Arvostelussa Murder by Numbers

Murhasta tuli totta

Vuosittain suurimmasta mediahuomiosta nauttivat yleensä AAA-pelit, massiiviset eepokset, joita työstetään vuosia, myöhästytetään seuraavalle sukupolvelle ja ylistetään GOTY-listoilla. Konsolien rautaa koettelevat kokemukset Cyberpunkista The Last of Us 2:een ovat kaikkien huulilla jo pitkään ennen julkaisuaan, ja niitä revitellään useissa ennakoissa ja erityisjutuissa. Suurien tapausten varjoon jää usein monia pienempiä helmiä, joiden maine leviää lähinnä kuulopuheena Discord-servereillä ja foorumiketjuissa, joita kukaan ei lue. Murder by Numbers on peli, jota kukaan ei osannut odottaa: Ace Attorney ‑tyylinen murhamysteeri ja visual novel, jossa ratkotaan myös picross-pulmia. Matlockin ja numeroristikoiden yhdistelmän luulisi menestyvän ainoastaan vanhainkodeissa, mutta mitä vielä, eihän meno ole lainkaan kalmankalpeaa.

Pelaaja ohjastaa television suositussa dekkarisarjassa näyttelevää Honor Mizrahia vuosituhannen vaihteen Los Angelesissa. Etsivää näyttelevä nainen sotkeentuu oikean elämän murhatapauksiin ja alkaa selvittää niitä apunaan SCOUT, leijuva tietokone, jonka erityiskykyihin kuuluu rikospaikan skannaaminen. Parivaljakko ratkoo murhien ohella myös Honorin henkilökohtaisia suhdeongelmia sekä SCOUTin kadonneen muistin arvoitusta. Mukana pyörii tietysti myös värikkäitä sivuhahmoja talk show ‑juontajista drag queen ‑artisteihin ja juristeista turvamiehiin.

Ässäasianajaja Phoenix Wrightin seikkailuihin tutustuneet ovat numeromurhia selvitellessään kuin kotonaan. Tarina etenee värikästä dialogia seuraten, rikospaikkoja tutkien ja todistajia haastatellen. Potretit eivät valitettavasti hytky ja hytise dialogin mukana, mutta persoonalliset poseeraukset ja loistavat repliikit puhaltavat hahmoihin uskottavuutta. Tätä saattoi toki odottaa, sillä kehittäjän edellisiin teoksiin kuuluu kehuttu pulupeli Hatoful Boyfriend. Etsiväduon kanssa vieraillaan niin poliisiasemilla kuin Hollywood-glamouria tihkuvilla kuvauspaikoilla, ja tapaukset aukeavat hitaasti ja vain harvoin odotetulla tavalla.

Entä sitten se picross-puoli? Rikospaikkoja skannaamalla avautuu erilaisia nonogrammipulmia, joita ratkaisemalla pelaaja saa käsiinsä uutta todistusaineistoa. Japanilaisia kuvaristikoita ratkotaan reunoilta löytyvien numeroiden avulla. Esimerkiksi vihje ”10” tarkoittaa, että rivillä on yksi kymmenen väritetyn ruudun sarja, ja vihje ”4 2” tarkoittaa neljän ja kahden ruudun rivejä, joiden välissä on vähintään yksi tyhjä ruutu. Pulmien ratkonta tuo oman lisämausteensa visual novel ‑genreen ja tarjoaa vaihtelua tekstiruutujen selailuun. Picross-sääntöjä ja ‑periaatteita avataan tarvittaessa ummikoille enemmän, ja pulmiin on tarjolla myös vihjeitä. Ratkaistuista pulmista saa pisteitä, joilla kohotetaan tasoa kunkin tapauksen kohdalla. S-tason avaaminen vaatii käytännössä kaikkien pulmien ratkaisua ilman vihjeitä, mutta vaikeustaso ei ole koskaan liian hurja. Korkeita arvosanoja keräämällä avautuu bonusristikoita, joiden kautta päästään kaivelemaan SCOUTin kovalevyn syövereitä.

Kaikki neljä tapausta etenevät melko lineaarisesti kuulusteluissa tehdyistä dialogivalinnoista huolimatta, mutta kuitenkin hyvällä rytmityksellä. Hahmonkehitystä on havaittavissa runsaasti pidemmissä juonikaarissa, ja päähenkilöt on kirjoitettu monimuotoisesti nykyaikaa heijastaen. Tuotantoarvojen pienuus paistaa hieman läpi, sillä ääninäyttelyä ei ole ja ympäristö voisi olla interaktiivisempi, mutta sarjakuvamainen ulkoasu näyttää kuitenkin hienolta. Musiikkipuolella mukana on Ace Attorney ‑veteraani Masakazu Sugimori, jonka säveltämä ääniraita toimii tilanteessa kuin tilanteessa. Kappaleista ei nouse esiin ikonisen Steel Samurain teeman kaltaisia mestariteoksia, mutta hyräilin useita biisejä pulmia ratkoessani.

Yhteenveto

Murder by Numbers on peli, joka löi minut ällikällä. En tiennyt tarvitsevani picrossin ja salapoliisipelin risteytystä, mutta tässä se nyt on. Honor Mizrahin seikkailu ei ole yhtä oivaltava pulmapeli kuin Phoenix Wrightin oikeussalidraama eikä myöskään markkinoiden paras picross-peli, mutta se sulauttaa kaksi genreä yhteen niin mallikkaasti, että lopputulos on parempi kuin osiensa summa. Murhamysteerit toimivat niin itsenäisinä tapauksina kuin pidempänä juonena, ja lopussa luodaan vahvaa pohjaa jatko-osalle. Suosittelen peliä etenkin Ace Attorney ‑faneille, jotka kaipaavat uusia tuulia. Nyt kun vielä joskus tulisi picross-rytmipeli…

Hyvää:
– Picrossia on aina kiva pelata
– Kiinnostava juoni ja hahmot
– Onnistunut genrefuusio

Huonoa:
– Hahmoanimaatioiden puute