Pokémon
- Viestiketjun aloittaja Loota
- Aloituspäivämäärä
Tervetuloa Fintendoon!
Fintendo on suomalaisten Nintendo-pelaajien keskustelupaikka.
Jotkut tutut ovat kyselleet kasvotusten jutellessa minulta mielipidettä tästä tulevasta kaksikosta. Voin vastata vain, että mahdotonta olla mitään mieltä, kun peleistä ei pukahdeta sanaakaan. Kun aiemmin Pokemon-pelien julkaisua edeltävä markkinointi on tuntunut siltä, että kaikki mahdollisesti yllätyksellisetkin ominaisuudet spoilataan isojen fanfaarien saattelemana hypekoneiston voitelemiseksi, alkaa nyt väistämättä tuntua siltä, että näissä peleissä ei sitten oikeasti olekaan mitään merkittävää uutta, jota voisi hehkuttaa japanilaisissa lehdyköissä ja maailman yleisölle suunnatuissa trailereissa. Uudet olomuodot kansilegulle, yksi uusi evoluutio yhdelle yleisön suosikkiotuksista, muutama uusi ultrapeto ja hatara lupaus muutoksista tarinaan (tietenkin Necrozman mukaan änkemiseksi) ja pari zeta-liikettä on aika laihan oloinen anti, kun julkaisuun on pyöreät kaksi kuukautta.
AXU
Jäsen
- 9.10.2017
- 41
Ensimmäinen Pokemon pelini oli Black jonka sain vuonna 2012 ja siitä lähtien olen ostanut melkein kaikki main series pelit ja muutamia spinoffeja kuten Colosseumin, Gale of darknessin ja Super mystery Dungeonin. Suosikkigeneni on 5 ja lempipelini on Black 2. Tykkään gen vitosesta niin paljon koska niissä peleissä on tosi hyvä juoni, Unova on mielestäni mahtava region, Hahmot ovat tosi kivoja (varsinkin Bianca ja N) ja muutenkin peleistä saa sellaisen vaikutuksen että Game freak yritti luoda jotakin uutta omaperäistä Pokemon pelisarjalle.
- 12.4.2017
- 284
- Viestiketjun aloittaja
- Staff
- #24
Harmiteltiin kavereiden kanssa vähän aikaa sitten Pokémonin ottamaa uutta suuntaa 3D:n maailmassa ja kuinka se itsessään on purenut koko sarjan ytimeen vieden pois suuresti sarjan spritemaailmoissa esiintynyttä taikaa. 3D:hen hyppääminen ja siellä jääräpäisesti pysyminen vaikuttaa olevan kehittäjille jotenkin absoluuttisen oikea kehityssuunta (flashbackit kaikkiin N64/PS1 aikaisiin epäonnistumisiin tällä saralla), vaikka sen eteen joutuisikin tekemään valtavasti kompromisseja, mikä tässä raivostuttaakin eniten. En usko, että tämä muuttuu vielä edes seuraavan corepelin kohdalla, mutta odotan silti suuresti tämän julkistusta kun kehittäjät ovat maininneet BotW:n inspiroineen heitä miettimään sarjan konventioita myös uusiksi ja tämä saattaa hyvällä tuurilla oikasta sarjaa takaisin oikealle kurssille jos siitä otetaan vain oikeat opit.
Tosiaan, olen mainitsemastani 3D-pakotuksesta varsin näreissäni enkä usko sen muuttuvan minnekään, mutta muistin tänään, että Octopath Traveler teki juuri tämän ja onnistui ihastuttamaan kaikki modernin vanhanaikaisella tyylillään. En ole peliä pelannut, mutta ei ole tarvinnut kuin katsoa pelin trailereita ja muuta kuvaa saadakseni pelistä täysin samat vibat kuin mistäkin spriteaikojen vanhasta ropesta. Myös kaiken kuulemani perusteella peli onnistui ilmeensä puolesta ruksittamaan laatikoita, mitä uudemmat samankaltaiset pelit eivät ole yleisesti kyenneet enää tekemään. Kutkuttaakin ajatella kuinka majesteettisen comebackin Game Freak pystyisi tekemään tekemällä samanlaisen siirron ja palaamalla samalla vanhempien pelien lähestymistapaan maailman ja etenemisen suhteen. En sano, että 3D:llä ei ole mitään mahdollisuutta toimia, mutta toistaiseksi nähdyn perusteella luotto Game Freakiin on nolla.
Hnngh, tiedän valmistelevani itseäni vain pettymään entistä jylhemmin, mutta en toisaalta ole myöskään enää saamassa näitä herkullisia ajatuksia pois päästäni. Voisin valmistautua jo aloittamaan tuhannennen Platinumin läpipeluuni kun ensimmäiset screenshotit uudesta vahamörköjen polkukävelysimulaattorista rantautuvat saadakseni ajatukseni muualle.
Tosiaan, olen mainitsemastani 3D-pakotuksesta varsin näreissäni enkä usko sen muuttuvan minnekään, mutta muistin tänään, että Octopath Traveler teki juuri tämän ja onnistui ihastuttamaan kaikki modernin vanhanaikaisella tyylillään. En ole peliä pelannut, mutta ei ole tarvinnut kuin katsoa pelin trailereita ja muuta kuvaa saadakseni pelistä täysin samat vibat kuin mistäkin spriteaikojen vanhasta ropesta. Myös kaiken kuulemani perusteella peli onnistui ilmeensä puolesta ruksittamaan laatikoita, mitä uudemmat samankaltaiset pelit eivät ole yleisesti kyenneet enää tekemään. Kutkuttaakin ajatella kuinka majesteettisen comebackin Game Freak pystyisi tekemään tekemällä samanlaisen siirron ja palaamalla samalla vanhempien pelien lähestymistapaan maailman ja etenemisen suhteen. En sano, että 3D:llä ei ole mitään mahdollisuutta toimia, mutta toistaiseksi nähdyn perusteella luotto Game Freakiin on nolla.
Hnngh, tiedän valmistelevani itseäni vain pettymään entistä jylhemmin, mutta en toisaalta ole myöskään enää saamassa näitä herkullisia ajatuksia pois päästäni. Voisin valmistautua jo aloittamaan tuhannennen Platinumin läpipeluuni kun ensimmäiset screenshotit uudesta vahamörköjen polkukävelysimulaattorista rantautuvat saadakseni ajatukseni muualle.
@Loota
Pidän omituisena, että ymppäät modernin Pokemonin ongelmat jotenkin kolmiulotteisuuden syyksi. Viimeisimmän live-keskustelumme perusteella käsitin, että ongelmasi uusien Pokemon-pelien kohdalla on niiden lineaarinen maailma, joka tuntuu enemmän "bulevardi-kävelyltä" kuin seikkailulta. Enkä kiistäkään etteivät pelit olisi lineaarisia tätä nykyään, mutta se trendi lähti mielestäni liikkeelle jo Black & Whitesta, jossa oli ehkä komein visuaalinen ulkoasu koko sarjassa. BW/B2W2 eivät täräytä lineaarista kummitusjuna-rakennettaan aivan yhtä pahasti pelaajan naamalle kuin XY ja SM, mutta mielestäni se johti ehkä vielä suurempaan pettymykseen kun pelasin B2W2 uudestaan joku aika sitten. Jokaikinen mesta (eli lähes kaikki), mihin Game Freak ei halunnut pelaajan välittömästi eksyvän (eli ennen post gamea) oli tukittu toinen toistaan tökerrömmillä road blockeilla. Rusinat rasahtelivat kunnolla, kun erään tunnelin tukki rivi pellejä, jotka itse-ironisesti totesivat, että "heillä ei ole oikeaa syytä olla siinä, mutta siirtyvät sitten kun huvittaa". Mother-sarjalla on oikeus perseillä tämänkaltaisilla vitseillä, mutta Pokemon ei ole sitä ansainnut. Sun/Moon on ehkä bulevardikävely, mutta se sentään on rehellinen bulevardikävely ja kantaa häpeäänsä yrittämättä peittää sitä.
Ehkä haet sitä, että 3D-Pokemoneissa maailman skaala tuntuu pienemmältä? Se on ainoa asia, missä näen (nykyisen) kolmiulotteisen tyylisuunnan olevan ongelma. Tästä voisin olla samaa mieltä, mutta muuten olen tottunut uuteen kolmiulotteiseen asuun. Taistelunäkymissä oikeastaan pidän siitä jo spriteja enemmän, sillä kamerakulmat tuovat omaa dynamiikkaansa ja teatreelisuutta vuoropohjaisiin mättöihin.
Siitä olen kanssasi samaa mieltä, että avoin (tai ainakin avoimempi) maailma olisi yksi parhaita asioita, mitä Pokemonille voi tapahtua. Ja jos BotW:sta lähdetään inspiraatiota hakemaan, myös Pokemoniin pitäisi tuoda se pelaajan vapautta ja roolia korostava suunnitteluideologia.
Vaikka Sun/Moonista tässä ei suoraan ollutkaan kyse, lukeutuu se silti uusimpana pelinä näihin sinun tulevaisuudenuskosi syöneisiin peleihin. Siksi sanon tämän vielä kerran: Sun/Moon ovat paremmassa puoliskossa Pokemon-pelejä. Tiedostan, että niissä on joitain isoja ongelmia, kuten bulevardimainen ja yltiösuoraviivainen rakenne. Kuitenkin pitkästä aikaa GF teki pelin, joka tuntui omilla pienillä tavoillaan kokeilunhaluiselle ja freesille. Kuuntele vaikka miten he uudelleensovittivat ikonisen Kanto Champion Themen. Jos tuo ei kieli edes pinnanalaisesta halusta yrittää tehdä jotain vähän erilaista, en tiedä miten voisin sinut vakuuttaa.
Pidän omituisena, että ymppäät modernin Pokemonin ongelmat jotenkin kolmiulotteisuuden syyksi. Viimeisimmän live-keskustelumme perusteella käsitin, että ongelmasi uusien Pokemon-pelien kohdalla on niiden lineaarinen maailma, joka tuntuu enemmän "bulevardi-kävelyltä" kuin seikkailulta. Enkä kiistäkään etteivät pelit olisi lineaarisia tätä nykyään, mutta se trendi lähti mielestäni liikkeelle jo Black & Whitesta, jossa oli ehkä komein visuaalinen ulkoasu koko sarjassa. BW/B2W2 eivät täräytä lineaarista kummitusjuna-rakennettaan aivan yhtä pahasti pelaajan naamalle kuin XY ja SM, mutta mielestäni se johti ehkä vielä suurempaan pettymykseen kun pelasin B2W2 uudestaan joku aika sitten. Jokaikinen mesta (eli lähes kaikki), mihin Game Freak ei halunnut pelaajan välittömästi eksyvän (eli ennen post gamea) oli tukittu toinen toistaan tökerrömmillä road blockeilla. Rusinat rasahtelivat kunnolla, kun erään tunnelin tukki rivi pellejä, jotka itse-ironisesti totesivat, että "heillä ei ole oikeaa syytä olla siinä, mutta siirtyvät sitten kun huvittaa". Mother-sarjalla on oikeus perseillä tämänkaltaisilla vitseillä, mutta Pokemon ei ole sitä ansainnut. Sun/Moon on ehkä bulevardikävely, mutta se sentään on rehellinen bulevardikävely ja kantaa häpeäänsä yrittämättä peittää sitä.
Ehkä haet sitä, että 3D-Pokemoneissa maailman skaala tuntuu pienemmältä? Se on ainoa asia, missä näen (nykyisen) kolmiulotteisen tyylisuunnan olevan ongelma. Tästä voisin olla samaa mieltä, mutta muuten olen tottunut uuteen kolmiulotteiseen asuun. Taistelunäkymissä oikeastaan pidän siitä jo spriteja enemmän, sillä kamerakulmat tuovat omaa dynamiikkaansa ja teatreelisuutta vuoropohjaisiin mättöihin.
Siitä olen kanssasi samaa mieltä, että avoin (tai ainakin avoimempi) maailma olisi yksi parhaita asioita, mitä Pokemonille voi tapahtua. Ja jos BotW:sta lähdetään inspiraatiota hakemaan, myös Pokemoniin pitäisi tuoda se pelaajan vapautta ja roolia korostava suunnitteluideologia.
Vaikka Sun/Moonista tässä ei suoraan ollutkaan kyse, lukeutuu se silti uusimpana pelinä näihin sinun tulevaisuudenuskosi syöneisiin peleihin. Siksi sanon tämän vielä kerran: Sun/Moon ovat paremmassa puoliskossa Pokemon-pelejä. Tiedostan, että niissä on joitain isoja ongelmia, kuten bulevardimainen ja yltiösuoraviivainen rakenne. Kuitenkin pitkästä aikaa GF teki pelin, joka tuntui omilla pienillä tavoillaan kokeilunhaluiselle ja freesille. Kuuntele vaikka miten he uudelleensovittivat ikonisen Kanto Champion Themen. Jos tuo ei kieli edes pinnanalaisesta halusta yrittää tehdä jotain vähän erilaista, en tiedä miten voisin sinut vakuuttaa.
Ajatustasolla olen mukana siinä, että 2D-tyyliin palaava Pokemon voisi onnistua näyttämään hyvältä, mutta tämän esimerkin kanssa en voi olla samaa mieltä. Alhaisen resoluution spritejä yhdistettynä korkean resoluution kuvaan, jossa on polygoneista rakennettuja ympäristöjä, joista törröttää yhtä lailla alhaisen resoluution spritejä 'yksityiskohtina'. Graafinen tyyli sotii itseään vastaan eikä näytä lainkaan yhtenäiseltä. (Tämä kaikki on sitten vielä kuorrutettu jollain vuosikymmenen takaisella brown & bloom-filtteröinnillä.) DS:llä nähtyjen Pokemonien kanssa ongelmaa ei niinkään ole, sillä kaikki ruudulla näkyvä on sihdattu nimenomaan DS:n oman 256x192 reson läpi.
Rushin kanssa samoilla linjoilla siitä, että sarjan ongelmat eivät juonna juuriaan 3D-ulkoasuun itseensä. Korkeintaan siinä mielessä, että 3D-sisällön tuottaminen veisi enemmän resursseja muulta kehitystyöltä, mutta tämänkään ei todellakaan tarvitse olla totta, varsinkin jos himoittuun vaihtoehtoiseen 2D-ulkoasuun panostettaisiin kunnolla nyt sarjan siirtyessä HD-aikakaudelle.
- 12.4.2017
- 284
- Viestiketjun aloittaja
- Staff
- #27
@Rush
Black & Whiteä en kyllä lähtisikään puolustamaan epälineaariseksi missään nimessä, mutta mielestäni tämä aikaisempienkin generaatioiden lineaarisin pelipari onnistuu vaikuttamaan aivan joltain muulta toisin kuin Sun & Moon. Kyse on pitkälti mielestäni maailman mikrotason suunnittelusta ja siitä kuinka 2D antaa mahdollisuuden kätkeä linearisuutensa paremmin kuin 3D, joka yleisti myös maailman rajallisuutta suuremmin alleviivaavat viistommat kuvakulmat.
Ylhäältä alas kuvatussa spritemaailmassa Game Freak kykeni rakentamaan maailmoja, jossa pelaaja voi harhailla sankoissa metsiköissä ja kalliomaastoissa ilman käsitystä maailman rajoista ja mahdollisesti edes oikeasta etenemissuunnasta, mikä luo jopa BW:n suoraviivaisen maailman routeille enemmän seikkailufiilistä ja saa pelaajan uteliaaksi tutkia kaikki mahdolliset nurkat uusien löytöjen toivossa. SM:n esimallinnettussa 3D-maastossa on taas paljon enemmän selkeämpia rajoja erivärisestä ruohosta tiiviimmän kasvillisuuden alueille, jotka näyttävät kyllä täysin kuljettavilta, mutta kamerakulmat ja pelin yleinen tapa vaan olla päästämättä pelaajaa pois selkeästi merkatulta polulta vie viimeisetkin uteilaisuuden rippeet pois kun kaikki tuntuu niin yllätyksettömästi rajatulta, ja kaikki vaihtoehtoisuudet ja salaisuudet paistavat myös tästä syystä pelaajan naamalle ilman tutkimista. Spritemaailmojen rajat eivät vastaavasti ole niin ylikorostettuja vaan pelaajalla on kaikki syy olla utelias josko loputtomalta näyttävän toistuvan puuspritemetsikönkin takaa voisi löytyäkin jotain, mistä on kiittäminen säännöllisestä positiosta toimivaa kameraa, ja näiden pelien mahdollistamia kapeasti ja epämääräisesti rönsyileviä reittejä ja salaisuuksia. Sun & Moonia pelatessa en myöskään koskaan tuntenut olevani lähimaillakaan hukassa tai jäänyt melkein koskaan pohdiskelemaan voisiko alueilta paljastua enemmänkin sisältöä kuin alustavan silmäyksen perusteella voisi olettaa, ne olivat aivan liian kliinisiä ja hallittuja omaan makuun.
Toinen pienempi 3D:n tuoma ennalta-aavistamaton ikävyys on mielestäni itse taistelujen fiilis. Näissä on kyllä puolensa ja ovat omalla tavallaan näyttäviä, mutta samalla lailla niiden vuoropohjainen epäloogisuus vain korostuu kun asiat esitetään paljon määritellymmin, ja Pokémonit ovat tylsän staattisia taistelutilanteiden muutoin yrittäessä olla mahdollisimman lähellä oikeaa. Kuulostaa ristiriitaiselta varmasti kutsua näitä staattisiksi kun olen tekemässä keissiä spritetaisteluiden puolesta, mutta kyse on täysin esitystavasta ja mitä niillä ollaan haluttu pelaajalle esittää ja määrittää. 3D:tä edeltävät taistelut eivät pyrkineet maalaamaan pelaajalle mahdollisimman tarkkaa kuvaa taisteluista, vaan antaa mielikuvituksen laukata paljon vapaammin inspiroiden pelaajaa luomaan taisteluista mielessään juuri niin eeppisiä ja omanlaisiaan kuin hän vain haluaa, mikä on helppoa kun kaikkea ei ole tarkasti määritelty niin kuin 3D-maailmassa. Tätä samaa määrittelemättömyyttä ja paljon pelaajan mielikuvituksen kontolle jättämistä käyttävät mielestäni hyväkseen pitkälti kaikki staattisia spritejä käyttävät vanhat vuoropohjaiset roolipeliklassikot (Final Fantasy, Earthbound, Dragon Quest, Pokémon...). Tämä pätee Pokémonien lisäksi myös moniin maailmassa nähtyihin asioihin, erityisesti hahmoihin, jotka pystyi kuvitella paremmin omaksi siistiksi avatarikseen kuin nykyiset lasikatseiset honkkelit. 3D:ssä olisi ehdottomasti potentiaalia, mutta nykyisellään möröt seisovat tai leijuvat hölmösti persoonattomissa oletusposeissaan tyhjään tuijottavien kouluttajien edessä yrittäen jotenkin olevinaan olla keskellä intensiivistä taistelua oltiin sitten pelastamassa maailmaa tai viemässä Joeyn viikkorahoja. "Tällaistako se nyt sitten on?"
Tämä on kaikki minun mielestäni 3D:n implementoinnista johdannaisia asioita, mitkä voisi varmasti toteuttaa paremminkin, mutta ei sillä kaikkea entistä menestystä saa kuitenkaan jäljiteltyä. Toistaiseksi näkemäni tuntuu myös pelillisten ongelmiensa lisäksi vain pitkälti tyylittömältä babby's first 3D:ltä ilman selkeää identiteettiä hahmoja lukuunottamatta. Ei auta, Sun & Moon on omalla kohdallani helposti sarjan huonoin pari pelejä, vaikka pelit eivät olleetkaan pohjanoteerauksia joka osa alueellaan: Pokémonien designit olivat pitkälti taas laadukaita, tiiminrakennus on edelleen hauskaa ja taistelumekaniikat saivat jotain hyviä uudistuksia, vaikka Z-movet loppupeleissä hajoittavatkin yhtä lailla asioita. Kyllä siitä paikoin nautti ensimmäisellä pelikerrallaan, mutta monista itselleni äärimmäisen tärkeistä asioista jäi lopulta kovin karvas jälkimaku ja monet niistä uupuivat aikalailla kokonaan.
Ja mitä, Kanto Champion theme on uudelleensovitettu jo useampaan otteeseen eikä linkkaamasi ole niistä todellakaan paras :P
@Xylitol
Mitä tuohon Octopath Travelerin nostamista esimerkiksi tulee niin en välttämättä meinaakaan, että sen pelin tyyliä pitäisi lähteä täydellisesti jäljentämään, vaan tehdä samanlainen "moderni" siirto, jolla voisi perustella siirtymistä takaisin tyhmiin bugisiin alkeellisiin spriteihin näinkin jättimäisessä pelisarjassa. Octopathin graafinen tyyli on näyttänyt omaan silmääni varsin herkulliselta kun olen seurannut sen pelaamista suuremmaltakin ruudulta, mutta ymmärrän kyllä hyvin jos se ei ollutkaan kaikille luvattu nappiosuma.
Black & Whiteä en kyllä lähtisikään puolustamaan epälineaariseksi missään nimessä, mutta mielestäni tämä aikaisempienkin generaatioiden lineaarisin pelipari onnistuu vaikuttamaan aivan joltain muulta toisin kuin Sun & Moon. Kyse on pitkälti mielestäni maailman mikrotason suunnittelusta ja siitä kuinka 2D antaa mahdollisuuden kätkeä linearisuutensa paremmin kuin 3D, joka yleisti myös maailman rajallisuutta suuremmin alleviivaavat viistommat kuvakulmat.
Ylhäältä alas kuvatussa spritemaailmassa Game Freak kykeni rakentamaan maailmoja, jossa pelaaja voi harhailla sankoissa metsiköissä ja kalliomaastoissa ilman käsitystä maailman rajoista ja mahdollisesti edes oikeasta etenemissuunnasta, mikä luo jopa BW:n suoraviivaisen maailman routeille enemmän seikkailufiilistä ja saa pelaajan uteliaaksi tutkia kaikki mahdolliset nurkat uusien löytöjen toivossa. SM:n esimallinnettussa 3D-maastossa on taas paljon enemmän selkeämpia rajoja erivärisestä ruohosta tiiviimmän kasvillisuuden alueille, jotka näyttävät kyllä täysin kuljettavilta, mutta kamerakulmat ja pelin yleinen tapa vaan olla päästämättä pelaajaa pois selkeästi merkatulta polulta vie viimeisetkin uteilaisuuden rippeet pois kun kaikki tuntuu niin yllätyksettömästi rajatulta, ja kaikki vaihtoehtoisuudet ja salaisuudet paistavat myös tästä syystä pelaajan naamalle ilman tutkimista. Spritemaailmojen rajat eivät vastaavasti ole niin ylikorostettuja vaan pelaajalla on kaikki syy olla utelias josko loputtomalta näyttävän toistuvan puuspritemetsikönkin takaa voisi löytyäkin jotain, mistä on kiittäminen säännöllisestä positiosta toimivaa kameraa, ja näiden pelien mahdollistamia kapeasti ja epämääräisesti rönsyileviä reittejä ja salaisuuksia. Sun & Moonia pelatessa en myöskään koskaan tuntenut olevani lähimaillakaan hukassa tai jäänyt melkein koskaan pohdiskelemaan voisiko alueilta paljastua enemmänkin sisältöä kuin alustavan silmäyksen perusteella voisi olettaa, ne olivat aivan liian kliinisiä ja hallittuja omaan makuun.
Toinen pienempi 3D:n tuoma ennalta-aavistamaton ikävyys on mielestäni itse taistelujen fiilis. Näissä on kyllä puolensa ja ovat omalla tavallaan näyttäviä, mutta samalla lailla niiden vuoropohjainen epäloogisuus vain korostuu kun asiat esitetään paljon määritellymmin, ja Pokémonit ovat tylsän staattisia taistelutilanteiden muutoin yrittäessä olla mahdollisimman lähellä oikeaa. Kuulostaa ristiriitaiselta varmasti kutsua näitä staattisiksi kun olen tekemässä keissiä spritetaisteluiden puolesta, mutta kyse on täysin esitystavasta ja mitä niillä ollaan haluttu pelaajalle esittää ja määrittää. 3D:tä edeltävät taistelut eivät pyrkineet maalaamaan pelaajalle mahdollisimman tarkkaa kuvaa taisteluista, vaan antaa mielikuvituksen laukata paljon vapaammin inspiroiden pelaajaa luomaan taisteluista mielessään juuri niin eeppisiä ja omanlaisiaan kuin hän vain haluaa, mikä on helppoa kun kaikkea ei ole tarkasti määritelty niin kuin 3D-maailmassa. Tätä samaa määrittelemättömyyttä ja paljon pelaajan mielikuvituksen kontolle jättämistä käyttävät mielestäni hyväkseen pitkälti kaikki staattisia spritejä käyttävät vanhat vuoropohjaiset roolipeliklassikot (Final Fantasy, Earthbound, Dragon Quest, Pokémon...). Tämä pätee Pokémonien lisäksi myös moniin maailmassa nähtyihin asioihin, erityisesti hahmoihin, jotka pystyi kuvitella paremmin omaksi siistiksi avatarikseen kuin nykyiset lasikatseiset honkkelit. 3D:ssä olisi ehdottomasti potentiaalia, mutta nykyisellään möröt seisovat tai leijuvat hölmösti persoonattomissa oletusposeissaan tyhjään tuijottavien kouluttajien edessä yrittäen jotenkin olevinaan olla keskellä intensiivistä taistelua oltiin sitten pelastamassa maailmaa tai viemässä Joeyn viikkorahoja. "Tällaistako se nyt sitten on?"
Tämä on kaikki minun mielestäni 3D:n implementoinnista johdannaisia asioita, mitkä voisi varmasti toteuttaa paremminkin, mutta ei sillä kaikkea entistä menestystä saa kuitenkaan jäljiteltyä. Toistaiseksi näkemäni tuntuu myös pelillisten ongelmiensa lisäksi vain pitkälti tyylittömältä babby's first 3D:ltä ilman selkeää identiteettiä hahmoja lukuunottamatta. Ei auta, Sun & Moon on omalla kohdallani helposti sarjan huonoin pari pelejä, vaikka pelit eivät olleetkaan pohjanoteerauksia joka osa alueellaan: Pokémonien designit olivat pitkälti taas laadukaita, tiiminrakennus on edelleen hauskaa ja taistelumekaniikat saivat jotain hyviä uudistuksia, vaikka Z-movet loppupeleissä hajoittavatkin yhtä lailla asioita. Kyllä siitä paikoin nautti ensimmäisellä pelikerrallaan, mutta monista itselleni äärimmäisen tärkeistä asioista jäi lopulta kovin karvas jälkimaku ja monet niistä uupuivat aikalailla kokonaan.
Ja mitä, Kanto Champion theme on uudelleensovitettu jo useampaan otteeseen eikä linkkaamasi ole niistä todellakaan paras :P
@Xylitol
Mitä tuohon Octopath Travelerin nostamista esimerkiksi tulee niin en välttämättä meinaakaan, että sen pelin tyyliä pitäisi lähteä täydellisesti jäljentämään, vaan tehdä samanlainen "moderni" siirto, jolla voisi perustella siirtymistä takaisin tyhmiin bugisiin alkeellisiin spriteihin näinkin jättimäisessä pelisarjassa. Octopathin graafinen tyyli on näyttänyt omaan silmääni varsin herkulliselta kun olen seurannut sen pelaamista suuremmaltakin ruudulta, mutta ymmärrän kyllä hyvin jos se ei ollutkaan kaikille luvattu nappiosuma.
Viimeksi muokattu:
@Loota
Havaintosi sprite/tile-pohjaisesta maailmasta on oikea. Tavallaan se, mitä pelaajalle ei näytetä, on tässä tapauksessa yhtä tärkeää, kuin mitä näytetään. En nyt muista äkkiseltään mikä ilmiön hienompi nimi taidemaailmassa oli (ei se vissiin negative space ollut?), mutta tähänhän havaintosi perustuu. Kun pelaaja ei näe pelimaailman rajoja, syntyy illuusio suuremmasta kokonaisuudesta. 3D-peleissä ei ole tätä pystytty tai osattu hyväksikäyttämään. Yhdistettynä hahmojen suhteelliseen pituuteen ympäristöön nähden (GB-peleissä hahmo oli hädin tuskin suurempi kuin geneerinen heinätuppo), ei maailma tunnu kovinkaan suurelle. Ongelmahan ei silti ole 3D:ssä itsessään, vaan siinä, miten GF on käyttänyt sitä mallintaakseen maailmansa. 3D Pokemon-peli voi olla samanlainen seikkailu kuin BotW, mutta se riippuu ihan kehittäjien kyvykkyydestä, visiosta ja resursseista. 2D:hen paluu on kuitenkin omalla tavallaan regressiivinen ratkaisu. Ongelman korjaamisen sijasta se pyritään välttää kokonaan tekemällä jotain, mikä toimii, muttei välttämättä ole kaikkein progressiivisin vaihtoehto. 2D:hen paluu pitäisi oikeuttaa jollain progressiivisella perusteella: kuten täysin uudella grafiikkatyylillä, tai tyylittelemällä koko peli kyseisen ratkaisun ympärille. Sitä ei voi tehdä enää tässä vaiheessa vain sen takia, että se näyttää vähemmän tönkölle.
Kolmiulotteisista taisteluista taidan olla fundamentaalisella tasolla eri mieltä kanssasi. Minä tykkään vuoropohjaisissakin peleissä siitä, että ruudulla on vähän elämää animaation muodossa. En tunne, että animaatiot olisivat koskaan vieneet mitään kokemukseltani pois. 3D-Pokemonien ylidramaattiset kamerakulmatkin vaan toimivat.
Kanto Champion Themen remixauksessa pointtini ei ollut se, että se on remixattu jälleen kerran, vaan se, miten se on remixattu. Vaikka historian aikana instrumentaatio vähän onkin vaihtunut sovitusten välillä, kappaleen tuntuma on aina pysynyt lähes samana. Se on aina ollut nopeatempoinen elektro-rock-jumputus räjähtävällä päämelodialla, ja suoranainen energiapurkaus. Mutta ei Sun/Moonin versio. Päämelodia on huomattavasti rauhallisempi, taustabiitti katkeaa täysin harmonikkasoolon ajaksi, ja instrumentaatio on siirtynyt kauemmas elektronisista juurista. Intro on melkein kuin nostalginen kiusoittelu (ja komea sellainen), ennen kuin se siirtyy tunnelmaltaan täysin erilaiseksi aikaisempiin sovituksiin verrattuna. Kappale on tällaisena Sun/Moonin maailmaan jopa sopivampi. Tämä ikonisen kappaleen täydellinen uudelleensovittaminen, missä ei olla jumituttu perinteeseen, symboloi minulle sitä, että Sun/Moonissa haluttiin tehdä asioita vähän uudella tavalla ja irrottaa sarja konventioista, joihin se on jumittunut. Näen tämän saman ideologian pilkistävän myös tarinassa, tyylitellymmässä käyttöliittymässä sekä, melko selkeästi, Gymien korvaamisessa Trialeilla. Pidemmällekin oltaisiin voitu mennä, sillä nämä muutokset jäivät kohtalaisen pieniksi. Siltikin, ne riittivät palauttamaan edes osan uskostani Pokemoniin (jota sittemmin Let's Go-pelit ovat jälleen nakertaneet).
Ja itse asiassa, minä pidän Sun/Moonin versiosta Kanto Champion Themestä paljonkin. :)
Havaintosi sprite/tile-pohjaisesta maailmasta on oikea. Tavallaan se, mitä pelaajalle ei näytetä, on tässä tapauksessa yhtä tärkeää, kuin mitä näytetään. En nyt muista äkkiseltään mikä ilmiön hienompi nimi taidemaailmassa oli (ei se vissiin negative space ollut?), mutta tähänhän havaintosi perustuu. Kun pelaaja ei näe pelimaailman rajoja, syntyy illuusio suuremmasta kokonaisuudesta. 3D-peleissä ei ole tätä pystytty tai osattu hyväksikäyttämään. Yhdistettynä hahmojen suhteelliseen pituuteen ympäristöön nähden (GB-peleissä hahmo oli hädin tuskin suurempi kuin geneerinen heinätuppo), ei maailma tunnu kovinkaan suurelle. Ongelmahan ei silti ole 3D:ssä itsessään, vaan siinä, miten GF on käyttänyt sitä mallintaakseen maailmansa. 3D Pokemon-peli voi olla samanlainen seikkailu kuin BotW, mutta se riippuu ihan kehittäjien kyvykkyydestä, visiosta ja resursseista. 2D:hen paluu on kuitenkin omalla tavallaan regressiivinen ratkaisu. Ongelman korjaamisen sijasta se pyritään välttää kokonaan tekemällä jotain, mikä toimii, muttei välttämättä ole kaikkein progressiivisin vaihtoehto. 2D:hen paluu pitäisi oikeuttaa jollain progressiivisella perusteella: kuten täysin uudella grafiikkatyylillä, tai tyylittelemällä koko peli kyseisen ratkaisun ympärille. Sitä ei voi tehdä enää tässä vaiheessa vain sen takia, että se näyttää vähemmän tönkölle.
Kolmiulotteisista taisteluista taidan olla fundamentaalisella tasolla eri mieltä kanssasi. Minä tykkään vuoropohjaisissakin peleissä siitä, että ruudulla on vähän elämää animaation muodossa. En tunne, että animaatiot olisivat koskaan vieneet mitään kokemukseltani pois. 3D-Pokemonien ylidramaattiset kamerakulmatkin vaan toimivat.
Kanto Champion Themen remixauksessa pointtini ei ollut se, että se on remixattu jälleen kerran, vaan se, miten se on remixattu. Vaikka historian aikana instrumentaatio vähän onkin vaihtunut sovitusten välillä, kappaleen tuntuma on aina pysynyt lähes samana. Se on aina ollut nopeatempoinen elektro-rock-jumputus räjähtävällä päämelodialla, ja suoranainen energiapurkaus. Mutta ei Sun/Moonin versio. Päämelodia on huomattavasti rauhallisempi, taustabiitti katkeaa täysin harmonikkasoolon ajaksi, ja instrumentaatio on siirtynyt kauemmas elektronisista juurista. Intro on melkein kuin nostalginen kiusoittelu (ja komea sellainen), ennen kuin se siirtyy tunnelmaltaan täysin erilaiseksi aikaisempiin sovituksiin verrattuna. Kappale on tällaisena Sun/Moonin maailmaan jopa sopivampi. Tämä ikonisen kappaleen täydellinen uudelleensovittaminen, missä ei olla jumituttu perinteeseen, symboloi minulle sitä, että Sun/Moonissa haluttiin tehdä asioita vähän uudella tavalla ja irrottaa sarja konventioista, joihin se on jumittunut. Näen tämän saman ideologian pilkistävän myös tarinassa, tyylitellymmässä käyttöliittymässä sekä, melko selkeästi, Gymien korvaamisessa Trialeilla. Pidemmällekin oltaisiin voitu mennä, sillä nämä muutokset jäivät kohtalaisen pieniksi. Siltikin, ne riittivät palauttamaan edes osan uskostani Pokemoniin (jota sittemmin Let's Go-pelit ovat jälleen nakertaneet).
Ja itse asiassa, minä pidän Sun/Moonin versiosta Kanto Champion Themestä paljonkin. :)