Arvostelussa Rogue Legacy

Oman polkunsa kulkija

Geenit ovat ihmeellinen asia. Muutaman emäsparin muuttuminen solujen DNA-rihmastossa voi näkyä niin pituudessa, ulkonäössä kuin vaikkapa painovoiman kääntymisessä tai kiroilun määrässä, ainakin jos Rogue Legacya on uskominen. Tämä perinnöllisyystieteen riemuvoitto johti roguelike-pelien uutta digitaalista tulemista jo viitisen vuotta sitten, ja se on nyt saapunut myös Nintendo Switchille. Genren ystävät voivat iloita oman sukupuunsa tarinan jatkamisesta nyt myös kannettavassa muodossa.

Valtakunnan kuningas makaa kuolinvuoteellaan salamurhaajan iskiessä, minkä vuoksi prinssi lähetetään kohti Hamsonin linnaketta etsimään apua. Linna on kirottu, mutta legendan mukaan sen syövereistä löytyy parannuskeino kaikkiin mahdollisiin ja mahdottomiin tauteihin. Kun prinssi katoaa linnan pimeyteen, lähetetään hänen lapsensa perään hoitamaan tehtävä loppuun. Lukuisien sukupolvien jälkeenkin rakennuksen valloitus jatkuu, mutta oletetusti edesmenneen prinssin legenda jatkuu paikan päältä löytyvien päiväkirjan lukujen kautta. Rogue Legacyn tarina ei kenties tarjoa kovin paljoa sisällöllisesti, mutta se istuu hyvin pelin mekaniikkoihin sekä teemaan.

Kuten nimestä voi jo päätellä, Rogue Legacy on roguelite-peli, mikä tarkoittaa pelin maailman sekä pelihahmon kykyjen muuttumista jokaisella pelikerralla. Kuoleman kohdatessa uusi soturi astuu edellisen saappaisiin. Pelin kiinnostavin puoli on siinä, että jokaisella hahmolla on omat geeninsä sekä niiden tuomat poikkeavuutensa, joista voi olla hyötyä tai haittaa. Yksi saattaa olla likinäköinen ja jättikokoinen, toinen kärsiä lukihäiriöstä ja ylivilkkaudesta. Hahmojen ominaisuudet vaikuttavat merkittävästi pelattavuuteen ja joskus jopa pelin ulkoasuun tai tekstin ymmärrettävyyteen. Jokainen hahmo edustaa lisäksi yhtä useasta luokasta. Ninjat esimerkiksi iskevät nopeasti ja kovaa, mutta luolatutkijat tienaavat jokaisesta kolikosta tai rahapussista enemmän kultaa.

Maailmasta kerätty kulta säilyy seuraavalle sukupolvelle, joten omia mahdollisuuksiaan pystyy parantamaan törsäämällä varojaan parannuksiin kuin paraskin tuhlaajapoika. Ennen linnan porteista sisään astumista on mahdollista parantaa esimerkiksi elämän tai taikavoiman määrää, minkä lisäksi on mahdollista avata muun muassa uusia hahmoluokkia tai parempia varusteita. Tässä piilee Rogue Legacyn koukuttavuuden perusta, sillä vaikka kuolema tulisikin kohdattua jatkuvasti, tulee lähes jokaisella pelikerralla edistyttyä jollain tavalla. Hahmon kehittäminen on palkitsevaa ja koukuttavaa, sillä sankarin kasvun pystyy tuntemaan ihan käytännössä.

Jo alkumetreistä lähtien on selvää, että Rogue Legacy on hyvin haastava peli. Viholliset iskevät kuin tuhat salamaa, eikä niiden määrässä ole säästelty. Pelaajan käytössä sen sijaan on vain uskollinen miekka sekä kirves, heittotikari tai jokin muu toisarvoinen ase, joka kuluttaa taikavoimaa. Etenkin alussa eteneminen oli minulla hyvin hidasta, joten ristiretkien saldoksi jäi vaihteleva määrä kultaa omasta huolimattomuudesta ja huoneiden haastavuudesta riippuen. Onneksi Rogue Legacyn maailma on lihansyöjien taivas, sillä niin rikkoutuviin pöytiin, tynnyreihin kuin puskiinkin on kätketty elämää palauttavia kanankoipia. Castlevanian seinälihat ja Kid Icaruksen lattiajäätelöt jäävät tässä suhteessa selviksi kakkosiksi.

Näennäisen satunnaisesti kasattu maailma sisältää muutamia pysyviä elementtejä. Pelin lopullinen tavoite on kaataa neljä pomovastusta ennen viimeiseen taisteluun astumista, ja pomoja vastaavien alueiden summittaiset sijainnit ovat aina samat. Metsä on esimerkiksi aina oikealla ja helvetilliset tyrmät linnan alapuolella. Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse suorittaa yhdellä kertaa, sillä kertaalleen kaadettu vastus pysyy huojentavasti pysyvästi alhaalla. Pomotaistelut olivat sopivan haastavia, mutta olisin toivonut hieman enemmän vaihtelua niihin. Kaikki pomot nimittäin käyttäytyvät hyvin samankaltaisella tavalla, eikä niiden liikesarjojen päättely tuottanut lainkaan harmaita hiuksia. Usein vihollisten määrä korvaa laadun, sillä useimmat kuolemat tapahtuvat nimenomaan kymmenpäisen vihollislauman saavuttaessa heikossa hapessa pakoon juoksevan sankarin.

Maailman rakentamisesta vastaava algoritmi vakuuttaa sen suhteen, että lopputulokset ovat kiitettävän avoimia. Harmillisesti saman alueen huoneet näyttävät hyvin samankaltaisilta, minkä lisäksi loppua kohti lokaalit alkavat toistaa itseään. Vaikka pelattavan hahmon kyvyt muuttuvatkin yrityksien välillä, alkaa kokemus hiljalleen maistua yhä enemmän puulta. On odotettavaa, että yli sadan epäonnistuneen yrityksen jälkeen kaava alkaa tuntua tutulta, mutta esimerkiksi Dead Cells ja A Robot Named Fight ovat osoittaneet, että roguelite-tyylinen kokemus voi tuntua tuoreelta vielä kymmenien tuntienkin jälkeen.

Ulkoisesti Rogue Legacy ei herätä kovin suuria tunteita. Pelin verrattain yksityiskohtainen pikseligrafiikka edustaa muihin samantyyppisiin peleihin verrattuna keskimääräistä tylsempää tyyliä, mutta toisaalta näkymä on aina selkeä ja ruudunpäivitys pysyy kurissa. Toimintaa sävyttävä musiikkiraita sen sijaan miellyttää korvia, vaikka vain harva kappale juuttuu pidemmäksi toviksi päähän soimaan. Usein melko tiheään tahtiin tapahtuvien kuolemien takia peli soveltuu loistavasti myös kannettavaksi pelattavaksi, kunhan ei pura hermojaan laitteeseen.

Yhteenveto

Rogue Legacy tarjoaa todellisen haasteen, jonka peittoaminen on hatunnoston arvoinen suoritus. Jokaisella pelikerralla muuttuva maailma sekä pelihahmon vaihtuvat kyvyt tekevät pelistä parhaimmillaan todella koukuttavan, mutta lopun lähestyessä toisto alkaa painaa yhä enemmän mittakupissa. Vaikka kuolema tuleekin kohdattua Rogue Legacyn parissa useasti, jatkuva edistyminen varmistaa, ettei kokemus turhauta liikaa. Peli on täysin ansaitusti klassikko genressään, eivätkä pienet epätäydellisyydet juuri latista tunnelmaa.

Hyvää:
– Paljon eroavaisuuksia hahmojen ja hahmoluokkien välillä
– Hahmonkehitys
– Haastetta riittää

Huonoa:
– Pidemmän päälle toistaa itseään
– Melko tylsät pomovastukset

164. kerta toden sanoo.

Kiitokset Cellar Door Gamesille arvostelukappaleesta.

Rogue Legacy
Alusta: Switch, (Playstation 3, Playstation 4, Playstation Vita, Xbox One, PC)
Ilmestynyt: 6.11.2018 (Switch), 27.6.2013 (PC)
Kehittäjä: Cellar Door Games
Julkaisija: Cellar Door Games