Arvostelussa Klonoa: Phantasy Reverie Series

Kaksin hieman kaunihimpi

Käännökset, remasteroinnit, kokoelmat ja uudelleenlämmittelyt; rakkaalla lapsella on monta nimeä. Nykypäivänä ei ole lainkaan tavatonta kuulla nostalgiahermoja kutkuttelevia uutisia pitkäikäisiltä pelifirmoilta. Pelien kehityskustannusten noustessa tilikäyriä tasapainotetaan tuomalla vanhoja tekeleitä uudelleen saataville. Myös Bandai Namco on päättänyt lähteä leikkiin mukaan tuomalla 90-luvun maskottitasoloikkapelinsä terävöitettynä nykylaitteille. Aikoinaan Klonoa: Phantasy Reverie Seriesin kaksi Klonoa-seikkailua sujahtivat suurelta yleisöltä pääasiassa ohi, mutta fanit eivät ole pelejä unohtaneet. Uusintajulkaisun myötä kulttisuosikit saavat terävämmän ulkoasun, mutta mitä muuta pakettiin on saatu mukaan?

Vastaus omaan kysymykseeni on: ei juuri mitään. Pelimaailmat ja Klonoa on saatu siirrettyä teräväpiirtoaikaan komeasti, mutta samaa ei voi sanoa muista hahmoista tai dialogikohtauksista, joissa tönkösti animoidut hahmot pölisevät pöhköjä ääninäytellyllä mielikuvituskielellä, edistääkseen totaalisen tumpeloa tarinaa, jossa yritetään pelastaa värikäs unimaailma uhkaavilta painajaisilta. Kakkososassa mukaan sotketaan taas uusia kuningaskuntia ja traagisia sivuhahmoja. Onneksi tarinakohtaukset voi helposti hypätä tai kelata yli.

Pelimekaniikat ja kentät ovat kahdessa ensimmäisessä Klonoa-pelissä ennallaan, eikä mukana ole edes kokoelmien peruskauraa, kuten konseptitaidegalleriaa tai vapaata musiikinkuuntelumahdollisuutta muuten kuin maksullisena lisäsisältönä, jonka hankkiminen kustantaa peräti 20 euroa. Samassa DLC-paketissa tulee mukana myös hassuja hattuja Klonoan kustomointia varten. Ainoat erityiset muutokset ovat valinnainen helpompi vaikeustaso ja kevyt kaksinpelitila, jossa toinen pelaaja voi nappia painamalla avustaa (tai häiritä) ykköspelaajaa. Kun nappia painaa, Klonoa tekee korkean loikan. Tällä tavalla pääsy joihinkin bonuksiin helpottuu merkittävästi.

Onneksi pelit itsessään ovat edelleen hauskoja tasohyppelyitä. Pelaajan tulee ohjastaa unimaailmoja tutkivaa veikeää eläinsankaria läpi hurjien vaarojen ja häijyjen vihollisten pelastaakseen maailman varmalta tuholta. Liikkuminen tapahtuu ensimmäisessä pelissä eli Door to Phantomilessä puhtaasti sivusuunnassa, mutta Lunatea’s Veil -jatko-osaan on otettu oppia Crash Bandicoot 3:sta, jossa harrastetaan loikinnan ohella sopivissa väleissä muun muassa surffilautailua. Kamerakin siirtyy kakkososassa välillä Klonoan selän taakse, vaikka liikkuminen onnistuukin yhä vain yhteen tai kahteen suuntaan.

Kumpikaan peleistä ei ole kovin pitkä. Esimerkiksi Door to Phantomile sisältää vain 12 kenttää, ja pelin pelaa läpi helposti alle neljässä tunnissa. Alussa pelaaminen on helppoa ja lisäelämiä kertyy nopeasti vyön alle. Loppupuolella kentät muuttuvat vaikeammiksi, joskaan eivät koskaan tuhottoman hankaliksi. Tutkivampi pelaaja saa aikaa kulumaan myös etsimällä piilotettuja Phantomilian-hahmoja, joita on jokaisessa kentässä kuusi. Näiden lisäksi voi nähdä vaivaa löytääkseen kaikki 150 unikristallia, joskin tämä vaatii jo runsaasti kärsivällisyyttä ja tarkkuutta, eikä peli palkitse niiden keräämistä muutoin kuin lisäelämillä sadan kristallin välein. Hahmoja keräämällä voi sen sijaan avata lopussa erittäin haastavan kentän, joka sopii harjaantuneille pelaajille. Jatko-osassa unikristalleista on enemmän hyötyä, sillä niiden avulla saa auki yksinkertaisia taidekuvia.

Alun perin PlayStation 2:lle julkaistu kakkososa on hieman pidempi ja haastavampi. Kenttiä on 16 kappaletta, ja osumia voi vihollisilta ottaa kuuden sijaan kolme. Mukana on myös vaikea pelitila, jossa kuolema korjaa jo yhdestä osumasta. Muutoin loikintaosuudet eivät ensimmäisestä osasta juurikaan poikkea, sillä Klonoaa ohjastetaan edelleen pääasiassa vasemmalta oikealle, samalla kun kolmiulotteiset taustat pyörivät pelihahmon ympärillä.

Normaalilla vaikeustasolla lisäelämät kuluvat nopeasti, koska paluu edelliselle tallennuspisteelle ei onnistu kuin itsemurhan tekemällä. Näin voi joutua tekemään tiettyjä kristalleja etsiessä, joista osa on sellaisia, joita ei voi kerran missattuaan palata enää keräämään. Näin ollen liikeradat täytyy opetella yrityksen ja erehdyksen kautta. Helpolla vaikeustasolla elämiä ei ole ja vihollisilta voi ottaa vastaan iskuja loputtomasti, mikä taas tekee tietyistä kentistä pitkästyttävän tylsiä. Pohjattomat kuilut lisäävät hieman haastetta, mutta joissain kentissä niitä tulee vastaan jatkuvasti ja toisissa ei lainkaan. Kuiluihin tulee välillä putoiltua myös turhan tiheiden napinpainallusten myötä, kun Klonoa ei sormien näppäryydestä huolimatta suostu tekemään tuplaloikkaa.

Kuilujen ylittäminen onkin juuri se elementti, jossa ohjaus tuntui taistelevan minua vastaan. Klonoalla on aseenaan sormuksesta ammuttava tuuliluoti, jolla hän pystyy joko täyttämään viholliset ilmalla ja käyttämään niitä avuksi hypyissä, tai tarttumaan rotkojen yllä leijuviin koukkuihin. Vapaassa pudotuksessa tuntenut osuvani koukkuihin luodilla lainkaan, vaan ammuin sen aina etu- tai jälkijunassa. Tällöin seurauksena on varma kuolema, koska Klonoalla on hypyn jälkeen käytössä ainoastaan yksi Yoshi’s Islandista lainattu räpyttelyliike, jolla pystyy leijumaan ilmassa hetken. Asiaa ei myöskään auta lainkaan se, että normaalilla vaikeustasolla tuuliluoti pitää ampua niin lähellä vihollista, että Klonoa varmasti näkee verisuonet mörköjen silmämunissa. Onneksi välitallennuspisteitä on useita ja lisäelämiä tarjolla runsaasti.

Yhteenveto

Klonoa-kokoelmalla on sydän paikoillaan, mutta selkeästi vanhojen pelien huono menestys on kummitellut tässä takana. Pakettiin on pakattu vain kevyesti parannellut uusioversiot kahdesta ensimmäisestä osasta, eikä oikeastaan mitään muuta. Musiikki on korvakuulolla hyvin samanlaista kuin alkuperäisteoksissakin, mutta varsinainen musiikkisoitin on piilotettu maksullisen lisäsisällön taakse. Pelit ovat myös lyhyitä, yhteensä molempien läpipeluuseen kuluu aikaa noin 10 tuntia. Hieman täyttä hintaa alhaisempi hintalappu tasoittaa vähän, mutta olisin kaivannut jotain muutakin tähän vielä mukaan yhden pelin lisää tai edes lisäkenttiä. Pelien tosifanit saavat suosikkihahmonsa takaisin kauniimpana kuin koskaan, mutta muutoin Phantasy Reverie Seriesistä on fantasia kaukana.

Hyvää:
– Värikäs ja monipuolinen maailma
– Kahden pelin päivitetty ilme

Huonoa:
– Klonoa on kankea ohjattava
– Naurettava dialogi ja tarina
– Puisevat hahmoanimaatiot