piilotetut aarteet, jotka kaikki keräämällä saa pelin parhaan lopetuksen.
Omasta mielestäni se Pokemon-sukupolvi, joka edustaa Pokemonia parhaimmillaan FireRedin lisäksi. G/S/C paransi ykkösgeneraation ärsyttäviä puolia kuten inventaariosysteemin ja kokemuspalkin. Myös tyyppien välistä tasapainoa paranneltiin Dark- ja Steel-tyypeillä. Pokemonien design on ehdottomasti parasta tässä sukupolvessa. Harmi että kolmosgenistä lähtien se on huonontunut koko ajan. Musiikkipuolikaan ei petä, sillä näissä peleissä on Pokemon-peleistä paras Gym leader-, Rival- ja Champion-musiikki.
2. Super Mario Land 2: 6 Golden Coins
Ehdottomasti Game Boyn paras Mario-peli. Tykkään pelissä erityisesti siitä, että maailmat voi mennä haluamassaan järjestyksessä. Maailmojen teemat ovat välillä melko mielenkiintoisia. Kenttäsuunnittelu ajaa asiansa, vaikkei se ihan millekään SMB3 tai SMW-tasolle ylläkään.
3. Wario Land
Ensimmäinen Warion oma peli ja samalla ainoa Wario Land, jota olen pelannut ja vieläpä läpi asti. Warion pelattavuus eroaa kivasti Marioon ja Luigiin verrattaessa. Warion kykyä rynnätä eteenpäin vihollisia listien ja tiiliä rikkoen sovelletaan niin kenttäsuunnittelussa kuin powerupeissakin. Powerupitkin eroavat Marion vastaavista. Powerupit ovat: Viikinkikypärä, jonka avulla ryntäämiseen saa enemmän voimaa ja voi tehdä ground poundin, Krokotiilinpää, jolla Wario voi syöstä tulta muttei voi rynnätä eteenpäin sekä Rakettikypärä, jonka avulla voi syöksyä ilmassa eteenpäin ja näin pidentää hyppyjä. Kenttäsuunnittelu on loistavaa ja vaihtelevaa. Pelissä riittää mukavasti haastetta ja myös salaisuuksia kuten piilotetut aarteet, jotka kaikki keräämällä saa pelin parhaan lopetuksen.
Tomaattimies
Jäsen
Oma (käsi)konsolipuolen pelailu lähti liikenteeseen juurikin Game Boyn, Pokemonin ja Tetriksen voimin joten tästä voisi jaaritella hamaan tappiin asti.
Pokemon Crystal - Crystal saa nyt kantaa sarjansa edustajan viittaa. Vaikka aikoinaan toka Geni jäikin välistä, tuntui tämä silti hyvinkin aikaa kestäneeltä tekeleeltä silloin 2011 kun kasetin sain käsiini. Monin puolin peli kun on viilailtu ja hoonailtu versio ekasta Genistä mutta pelattavan määrä ja pelattavuuden parannukset toivat paljon plussaa rakastetulle mutta tutulle kaavalle.
Turok Rage Wars - Tältä en alkuun odottanut paljoa sillä oletin kannettavien Turokien olevan simppeliä cash-in kamaa näiden aina ilmestyessä N64:n kotikonsoliversioiden vanavedessä. No, suoraviivaista räiskintää ja hyppelyä peli tarjoaakin, mutta toiminnan sujuvuus, kivat graffat ja vieläpä erittäin rapeat saundit pitävät otteessaan ja tämän pariin on mukava palata aina tasaisin väliajoin.
Zelda Link's Awakening - Yksi koko sarjan top-suosikkkejani, Pokemonienkin jälkeen peli tuntuu pienoiselta tilaihmeeltä vaikka onkin taskukokoon paketoitu vrt. Zeldan Link to The Past. Omanlainen kokemus vaikka Zelda-kaavan mukaan mennään.
Kunniamaininta: Mystic Quest - Eli Final Fantasy Adventure eli Seiken Densetsu. Loistava toimintarope joka kelpaisi saada virtual consoleen.
Pokemon Crystal - Crystal saa nyt kantaa sarjansa edustajan viittaa. Vaikka aikoinaan toka Geni jäikin välistä, tuntui tämä silti hyvinkin aikaa kestäneeltä tekeleeltä silloin 2011 kun kasetin sain käsiini. Monin puolin peli kun on viilailtu ja hoonailtu versio ekasta Genistä mutta pelattavan määrä ja pelattavuuden parannukset toivat paljon plussaa rakastetulle mutta tutulle kaavalle.
Turok Rage Wars - Tältä en alkuun odottanut paljoa sillä oletin kannettavien Turokien olevan simppeliä cash-in kamaa näiden aina ilmestyessä N64:n kotikonsoliversioiden vanavedessä. No, suoraviivaista räiskintää ja hyppelyä peli tarjoaakin, mutta toiminnan sujuvuus, kivat graffat ja vieläpä erittäin rapeat saundit pitävät otteessaan ja tämän pariin on mukava palata aina tasaisin väliajoin.
Zelda Link's Awakening - Yksi koko sarjan top-suosikkkejani, Pokemonienkin jälkeen peli tuntuu pienoiselta tilaihmeeltä vaikka onkin taskukokoon paketoitu vrt. Zeldan Link to The Past. Omanlainen kokemus vaikka Zelda-kaavan mukaan mennään.
Kunniamaininta: Mystic Quest - Eli Final Fantasy Adventure eli Seiken Densetsu. Loistava toimintarope joka kelpaisi saada virtual consoleen.
- 12.4.2017
- 23
- Staff
- #50
1. The Legend of Zelda: Oracle of Ages
Game Boyn Zelda-kolmikko tarjoaa laadukasta puzzle-seikkailua, jolle ei löydy helposti vertaistaan uudemmistakaan peleistä. Edustajaksi valitsen Agesin, yhtään kuitenkaan kunnioittamatta LA:ta tai Seasonsia.
2. Pokemon Crystal
Kuten täällä onkin tullut jo esille, Game Boysta puhuttaessa Pokemon on suunnilleen pakko mainita. Sarjan toinen generaatio paranteli ensimmäisen hiomattomuuksia ja kehitti konseptia eteenpäin, vaikka hiottavaa toki sen jälkeen vielä paljon jäikin. Joka tapauksessa yksi aikansa parhaimmista peleistä.
3. ???
En edes keksi kolmatta, joka ei olisi toistoa jo valitsemilleni tai ansaitsisi paikan verrattuna peleihin, joita en ole itse pelannut tarpeeksi mutta joista olen kuullut hyvää.
Game Boyn Zelda-kolmikko tarjoaa laadukasta puzzle-seikkailua, jolle ei löydy helposti vertaistaan uudemmistakaan peleistä. Edustajaksi valitsen Agesin, yhtään kuitenkaan kunnioittamatta LA:ta tai Seasonsia.
2. Pokemon Crystal
Kuten täällä onkin tullut jo esille, Game Boysta puhuttaessa Pokemon on suunnilleen pakko mainita. Sarjan toinen generaatio paranteli ensimmäisen hiomattomuuksia ja kehitti konseptia eteenpäin, vaikka hiottavaa toki sen jälkeen vielä paljon jäikin. Joka tapauksessa yksi aikansa parhaimmista peleistä.
3. ???
En edes keksi kolmatta, joka ei olisi toistoa jo valitsemilleni tai ansaitsisi paikan verrattuna peleihin, joita en ole itse pelannut tarpeeksi mutta joista olen kuullut hyvää.
- 12.4.2017
- 284
- Viestiketjun aloittaja
- Staff
- #51
Spiken kanssa aikalailla samoilla linjoilla ja nimeän vain kaksi.
1. The Legend of Zelda: Oracle of Ages
Paras 2D Zelda ja parhaimpia 2D seikkailupelejä koskaan. Peli on vieläkin hillittömän hyvän näköinen ajattoman ja selkeän graafisen tyylinsä ansiosta, ja persoonallisuutta piisaa valtavasti omalaatuisista hahmoista aina kompaktiin dialogiin asti. Miellyttävä dungeonivalikoima ja parasta 2D pulmanratkontaa, mitä sarjassa on nähty.
2. Pokémon Crystal
Totta puhuakseni, olin jo kirjoittamassa Yellowin puolesta perusteluita, mutta jostain syystä teki vain yhtäkkiä mieli kuitenkin antaa tämä kunnia Crystalille. Kumpaakin generaatiota riivaa omat suunnitteluvirheet ja -epäkohdat, mutta seikkailut Johdon kautta Kantoon hehkuvat nyt asteen lämpimimpinä kuin pelkässä Kantossa. Kantossa ei ole ihan niin suurta seikkailufiilistä kuin Johdossa ja tuntuu asteen monotonisemmalta trainerigauntletilta, niin ehkäpä tämä osuus resonoi nyt makuhermojeni kanssa vahvemmin Crystalin suuntaan.
3. aeiou
sadfghasdfhg
Tulee kyllä olemaan mielenkiintoinen kamppailu Pokémonin ykkösgeneraation ja kakkosgeneraation sekä Zeldojen kesken. Kolmas onkin sitten vielä vähän vaikeampi ennustaa.
Aihe siirretty osuvammalle alueelle.
1. The Legend of Zelda: Oracle of Ages
Paras 2D Zelda ja parhaimpia 2D seikkailupelejä koskaan. Peli on vieläkin hillittömän hyvän näköinen ajattoman ja selkeän graafisen tyylinsä ansiosta, ja persoonallisuutta piisaa valtavasti omalaatuisista hahmoista aina kompaktiin dialogiin asti. Miellyttävä dungeonivalikoima ja parasta 2D pulmanratkontaa, mitä sarjassa on nähty.
2. Pokémon Crystal
Totta puhuakseni, olin jo kirjoittamassa Yellowin puolesta perusteluita, mutta jostain syystä teki vain yhtäkkiä mieli kuitenkin antaa tämä kunnia Crystalille. Kumpaakin generaatiota riivaa omat suunnitteluvirheet ja -epäkohdat, mutta seikkailut Johdon kautta Kantoon hehkuvat nyt asteen lämpimimpinä kuin pelkässä Kantossa. Kantossa ei ole ihan niin suurta seikkailufiilistä kuin Johdossa ja tuntuu asteen monotonisemmalta trainerigauntletilta, niin ehkäpä tämä osuus resonoi nyt makuhermojeni kanssa vahvemmin Crystalin suuntaan.
3. aeiou
sadfghasdfhg
Tulee kyllä olemaan mielenkiintoinen kamppailu Pokémonin ykkösgeneraation ja kakkosgeneraation sekä Zeldojen kesken. Kolmas onkin sitten vielä vähän vaikeampi ennustaa.
Aihe siirretty osuvammalle alueelle.
Viimeksi muokattu:
Kun olin pieni, Game Boy -pelit kiinnostivat, koska niitä pystyi olohuoneen sijasta pelaamaan riippukeinussa äidiltä salaa. Myöhemmin tajusin, että laitteen tiukat tekniset rajoitukset - etenkin naurettava 160x144 pikselin ruutu - pakottivat kehittäjät pistämään kauniin presentaation sijasta paukut itse peliin, ja kiinnostus vain kasvoi. Game Boy -pelit kompakteine yhden ruudun haasteineen ja miniatyyrihahmoineen on yksi suosikkiaiheistani koko videopelaamisessa.
Ei kuulu listaan, mutta pakko sanoa: Eka Mario Land on minusta tosi hyvä, yksinkertainen ja toimiva kärpäsenkakkatasoloikka, jollaista tekee nykyään enää indiekehittäjät ilmaisjakeluun. En tiedä, miksi tahmea jatko-osa saa aina kaiken huomion. Liityn paavokerhoon.
1. Zelda: Oracle of Ages
Kaikki GB-Zeldat on hyviä. Link's Awakening on minusta kuitenkin vähän kuin tylsähkö ja kryptinen betaversio Oracleista, kun taas Seasons on vuodenaikakuplineen ihmeellistä nysväystä Agesin kaikin tavoin mielekkäämmän kahden maailman systeemin rinnalla. Fiksu ja laaja seikkailupeli, jossa saa sopivan helppoja palikkaluolia enemmän kuin mahan täydeltä.
2. Donkey Kong '94
Puzzleloikka, jossa saa paahtaa. Se vaan toimii. Mario osaa enemmän hyödyllisiä liikkeitä kuin 2010-luvun peleissään. Olispa kenttiä vaan enemmän ku neljä
3. Wario Land 3
Uniikki nonlineaarinen aarteenenetsintätasoloikka. Peli rakentuu salareittien etsimisen, backtrackäämisen ja tönivien, kiusaavien vihollisten kanssa telmimisen ympärille. Huomattavan pöljä huumorintaju.
Ei kuulu listaan, mutta pakko sanoa: Eka Mario Land on minusta tosi hyvä, yksinkertainen ja toimiva kärpäsenkakkatasoloikka, jollaista tekee nykyään enää indiekehittäjät ilmaisjakeluun. En tiedä, miksi tahmea jatko-osa saa aina kaiken huomion. Liityn paavokerhoon.
1. Zelda: Oracle of Ages
Kaikki GB-Zeldat on hyviä. Link's Awakening on minusta kuitenkin vähän kuin tylsähkö ja kryptinen betaversio Oracleista, kun taas Seasons on vuodenaikakuplineen ihmeellistä nysväystä Agesin kaikin tavoin mielekkäämmän kahden maailman systeemin rinnalla. Fiksu ja laaja seikkailupeli, jossa saa sopivan helppoja palikkaluolia enemmän kuin mahan täydeltä.
2. Donkey Kong '94
Puzzleloikka, jossa saa paahtaa. Se vaan toimii. Mario osaa enemmän hyödyllisiä liikkeitä kuin 2010-luvun peleissään. Olispa kenttiä vaan enemmän ku neljä
3. Wario Land 3
Uniikki nonlineaarinen aarteenenetsintätasoloikka. Peli rakentuu salareittien etsimisen, backtrackäämisen ja tönivien, kiusaavien vihollisten kanssa telmimisen ympärille. Huomattavan pöljä huumorintaju.
Viimeksi muokattu:
- 12.4.2017
- 284
- Viestiketjun aloittaja
- Staff
- #55
Wario Land 3:lle minultakin kunniamaininta.
Ahem köh prööt, olen taas vähän hidastellut aiheen kanssa, mutta tällä hetkellä äänisaldoa johtaa aika selkeästi Pokémon G/S/C, vaikka ensimmäinenkin generaatio on kerännyt hyvin ääniä. Kahta Pokémonia emme kuitenkaan lähde listalle ottamaan niin kakkosgeneraatio on hyvin vahvasti paikasta kiinni. Zeldoista on sen sijaan tasaisempaa kamppailua Link's Awakeningin ja Oracle of Agesin välillä, missä ensin mainitulla on yksi maininta enemmän. Neljäs paikka onkin sitten tasaisempaa kamppailua useamman pelin välillä, mutta Donkey Kong 94 on näillä näkymin menossa neljänneksi peliksi.
Viimeisiä vastaväitteitä kolmikkoa Pokémon Crystal (lienee helppo nimetä näistä kolmesta?), The Legend of Zelda: Link's Awakening DX ja Donkey Kong 94 vastaan?
Ahem köh prööt, olen taas vähän hidastellut aiheen kanssa, mutta tällä hetkellä äänisaldoa johtaa aika selkeästi Pokémon G/S/C, vaikka ensimmäinenkin generaatio on kerännyt hyvin ääniä. Kahta Pokémonia emme kuitenkaan lähde listalle ottamaan niin kakkosgeneraatio on hyvin vahvasti paikasta kiinni. Zeldoista on sen sijaan tasaisempaa kamppailua Link's Awakeningin ja Oracle of Agesin välillä, missä ensin mainitulla on yksi maininta enemmän. Neljäs paikka onkin sitten tasaisempaa kamppailua useamman pelin välillä, mutta Donkey Kong 94 on näillä näkymin menossa neljänneksi peliksi.
Viimeisiä vastaväitteitä kolmikkoa Pokémon Crystal (lienee helppo nimetä näistä kolmesta?), The Legend of Zelda: Link's Awakening DX ja Donkey Kong 94 vastaan?
- 12.4.2017
- 284
- Viestiketjun aloittaja
- Staff
- #56
Se oli sillä selvä, eli ensimmäisen läpikäynnin tuloksena Game Boyn kolmeksi parhaaksi peliksi kruunattiin Pokémon Crystal, The Legend of Zelda: Link's Awakening ja Donkey Kong '94, löytynevät kaikki pian kaupoista Fintendo 5/5 -leiman kera.
Seuraavaksi vuorossa Sega Saturn. Ei liennyt aikansa kaikkein suosituin konsoli, mutta laatupelejä löytynee silti varmasti kolmen pelin listaksi asti.
Seuraavaksi vuorossa Sega Saturn. Ei liennyt aikansa kaikkein suosituin konsoli, mutta laatupelejä löytynee silti varmasti kolmen pelin listaksi asti.
Wilbur wals
SW-8065-2970-1519
- 30.4.2017
- 946
Tuli aikoinaan omistettua Sega Saturn. Harmittaa nyt että myin sen ja pelit pois. Olisi kohtuu harvinainen laite peleineen hyllyssä. Toki rahat meni hyvään tarkoitukseen eli Nintendo 64:sen hankintaan
Konsolilla oli kyllä huippupelejä.
1.Tomb raider. Todella uudenlainen ennen kokematon seikkailupeli. Tunnelma aivan katossa tätä pelatessa. Vieläkin lasken tämän pelin yhdeksi kaikkien aikojen suosikki pelikseni.
2. Sega rally. Tätä tuli pelattua aivan tolkuttoman paljon. Oli mahtavaa saada huippu kolikkopeli omaan telvisioon ja lisäksi Sega rallyssa oli loistavaa ajamisen fiilistä ilman liika realismia.
3.Virtua Figter 2. Ensimmäisen kunnon 3-D taistelupelin jatko-osa joka oli ykkösosaa huomattavasti parempi loistavilla hahmoilla. Taisi tulla opeteltua kaikilla hahmoilla kaikki liikkeet ulkoa ja muutenkin pelin parissa kertyi huimamäärä pelitunteja.
Tulipa nostalginen olo Saturnia muistellessa. Olihan tuo aikaa jollaista ei enään koskaan pääse kokemaan videopelien parissa. 2-D maailmat muuttui 3-D maailmoiksi. Olen onnellinen että sain olla silloin lapsi/nuori jolloin mielestäni tapahtui videopeli maailman suurin muutos mitä koskaan pääsen kokemaan. Nintendohan silloin näytti toki kuinka homma hoidetaan parhaiten. Samalla tuli kyllä ikävä noita Segan vanhoja kunnon kolikkopeli kokemuksia. Toivottavasti Sega palaisi juurilleen ja noiden kaltaisista peleistä saisi nauttia Switchillä. Aika suuret taitaa olla haave uneni
Konsolilla oli kyllä huippupelejä.
1.Tomb raider. Todella uudenlainen ennen kokematon seikkailupeli. Tunnelma aivan katossa tätä pelatessa. Vieläkin lasken tämän pelin yhdeksi kaikkien aikojen suosikki pelikseni.
2. Sega rally. Tätä tuli pelattua aivan tolkuttoman paljon. Oli mahtavaa saada huippu kolikkopeli omaan telvisioon ja lisäksi Sega rallyssa oli loistavaa ajamisen fiilistä ilman liika realismia.
3.Virtua Figter 2. Ensimmäisen kunnon 3-D taistelupelin jatko-osa joka oli ykkösosaa huomattavasti parempi loistavilla hahmoilla. Taisi tulla opeteltua kaikilla hahmoilla kaikki liikkeet ulkoa ja muutenkin pelin parissa kertyi huimamäärä pelitunteja.
Tulipa nostalginen olo Saturnia muistellessa. Olihan tuo aikaa jollaista ei enään koskaan pääse kokemaan videopelien parissa. 2-D maailmat muuttui 3-D maailmoiksi. Olen onnellinen että sain olla silloin lapsi/nuori jolloin mielestäni tapahtui videopeli maailman suurin muutos mitä koskaan pääsen kokemaan. Nintendohan silloin näytti toki kuinka homma hoidetaan parhaiten. Samalla tuli kyllä ikävä noita Segan vanhoja kunnon kolikkopeli kokemuksia. Toivottavasti Sega palaisi juurilleen ja noiden kaltaisista peleistä saisi nauttia Switchillä. Aika suuret taitaa olla haave uneni
J
Jonelink
Vieras
Itse en ole omistanut koskaan Saturnia, mutta kaverin luona pelattiin jotain hyviä pelejä.
1. Tomb Raider
Ensimmäisen kerran pelatessa tätä en ymmärtänyt aluksi mitään, niin kaveri opetti pelaamaan. Homma lähti siitä sitten itse.
2. Sega Rally
Kaveriporukalla tuli tätä pelattua enemmän. Tästä jäi erityisesti mieleen se, kun ajoimme maaliin samaan aikaan, vaikka ei näyttänyt tasapeli tekstiä, mutta aikamme oli samat.
3. Baku Baku (demo)
Tetris tapainen peli. Yhdistä samat palikat yhteen ja päihitä vastustajasi. Olihan tämä vaikeaa, mutta tykkäsin kuitenkin.
Oli muitakin Saturn pelejä mitä pelasimme, mutta nämä kolme oli enemmän pelattuja.
1. Tomb Raider
Ensimmäisen kerran pelatessa tätä en ymmärtänyt aluksi mitään, niin kaveri opetti pelaamaan. Homma lähti siitä sitten itse.
2. Sega Rally
Kaveriporukalla tuli tätä pelattua enemmän. Tästä jäi erityisesti mieleen se, kun ajoimme maaliin samaan aikaan, vaikka ei näyttänyt tasapeli tekstiä, mutta aikamme oli samat.
3. Baku Baku (demo)
Tetris tapainen peli. Yhdistä samat palikat yhteen ja päihitä vastustajasi. Olihan tämä vaikeaa, mutta tykkäsin kuitenkin.
Oli muitakin Saturn pelejä mitä pelasimme, mutta nämä kolme oli enemmän pelattuja.
Kuten se kuuluisa Segan oma mainoslausekin aikoinaan 90-luvn puolivälissä kuului..
"If you don't like Saturn, you can go to Uranus!"
Uranukseen vie ainakin oma matkani sillä en koskaan liiemmin pitänyt Saturnista konsolina toisin kuin esim. siitä seuraavasta Segan konsolista ja eipä laitteen pelivalikoimassakaan niin paljoa hurraamisen aihetta ole vaikka muutamia erinomaisia shmupperströmejä ja 2D-loikintoja vehkeelle ilmestyikin. Siitä huolimatta ne laitteen erittäin harvalukuiset must-have-nimikkeet onkin sitten sen tason laatua että oksat ties minne. Kolmen kovimman valinta ei siis ollut kovinkaan vaikeaa.
Radiant Silvergun
Olin aikoinani hemmotellussa asemassa sillä parhaan kaverini isäukko kävi työkseen nousevan auringon maassa työasioilla ja yllätys olikin aikoinaan suuri kun mies roudasi allekirjoittaneelle syntymäpäivälahjaksi ihkaoikean japanilaismallisen Saturnin (omistin siis jo tuolloin myös PAL-version laitteesta mutta en valita vaikka Saturn olikin jo ollut pidemmän aikaa enemmän tai vähemmän kuollut) ja sille läjäpäin pelejä joista olin voinut vain haaveilla Super Power-lehden japaniaukeamaa lukiessani. Noiden pelien joukosta ihastuin palavasti shmuppiin nimeltä Radiant Silvergun ja tänäkin päivänä rakkaus on niin palavaa että saman tiimin luoman Ikarugan kanssa se jakaa genren parhaan pelin paikan omassa rankingissani. Loistava peli kaikin puolin ja luojalle kiitos että tästä klassikosta saatiin XBLA-versio 2010-luvun alussa jotta isompikin yleisö sai tietoonsa pelin mahtavuuden.
Panzer Dragoon Saga
Peli josta nykypäivän keräilijät suut kuolassa haaveilevat ja toivottavasti hinnan sijaan myös sen laadun vuoksi. Itsekin joudun myöntämään että peliä olen ainoastaan pelannut, kröhöm, PC-versiona... ... mutta laittomuudetkaan ei poista sitä tosiseikkaa että kyseessä on ihan poskettoman hyvä peli. Pari ekaa Panzer Dragoonia ovat jo yksinään sen tason laatukamaa että Saturnin hommaamista kannattaa jo yksinään niiden takia harkita mutta kun näiden pelien loisteliaaseen coremekaaniikkaan lisätään vielä mainiota roolipelailuaspektia, on lopputuloksena loistava pelillinen cocktail.
NiGHTS - Journey Into Dreams
Peli joka aikoinaan osoittautui lieväksi pettymykseksi pienelle itselleni mutta jälkeenpäin sen nerokkuus on auennut. Kymmenvuotias Norsukampa ei oikein ymmärtänyt että mitä hienoa on rinkuloiden läpi eteerisesti liitelevässä androgyynissä pelihahmossa ja sen ympärille nivotussa erittäin löyhässä tarinassa, etenkin kun tuohon aikaan videopelit olivat toimintaa pullollaan ja se oli se pääasia. NiGHTS on kuitenkin yksi ensimmäisiä ison luokan pelitapauksia joista voidaan käyttää kliseistä nimitystä "taidepeli" eikä se huononna peliä missään tapauksessa. Se on kaikin puolin hämmentävänkin kaunis peli yrittämättä kuitenkaan tunkea liikaa taiteellisuuttaan pelaajan naamavärkkiä päin joka on asia jonka nykypäivän taidepelien olisi mukava omaksua. Hieno peli, kaunis peli, hieno ja kaunis kokemus.
"If you don't like Saturn, you can go to Uranus!"
Uranukseen vie ainakin oma matkani sillä en koskaan liiemmin pitänyt Saturnista konsolina toisin kuin esim. siitä seuraavasta Segan konsolista ja eipä laitteen pelivalikoimassakaan niin paljoa hurraamisen aihetta ole vaikka muutamia erinomaisia shmupperströmejä ja 2D-loikintoja vehkeelle ilmestyikin. Siitä huolimatta ne laitteen erittäin harvalukuiset must-have-nimikkeet onkin sitten sen tason laatua että oksat ties minne. Kolmen kovimman valinta ei siis ollut kovinkaan vaikeaa.
Radiant Silvergun
Olin aikoinani hemmotellussa asemassa sillä parhaan kaverini isäukko kävi työkseen nousevan auringon maassa työasioilla ja yllätys olikin aikoinaan suuri kun mies roudasi allekirjoittaneelle syntymäpäivälahjaksi ihkaoikean japanilaismallisen Saturnin (omistin siis jo tuolloin myös PAL-version laitteesta mutta en valita vaikka Saturn olikin jo ollut pidemmän aikaa enemmän tai vähemmän kuollut) ja sille läjäpäin pelejä joista olin voinut vain haaveilla Super Power-lehden japaniaukeamaa lukiessani. Noiden pelien joukosta ihastuin palavasti shmuppiin nimeltä Radiant Silvergun ja tänäkin päivänä rakkaus on niin palavaa että saman tiimin luoman Ikarugan kanssa se jakaa genren parhaan pelin paikan omassa rankingissani. Loistava peli kaikin puolin ja luojalle kiitos että tästä klassikosta saatiin XBLA-versio 2010-luvun alussa jotta isompikin yleisö sai tietoonsa pelin mahtavuuden.
Panzer Dragoon Saga
Peli josta nykypäivän keräilijät suut kuolassa haaveilevat ja toivottavasti hinnan sijaan myös sen laadun vuoksi. Itsekin joudun myöntämään että peliä olen ainoastaan pelannut, kröhöm, PC-versiona... ... mutta laittomuudetkaan ei poista sitä tosiseikkaa että kyseessä on ihan poskettoman hyvä peli. Pari ekaa Panzer Dragoonia ovat jo yksinään sen tason laatukamaa että Saturnin hommaamista kannattaa jo yksinään niiden takia harkita mutta kun näiden pelien loisteliaaseen coremekaaniikkaan lisätään vielä mainiota roolipelailuaspektia, on lopputuloksena loistava pelillinen cocktail.
NiGHTS - Journey Into Dreams
Peli joka aikoinaan osoittautui lieväksi pettymykseksi pienelle itselleni mutta jälkeenpäin sen nerokkuus on auennut. Kymmenvuotias Norsukampa ei oikein ymmärtänyt että mitä hienoa on rinkuloiden läpi eteerisesti liitelevässä androgyynissä pelihahmossa ja sen ympärille nivotussa erittäin löyhässä tarinassa, etenkin kun tuohon aikaan videopelit olivat toimintaa pullollaan ja se oli se pääasia. NiGHTS on kuitenkin yksi ensimmäisiä ison luokan pelitapauksia joista voidaan käyttää kliseistä nimitystä "taidepeli" eikä se huononna peliä missään tapauksessa. Se on kaikin puolin hämmentävänkin kaunis peli yrittämättä kuitenkaan tunkea liikaa taiteellisuuttaan pelaajan naamavärkkiä päin joka on asia jonka nykypäivän taidepelien olisi mukava omaksua. Hieno peli, kaunis peli, hieno ja kaunis kokemus.