Arvostelussa Ravenswatch

Korppi jakaa oikeutta

Ranskalainen Passtech Games esitteli muutama vuosi sitten Curse of the Dead Gods -rogueliken, joka sai keräsi kehuja etenkin pelikriitikoilta. Roguelike-pelien satunnaisuutta on jonkin verran mukana myös studion Ravenswatch-uutuuspelissä, eikä synkkä fantasiateemakaan ole kadonnut minnekään. Ulkoisista yhtäläisyyksistään huolimatta pelit ovat toiminnallisesti varsin erilaisia keskenään. Curse of the Dead Gods on puhdas yksinpeli, ja vaikka Ravenswatchinkin voi läpäistä omin voimin, toimii se vielä paremmin neljän pelaajan yhteistyöhupina.

Ravenswatch on satukirjoista ja kansantaruista tuttujen hahmojen muodostama liittouma, joka yrittää pitää Unimaailman turvassa lonkeromaisen olomuodon ottaneelta Painajaismestarilta, noidilta ja erilaisilta hirviöiltä. Alussa pelattavia liittolaisia on avoinna neljä erilaista, mutta määrä nousee nopeasti yhdeksään päihittämällä ensimmäisen kentän pomon tarpeeksi monella sankarilla. Lisähahmojakin on luvassa ainakin kaksin kappalein myöhemmin tänä vuonna.

Tvistinä on se, etteivät univahdit ole mitään Disney-filtterin läpikäyneitä puhtoisia pulmusia, vaan eräänlaisia vinksahtaneita tai vastoinkäymisten kanssa painineita versioita, joiden piirteissä voi olla mukana ripaus alkuperäistarinoissa esiintyneitä pahiksia ja sivuhenkilöitäkin. Mukana on muun muassa ulkoisesti Punahilkkaa muistuttava Scarlet, joka metsästää päivisin hirviöitä tikareilla, mutta osaa muuntautua myös itse Isoksi pahaksi sudeksi. Lampun hengen kanssa hengaava Aladdin nojaa erityisesti hahmon mestarivarkaan taustaan, Pillipiipari marssii sotaan rotta-armeijan kanssa ja Pinokkion isä on keksinyt räjähtävät nuket. Osa hahmoista on suunniteltu selkeästi enemmän moninpeliä varten, sillä yksin pelatessa aloituskynnys on huomattavasti matalammalla vähemmän teknisellä melee-Scarletilla kuin vaikkapa pienen etäisyyden päästä roiskivalla Lumikuningattarella.

Ravenswatchin pääjuoni on varsin mitätön, mutta jokaisella pelihahmolla on oma monisivuinen taustatarinansa, joka laajenee sitä mukaa, mitä pidemmälle hahmolla selviytyy. Erittäin vakuuttavalta kuulostavat ääninäyttelijät lukevat tekstikappaleet ääneen, joten paras tapa nauttia tarinoista on jättää virtuaalinen kirja hetkeksi auki taustalle. Kertomuksia ei ole valitettavasti kuvitettu muuten kuin sivujen reunojen yksittäisillä pikku-ukoilla, vaikka kaikki muu pelissä varsin visuaalisesti kiinnostavaa onkin.

Curse of the Dead Godsissa miekaniskuissa on enemmän raskautta, ja kilvellä torjuminen sekä vastaiskut ovat olennainen osa taistelumekaniikkaa. Ravenswatchin toimintaa voisi kuvailla taas jopa kepeän mobamaiseksi, tosin sillä erotuksella, ettei vihollisina nähdä kuin tekoälyn ohjastamia örkkejä. Jokaisella hahmolla on yksi rämpytettävä perushyökkäys ja kourallinen uniikkeja spesiaaleja, joiden latausajat vaihtelevat muutamasta sekunnista minuutteihin. Kaikki liikkeet eivät luonnollisesti aiheuta suoraa vahinkoa, vaan osa aktivoi esimerkiksi suojia ja muita lyhytaikaisia loitsuja. Lisäksi Punahilkan, Pillipiiparin ja Carmilla-vampyyrin tapauksessa on kiinnitettävä huomiota päivänaikaan, joka vaikuttaa liikkeiden lisäefekteihin. Lähes jokaiselle ohjaimen painikkeelle ja liipaisimelle on jokin käyttötarkoitus, joten ei ole mikään ihme, jos ensimmäiset yritykset kaatuvat näppäinasettelun heikkoon muistamiseen.

Tavoitteena on selviytyä hengissä kolmesta 18 minuutin kentästä ja jokaisen päivän päätteeksi kohdattavasta painajaismaisesta pomovastustajasta. Taisteluun voi marssia halutessaan vaikka heti, mutta koska jokainen yritys aloitetaan nollista, kannattaa rajallinen aika käyttää mahdollisimman tehokkaasti valmistautumiseen pomoa vastaan. Pelihahmoa voi kehittää monella eri tavalla: keräämällä tarpeeksi kokemuspisteitä tasonousua varten pikkuvihollisia hakkaamalla, ostamalla uusia kykyjä kauppiaalta tai vierailemalla sivutehtäviä, aarrearkkuja ja taikalähteitä sisältävillä kartan kiintopisteillä.

Liikkeisiin ja hahmon ominaisuuksiin suoraan vaikuttavia kykypäivityksiä on tarjolla tilanteesta riippuen kaksi tai kolme kappaletta, mutta ensimmäisten pelituntien aikana vaihtoehdot typistyvät usein vain yhteen potentiaaliseen, koska kierrossa ei ole vielä parhaita parannuksia ja täysi spesiaalivalikoimakin voi pysyä pitkään lukittuna. Avausprosessin ja viihdyttävyyden optimoinnin näkökulmasta viisain tapa lähestyä Ravenswatchia on keskittyä vain yhteen sankariin ainakin muutaman yrityksen ajan, koska epäonnistuneestakin pelikerrasta siirtyy kohtalainen määrä pisteitä hahmokohtaiseen progressiopankkiin.

Kentät ovat satunnaisgeneroituja, mutta ne sisältävät aina samat hahmon kehittämisen kannalta tärkeimmät pysähdyspaikat. Areenan päästä päähän juoksee noin minuutissa, ja ajatuksena on, että mitä kauemmaksi keskustasta etenee, sitä murhanhimoisempia vastustajia ja vaikeampia sivutehtäviä tulee vastaan. Peli ei pääty vielä ensimmäiseen kuolemaan, mutta lisäelämiä kuluu pomotaisteluiden ulkopuolellakin sellaisissa lisähaasteissa, joissa vaaditaan kymmenien vihollisien tappamista lyhyen aikarajan sisällä. Laumassa hyökkäävät pienet sintit jäävät tosin helposti jumiin portaikkoihin ja siltojen kaiteisiin, mutta teleporttailevat noidat ja Painajaismestarin eri muodot eivät anna armoa.

Switchin Ravenswatch kestää yllättävän hyvin vertailun tehokkaammilla konsoleilla pyöriviin versiohinsa, jos jätetään satunnaiset nytkähtelyt massiivisimpien taisteluiden efektitykitysten aikana pois laskuista. Verkkopalvelimet ovat yhteisiä, joten peliseuraa löytyy helposti erityisesti iltaisin PC-pelaajista. Asetusvalikon mukaan myös Switch-käännöksen pitäisi tukea jonkinlaista äänichattia, mutta itse en kuullut yhdenkään pelaajan kommunikoivan ääneen. Yleensä kartalla vilkkuvan ilmoituksen lähettäminen on riittävän tehokas signaali ohjaamaan nelipäistä tiimiä samaan suuntaan. Moninpelissä elossa olevilla on parikymmentä sekuntia aikaa nostaa kaatunut soturi takaisin pystyyn, ja erityisesti pomotaistelut lunastavat paremmin täyden potentiaalinsa, koska pelaajat voivat jakautua ympäri areenaa hakkaamaan yhtä aikaa Painajaisen eri ruumiinosia. Minkäänlaista verkkoviivettä en huomannut.

Yhteenveto

Ravenswatchin aloituskynnys on hieman liian korkealla, mutta monien toimintapainotteisten roguelikejen tapaan se ”paranee vanhetessaan”, eli sitä mukaa kun hahmojen ominaisuudet tulevat tutummaksi ja kiertoon lisätään hullumpia erikoiskykyjä. Pelattavat päähenkilöt eroavat toisistaan kiitettävästi, mikä lisää pelin elinikää, mutta valitettavasti pomotaisteluiden järjestys on aina sama, pelasi yksin- tai moninpeliä millä hahmolla ja vaikeustasolla tahansa. Toivottavasti tulevilla päivityksillä tartuttaisiin myös tähän seikkaan, sillä taistelumekaniikat toimivat.

Hyvää:
– Toimii sekä yksin- että moninpelinä
– Tyylikäs yleisilme
– Laadukas ääninäyttely

Huonoa:
– Pidemmän päälle liikaa samojen pomojen hakkaamista
– Tekoälyhahmot jäävät välillä jumiin esteisiin