Nintendo Switch 2 eli Nintendon seuraava konsoli.

Keskustelu osiossa Switch, aloittajana Wilbur wals, 17.8.2020.

  1. ville111

    ville111 Yksinkertaisen yksikäsitteinen yksilö Toimitus

    Tavallaan haluaisin nähdä Nintendolta oikeasti kompaktin ja taskuun mahtuvan käsikonsolin, josta olisi karsittu kaikki turha pois. Tehoja voisi olla jopa Switchiä vähemmän jos sillä tavoitettaisiin reilusti yli kymmenen tunnin akunkesto.

    Vaikka Switch onkin kannettava konsoli, on se silti vähän turhan iso kannettavaksi päivittäin mukana. Itse arvostan kyllä sitä että voin pelata sillä sohvalla tai sängyssä ilman televisiota jos haluan, mutta pitkälti koti-oloissa sillä pelaan.

    Verrattain tehoton ja oikeasti kompakti käsikonsoli olisi omiaan jos sen haluaa ottaa mukaan ja vaikka käyttää bussissa tai junassa. Eihän sillä mitkään AAA-pelit pyörisi, mutta monet Indie-pelit ja suoraviivaisemmat pelit kuten Tetris, Dr. Mario tai Pac-Man varmasti oikein hyvin.

    Tiedän, että tämä ei olisi valtavirran mieleen, eikä tällaista konsolia varmaan olisi taloudellisesti kannattavaa tehdä. Mutta ainahan sitä saa unelmoida. Jos ei muuta, niin kenties jonain päivän saamme jonkinlaisen Game Boy Classics -konsolin joka saattaisi täyttää pitkälti samat toiveet.
     
    Wilbur wals tykkää tästä.
  2. Jonelinkki

    Jonelinkki Jäsen

    OLED mallin mukana tuleva telakka olisi 4K valmis, että tarvitsisi vain asetuksista ottaa 1080p ja olisi kuva siinä 4K:n tuntuvassa. Itse en tiedä täytyykö TV:n kautta vielä säätää kuvantaajuutta jotenkin.

    Minulle ei itselle tehokkaammat laitteet ole erityisiä, että pärjään vielä perus Switchilläkin. OLED malliin minulla ei ole syytä päivittää, kun laite on tismalleen V2:n tasolla saman akunkeston ja resoluution kanssa.
     
    Wilbur wals tykkää tästä.
  3. Wilbur wals

    Wilbur wals SW-8065-2970-1519

    Itseäni harmittaa kun en saanut OLED mallia viime alkutalvesta. Vanha Switchi meni siskon tytölle joululahjaksi ja itse päivittelin Switchin V2 malliin Oledin sijasta, koska sitä yksinkertaisesti ei ollut missään saatavilla.
     
  4. ville111

    ville111 Yksinkertaisen yksikäsitteinen yksilö Toimitus

    Itse olen ihan tyytyväinen tähän OLED-malliin. Sanoisin jopa, että näyttöteknologian vaihtaminen OLEDiin (joka tuo mukanaan paremmat mustat ja noin muutenkin hyvin eloisat värit) on isompi juttu kuin resoluution kasvattaminen tässä mittakaavassa.
     
    Wilbur wals tykkää tästä.
  5. Wilbur wals

    Wilbur wals SW-8065-2970-1519

    Tuo on varmasti totta. Tuohan Oled isoon tv ruutuunkin ihan oman tasoisen luvanlaadun. Muutenkin olen sitä mieltä, että tuo 720p on aivan riittävä resoluutio käsimoodiin. Harmittaa vieläkin, ettei tosiaan ollut Oledia saatavilla kun ostin uuden Switchin.
     
  6. Wilbur wals

    Wilbur wals SW-8065-2970-1519

    Onko foorumilaisilla minkälaisia toiveita Switchin seuraajalle (oletetaan, että hybridi konsepti jatkuu seuraavassakin sukupolvessa)?

    Omat toiveet:
    - Orin siru ja yhdessä DLSS 2.2 kanssa eli 8-10 x tehot verrattuna Switchi 1:een (Kannettava PS4+)
    - Täydellinen pelien taaksepäin yhteensopivuus ja samalla päivityksiä vanhemman konsolin peleihin, jolla parannetaan vanhemman konsolin pelejen resoluutiota ja fpssää.
    - Hyvin toimiva nettipalvelu, Virtual consoleen mukaan Gamecuben pelit. Virtual Consolen peleihin parannettu fps ja resoluutio sekä 16:9 kuvasuhde
    - Paremmin suunnitellut ja mukavamma joy-conit ilman DRIFTAUS ominaisuutta. Joy-conit haluan ehdottomasti seuraavallekkin sukupolvelle
    - Switchiltä puuttuvia klassikkosarjoja F-Zero, Star Fox jne... Tämän lisäksi muutama ison linjan seikkailu/toiminta roolipelisarja Nintendolta/Retro Studiolta/MOnoliftilta Zeldan lisäksi. Retrollahan on ollut monia aika mielenkiintoisia konseptiehdotuksia vuosien varrella.
    - Oled näyttö
    - akun kestoksi itselle riittää 3-5 tuntia
    - kooltaan konsoli saisi olla lähellä nykyiseb normi Switchin kokoa. Ei mallia höyrykansi.
     
  7. Jack

    Jack Viikin kreivi

    Hybridi täälläkin toiveissa. Olen myös miettinyt voisiko Nintendo asettua joskus aloilleen. Jokainen konsoli on melkeinpä ollut aina oma konseptinsa ja näin ollen vanhat pelit eivät ole aina olleet yhteensopivia uuden konsolin kanssa. Olisikin mukavaa ja oikeastaan ympäristöystävällistä mikäli Nintendo tekisi tulevaisuudessa konsoleita jotka olisivat lähes poikkeuksetta yhteensopivia edellisten pelien kanssa. Näin ei myöskään tarvitsisi hirveästi kaappitilaa vanhoille konsoleille. Toki Nintendo on aina elänyt luovuudesta ja uudet konsolit ovat olleet innovaation huipentumia (ainakin yleensä...), joten tämä puoli tulisi tässä "uudistuksessa" kärsimään. Mutta haittaisiko se etteivät kuluttajat joudu jännittämään mitä sieltä seuraavaksi tulee?

    Konsolin pitäisi myös olla sen verran tehokas, että se houkuttelisi enemmän kolmannen osapuolen valmistajia tuomaan pelejään Nintendon uudelle konsolille. En toki näitä itse kaipaa, mutta ehkä suurempi yleisö voisi näitä tarvita päättääkseen ostaako uuden konsolin vai ei.

    Nintendo eShopin laaja valikoima takaisin! Nykyinen Switch Online on ihan mukava, mutta harvemmin sen valikoimaa tulee pelattua läpi. En ymmärrä miksi Nintendo panttaa tiettyjä pelejä ja nimikkeitä ettei niihin meinaa päästä käsiksi. Wii U:n eShopin ostin tyhjäksi ja nykyään tuleekin pelattua Switchin sijaan taas pitkästä aikaa Wii U:lla.

    Tätä jo tuossa ylempänä sivusinkin, mutta Nintendo voisi jatkaa täälläkin mainittuja vanhoja sarjojaan ja tehdä huonosti saatavilla olevista peleistä uusia versioita (esim. Fire Emblem). En tosiaankaan tiedä miksi näitä helmiä täytyy piilotella jossain Nintendon pölyisessä arkistossa?
     
    Kuruwin ja Wilbur wals tykkäävät tästä.
  8. Wilbur wals

    Wilbur wals SW-8065-2970-1519

    Mario Kart 8 deluxen ja nyt Xenoblade 3 Expansion pakit ilmestyvät vuoden 2023 loppuun mennessä. Tämä taitaa tarkoittaa sitä, että Nintendo Switch 2 julkaisu tapahtuu tuon jälkeen ja toivon todella, että tuo julkaisu on keväällä 2024. Samainen 3.3 jolloin Switch julkaistiin sopisi itselle oikein hyvästi uuden konsolin julkaisupäiväksi. Voisi kuvitella, että tässä 1,5 vuoden aikana Switchin pelituki on vahvaa ja toivoa sopii, että noista klassikko IP:stä ilmestyy todella konsolin loppuelinkaaren aikana uudistettuja ja huippuunsa hiottuja uusia klassikoteoksia.