Käytät vanhentunutta selainta. Selaimesi ei mahdollisesti näytä tätä tai muita sivustoja oikein. Sinun tulisi päivittää selaimesi tai käyttää vaihtoehtoista selainta..
Nyt on hieno kierros. Kaikki neljä ehdokasta ovat hienoja tapauksia mutta...
Moon Theme on remasterissa (jonka parissa työskentelin ihan syntyvaiheessa itsekin vanhoilla Capcomin commari-päivinäni) jopa parempi kuin alkuperäisessä (fight me!) joten aika selvä valinta on antaa siinä tapauksessa ääni. Onhan alkuperäissovitus yksi kovimmista pelibiiseistä ikinä niin jos siitä saa paremmaksi vedettyä, ollaan isojen asioiden äärellä.
"Teräksien terät" on täynnä Konamin ihanan tunnistettavaa NES-soundia, ja tämä biisi jos mikä huokuu bodia, sporttia ja tsemppistä. Fun fact: 2010-luvun alussa kun pelasimme kaveriporukalla turkulaisten keskuudessa hyvinkin tunnetussa Litsa By Night -futistapahtumassa, käytimme tätä hienoa biisiä sisääntulobiisinämme.
Jep. Moon Theme oli helppo valinta mutta toista kappaletta jäi melkein äänestämättä (Bladesille pistin) Ajattelin haluksi että FF biisi on varmaan helppo valinta toiseksi mutta sitten tulikin joku kumma versio pink pantherista.
DuckTales: Remastered on muuten näköjään päässyt seulani läpi, kiitos oman huolimattomuuteni. En siis olisi välttämättä hyväksynyt sitä, kun sääntöihin kuului, että mukaan otetaan vain niiden pelien kappaleet, joiden ensiesiintyminen oli nimenomaan Nintendo-konsoleilla. Tässä vaiheessa asialle ei tietenkään voi enää mitään, joten Moon Themen uusi versio pysyy mukana.
999 ei ole kauhupeli, mutta sitä ensimmäistä kertaa pelatessa lujensi aina otetta DS:stä, kun ruudulla pyöri ensimmäisiä Resident Evileitä muistuttava oven avautumisanimaatio. Lähes koskaan oven takana ei ollut mitään shokeeraavaa, mutta 999:n kireässä ilmapiirissä ei voinut rentoutua. Pelissä on monia erinomaisia tunnelmointikappaleita, mutta Chill and Rigor tiivistää ehkä parhaimmin pelin tunnelman.
999:n hyytävän kiehtovassa asetelmassa panokset ovat alusta asti korkealla, eikä ikinä voi olla varma, keneltä lähtee henki seuraavaksi ja missä odottaa "bad ending". Jokainen hahmo tietää hieman liikaa ollakseen luotettava. Mysteeriä kasaantuu mysteerin päälle, ja koko sotkua sekoittaa aimo annos pseudotiedettä sekä salaliittoteorioita. Kun asiat lähtevät luisumaan alamäkeen, ne myös eskaloituvat vauhdilla. Chill and Rigorissa on peliin sopien paniikkia, paranoiaa ja tiettyä mystisyyttä. Tyhjyyteen vaimenevat matalat soinnut luovat erinomaisesti painostavaa tunnelmaa. Kappale ei tunnu myöskään etene juuri mihinkään, aivan kuin hahmot olisivat ikuisesti ahdinkonsa vankeja, eivätkä tule ikinä löytämään ratkaisuja, saati pakotietä.
Huhhhuh, onneksi noin pelottavan kappaleen jälkeen voi kuunnella hyvän mielen musiikkia Mother 3:sta.
Mother 3 on varsinainen tunteiden vuoristorata, mutta mielestäni pelillä on pintaa syvemmällä erittäin positiivinen viesti. Vaikka elämässä voi tulla vastaan mitä paskaa, se on myös täynnä iloisia asioita. Niihin vain pitää tarttua lujasti, ja koettaa nauttia matkasta. Minulle Certain Someone's Memories kiteyttää tämän positiivisen elämänkatsomuksen yhteen kappaleeseen, jota en ole vielä kertaakaan kyennyt kuuntelemaan ilman, että mieliala olisi kohonnut. Tätä versiota enemmän pidän silti vokalisoidusta versiosta Pollyanna, joka uskomattoman juustoisista sanoituksista huolimatta on yksi niitä kappaleita, joita on hyvä kuunnella kun asiat eivät mene aivan putkeen. Pelibiisiäänestykseen Certain Someone's Memories ajaa silti saman asian enemmän kuin hyvin.
Satorlin kappale yllätti, koska yöversio tuntuu yleisesti ottaen paljon tykätymmälle versiolle, ja odotin sen olevan ehdotettu kappale. Pidän yöversiosta enemmän, tämä päivällä soiva kappale ei ole mielestäni erityisen ihmeellinen. Tavallaan kyllä toimiva lowkey kappale ja sopiva päiväisaikaisen Satorlin "latteudelle", jotka sitten kontrastoivat yöaikaisen spektaakkelin kanssa.
Rival Battle on kyllä kovaa ja korkealta pärähtävä kappale, ja olisin voinut sitä äänestää jossain suotuisammassa lohkossa.
Huomasin tosiaan erään mokan liittyen Rival Battle themeen: Laitoin nimittäin vahingossa upotteeseen Johto Gym leader themen, mutta kirjoitin sen Rival Themeksi.
Certain Someone's Memories on melodiana tuttu, vaikken Mother 3:a olekaan pelannut. Luultavasti kappale toimii paremmin GBA:lla, mutta koneelta kuulokkeilla kuunneltaessa korkeat äänet riipivät korvia. Perusremix, jossa alkuperäinen kappale on lähes entisellään, mutta paremmalla äänipiirillä soitettuna.
Chill & Rigor kuulostaa jännityselokuvan musiikilta. Suoranaista länsimaalaista kauhua siinä ei ole, mutta en yhtään epäile, etteikö tämäkin soisi jossain jännittävässä kohtauksessa, jossa aikaraja puskee päälle. Sarjan ykkösosaa en ole pelannut, joten en sen tarkemmin tiedä. Painostava meininki toimii, vaikka onkin taustoiltaan hieman yksitoikkoinen.
Rival Battle taas... No, vahoissa Pokemon-musiikeissa on jotain perin omituista. Ne ovat toisaalta kamalankuuloisia ovikellomaisia pimputuksia, joita ei tee mieli kuunnella montaa sekuntia pitempään. Toisaalta taas sävellyksissä on mielenkiintoisia koukkuja, jotka pitävä otteessaan. Ehkä paremmalla äänenlaadulla pitäisin tästä enemmän.
Satrol, the Shimmering Marshin yöteema oli ensimmäinen Xenoblade Chroniclesin biisi, joka iski minuun voimakkaasti (saavuin alueelle yöaikaan). En edes oikein osaa sanoa miksi ehdotin tätä tähän kilpailuun. Se on selkeästi unohdettu kappale, eikä edes pelin parhaasta päästä. Ilmeisesti minulla oli jokin fiksaatio tuohon haitariin, jota kipaleessa käytettiin. Koukkuja ja yhdenmukaisuutta saisi olla enemmän, mutta jokin tässä kappaleessa minua kiehtoo. Sopii oikein hyvin harmaalle rämeelle.
Aika pettynyt olen Sky Crawlers kappaleeni putoamiseen. Omasta mielestäni tosi eeppinen kappale joka pistää tunnelman kattoon koiratappeluita käydessä.
Kirjoitin pitkät mietteet kappaleista, jonka jälkeen välilehti kaatui ja viestini katosi taivaan tuuliin. Olen liian laiska kirjoittaakseni sen uudestaan, joten kerrottakoon, että äänestin Skyloftia ja Lagoon Promenadea.
Yoshin saari on yksi kaikkien aikojen suosikkejani ja jos en äänestäisi pelistä löytyvää biisiä, en voisi ikinä katsoa rakastani (kyseinen peli, ei avovaimo) silmiin.
Kid Icarus Uprising on harmillisen aliarvostettu tapaus. Etenkin pelin äärimmäisen hieno soundtrack on jotain sellaista, joka ansaitsee enemmän huomiota pelaajien keskuudessa. Siksi ääneni enkelipelille.