Konsolin kolme kirkkainta [#24: Nintendo Switch]

[Wilbur wals]

Itse unohdin täysin tuon Nights:in. Kuuluu ehdottomasti tuonne parhaimmistoon. Aika maaginen peli aikoinaan niin kuin myös nuo Panzer Dragoonit. Nightsin mukana tuli vielä muistaakseni erikoisohjain.

 

[Norsukampa]

Nightsin mukana tuli vielä muistaakseni erikoisohjain.

Kyseinen erikoisohjain on myös jäänyt historiankirjoihin ensimmäisenä valtavirran analogiohjaimena. Vaikka N64:n ikoninen kolmisarvi valtavirtaisti analogiohjauksen ja teki siitä yleisen standardin pelialalle, oli Saturnin pyöreä ja kurvikas erikoisohjain ensin.

 

[Wilbur wals]

Muistelinkin että ohjain oli jotain ihan muuta kuin kaunis ja totta tosiaan ensimmäinen analoginen ohjain. Oi niitä aikoja

 

[Tingle]

Radiant Silvergun on tosiaan 5/5 todella hyvä peli ja klassik.

 

[bdbdbd]

Kyseinen erikoisohjain on myös jäänyt historiankirjoihin ensimmäisenä valtavirran analogiohjaimena. Vaikka N64:n ikoninen kolmisarvi valtavirtaisti analogiohjauksen ja teki siitä yleisen standardin pelialalle, oli Saturnin pyöreä ja kurvikas erikoisohjain ensin.

Ei itseasiassa ollut. N64 julkaistiin kesäkuussa 1996, kun Saturnin 3D-ohjain julkaistiin heinäkuussa 1996.

 

[Tomaattimies]

Saturnin koko olemassaolo tuli aikoinaan totaalisesti missattua, tosin syitä tälle ei kovin kauaa tarvitse etsiä. Tasokasta pelattavaa koneelta kuitenkin löytyy, etenkin Segan omien arcade-käännösten toimesta. Harmittavan moni laadukkaampi tekele jäi Japaniin, tai loppupään julkaisujen kohdalla pienien painosmäärien johdosta kalliiksi keräilykohteiksi. Mainita täytyy tietenkin myös itse peruspädi(se japsimallinen), joka on ehkä paras 2D-kapula mitä on tullut hypisteltyä. Jälkikäteen on tullut tutustuttua ja tykästyttyä, Segan koneista itselleni se number one.

Panzer Dragoon Saga - Omaperäisellä gameplaylla varustettu rope Panzer Dragoonin maailmassa avaa runsaasti edeltävien pelien tarinaa. Audiovisuaalinen puoli jatkaa Zwein linjalla. Kovimpia ropeja myös aikalaistensa vertailussa, viihdyin tämän parissa enemmän mitä yhdenkään Pleikkarin Final Fantasyistä. Pelin hinta on tunnetusti aikamoinen mutta jostain syystä Eurooppaa hellittiin ja pelin ekaa CD:tä painettiin isompi satsi "Demo-CD:nä", eli mikäli tämä tulee kohtuu hintaisena vastaan kannattaa tarttua kiinni. Kunniamainintana edellisosa/prequel Panzer Dragoon II Zwei:lle joka kumminkin genren ja gameplayn osalta eroaa Sagasta. 3D raideräikintöjen ehdotonta eliittiä, jo vertaamalla edeltäjänsä kanssa huomaa miten Saturnin raudasta on saatu puristettua entistä enemmän irti. Pelattavuus, audio-visuaalinen puoli, ja pelin maailma ylipäänsä tuovat aina takaisin pelin ääreen.

Exhumed - Monin tavoin Doom-henkinen räiskintä, mutta seikkailullisia elementtejä pelistä löytyy, esim. kaikkia kenttiä ei voi koluta täysin ekalla yrittämällä, vaan on palattava takaisin kun alueita avaavia symboli-avaimia on kerännyt myöhemmistä leveleistä. Näppärät kontrollit ja pelin sulavuus ylipitäen myös haastetta Plussaa myös Egypti-teemasta. Pelistä tuli myöhemmin myös PS1-porttaus mutta Saturnilla meno on paljon jouhevampaa.

Saturn Bomberman - Yleensä tätä hehkutetaan pelin tarjoaman 10-pelaajan moninpelin toimesta, mutta yksinpelinkin puolella pelattavaa riittää ja dinot on kivoja. Tukee myös edellä mainittua 3D-ohjainta, ja story modenkin voi pelata cooppina.

 

[Mr. X]

Sega Saturn löytyy, mutta omistan laitteelle lähinnä arcade-pelien porttauksia ja multiplatformereita. Laitteen omat pelit kuten NiGHTS ja Panzer Dragoon on jäänyt kokonaan välistä. Tästä huolimatta Saturn on aina ollut yksi suosikkikonsoleistani.

Virtua Fighter 2
Polygoni-ukkelit vetää toisiaan turpaan erilaisissa ympäristöissä samalla kun taustalla soi meininkiä nostattavaa musiikkia. Tappelupeliksi yllättävän helppo päästä mukaan koska pelissä on vain kolme eri nappia (torjunta, lyönti, potku), mutta erilaisia liikkeitä löytyy silti enemmän kuin tarpeeksi.

Sega Rally Championship
Hauska ja koukuttava rallipeli. Aja maaliin ennen kuin aika loppuu tai muuten game over yeaaaaah.

Sonic R
Laitteen ainoa uusi Sonic peli. Segan Mario Kart mutta lähes kaikki hahmot juoksee ja hyppii. Kontrollit on silti kuin rallipelistä. Radoissa on noin kolme eri reittiä mutta jostain syystä kaksi niistä on turhia kiertoteitä. Tämän lisäksi usean esteen ja seinän yli voi hypätä. Ratojakin on vain viisi. Botit alkaa välillä pyöriä ympyrää. Musiikit on sellaiset mitä ei odottaisi Sonic-pelissä kuulevan. Pelin läpäisee sataprosenttisesti alle puolessa tunnissa jonka takia peliä on vähän liiankin helppoa pelata uudestaan.

 

[Loota]

Heh, tasapeli viiden pelin välillä, joilla kaikilla on kaksi mainintaa, joten kolmea peliä on vielä varsin vaikea lähteä rajaamaan. Oi missä olet super miäs kun kansa sinua kovimmin tarvitsee ja tulisit antamaan omat äänesi? Jo äänen antaneet voivat myös toki muuttaa listaansa jos täällä myöhemmin mainitut pelit kenties alkoivat resonoimaan. Muuten otetaan kohtapuoliin äänestys näiden viiden eniten ääniä saaneen pelin välillä ja toivotaan, että saavumme tulokseen.

 

[Loota]

Lisä-ääniä ei tullut ja en sitten lämmennytkään äänestysajatukselleni, jossa pystytään antamaan puolivillaisia ääniä kenen tahansa toimesta. Koitetaan uudestaan myöhemmin, tämänkertaista keskustelua pääsee sitten aloitusviestin linkistä helposti lukemaan uudestaan kun aika koittaa. Kiitoksia kaikille tämänkertaisille kontribuuttoreille hyvästä yrityksestä, nämä äänet kelpaavat myös sitten tulevaisuudessa jos ei jaksa käydä uudelleen kirjoittamassa viestiä.

Sitten onkin osuvan ajankohtaisen laitteen paikka eli Super Nintendo Entertainment System. Legendaarisia pelejä on enemmän kuin koskaan jaksaisi ymmärtää, mutta jälleen kerran etsimme vain sitä kirkkainta kolmea, joten nominaatiot pöytään!

 

[Norsukampa]

Graalin malja, sateenkaaren pää, taivas maan päällä, maailman paras pelikonsoli. SNES on itselleni se pelilaite jonka ottaisin mukaani autiolle saarelle ja se on ihan vaan tavaranakin se viimeinen josta ikinä luopuisin. Uskomaton laite täynnä aikamme suurimpia ja hienoimpia peliklassikoita ja kolmen valitseminen onkin sen vuoksi äärimmäisen vaikeaa.

Chrono Trigger
Kaikkien aikojen paras roolipeli ja SNES:n paras peli, ei pääse yli eikä ympäri. Aikansa superpeli jota tekemässä oli sen tason ensemble-kaarti että eipä ole vastaavaa näkynyt sitten Kojiman ja tämän Hollywood-kavereiden. Eräs hienoimmista tarinoista mitä peleissä on koskaan nähty ja vielä yli parikymmentä vuotta alkuperäisen julkaisunsa jälkeen 99% kalpenee tarinallisesti Chronon ja kumppanien uskomattomalle matkalle. Matkalle joka jokaisen pelaajan pitäisi yleissivistyksen kannalta kokea.

Yoshi's Island
SNES:n joutsenlaulu ei olisi voinut olla komeampi. Yoshin ensimmäinen oma seikkailu on laitteen ehdottomasti hienoimmalta näyttävä peli ja sen audiovisuaalit ovat äärimmäinen nappisuoritus. Pelissä ei ole ainoaakaan turhaa pikseliä saatikka musiikkinuottia ja sen pelaaminen on aivan yhtä satumaista kuin sen audiovisuaalitkin. Loistava peli ja omissa kirjoissani paras 2D-Mario vaikka se ei olekaan Mario-peli kuin virallisen tittelinsä puolesta. Kertoo myös paljon pelin tasosta että tähän päivään mennessä emme ole saaneet parempaa Yoshi-peliä.

Super Metroid
16-bittinen peli jonka immersio vetää vertoja nykypäivänkin fotorealistista ulkoasua hyödyntävät sci-fi-seikkailut ja räiskinnät. Super Metroid on jotain aivan uskomatonta ja se on edelleen kaikkien aikojen parhaiten rytmitetty peli jossa ei kertaakaan tule tylsää hetkeä vaan hiljaisemmatkin hetket on implementoitu toiminnan keskelle tavalla johon kukaan (paitsi ehkä Retro Studios ekan Metroid Primen kanssa?) ei ole pelien saralla pystynyt.

Kunniaa haluan vielä (ei järjestyksessä) jakaa Final Fantasy VI:lle, Earthboundille, NBA Jamille, Mega Man X:lle, Super Mario Worldille, Secret Of Manalle, Super Punch-Outille, Street Fighter 2 Turbolle, NHL 95:lle, Turtles In Timelle, Final Fightille, Super Star Wars-trilogialle, Super Mario Kartille, Link To The Pastille, Kirby's Fun Pakille ja usealle muulle ikiklassikolle jota en tässä tekstiseinässä maininnut. Kuten todettua, kaikkien aikojen paras pelikonsoli ja parempaa ei varmaankaan edes tule.

 

[Kraidi]

Final Fantasy VI on ainakin omissa kirjoissani konsolinsa paras JRPG. Jopa Chrono Triggeriä miellyttävämpi, vaikkei sekään toki kauaksi jää. Super Mario World 2: Yoshi's Island puolestaan on ehdottomasti SNES:n paras tasohyppely siinä missä The Legend of Zelda: A Link to the Past edustaa parhaiten sitä seikkailu- ja pulmanratkontapuolta.

 

[Tingle]

Shin Megami Tensei on mielestäni SNES:n paras peli. Upea miljöö, herkullinen tarina, tyyli, teemat, hahmot, graffat, musiikki uuh. Taistelut nyt ovat täysin rikkinäisiö, mutta siinä keräillään ja fuusioidaan hirviöitä 1st person dungeoneissa, joten se on HAUSKAA. En suosittele ilman ATLUSmunaa suussa, mutta Jumalan valitsema kansa saa tästä aimo annoksen nannaisaa video pELIä.

Muita pelejä onkin sitten vaikeampi miettiä. Siinä missä NES:n pelivalikoima tuntuu kasvavan äärettömyyteen, Super Nintendon kohdalla kaikki mainitsevat aina ne samat pelit. Sanotaan vaikka The Legend of Zelda: a Link to the Past, koska se on tosi hyvä peli ja tykkään sarjasta.

Super Street Fighter 2 Turbolle

Oliko Super Turbokin SNES:lle? Super ja Turbo kyllä, mutta Super Turbo tietääkseni ei. Joka tapauksessa kolmanneksi valitsen joko Säfä 2 Turbon tai Tetris Attackin. Sanotaan nyt Tetris Attack, jota tällä istumalla pelaisin mieluummin moninpelinä.

 

[Spike]

Oi onnea kun Jonssin saari sai huomiota jo heti ensimmäisissä vastauksissa. Esitän peliä myös laitteen parhaimmistoon, vaikka sille mahtuu toinenkin konemainen Mario-tasoloikka. Yoshin uusia ominaisuuksia ja kykyjä marioon verrattuna on hyödynnetty erittäin hyvin, ja kenttäsuunnittelu on ottanut ison askeleen eteenpäin. Peli on audiovisuaaleiltaan vanhentunut myös arvokkaasti ja pohjusti hyvin myöhemmin sarjalle ominaiseksi muodostunutta tapaa käyttää grafiikkaa ei vain pelin näyttämiseen hyvältä vaan tietyn tyylin tai vaikutelman luomiseen (Story, Woolly World, Yoshi Switch).

Donkey Kong Country 2 pääsee edustamaan tätä trilogiaa, jota on vaikea jättää mainitsematta SNES:stä puhuttaessa. Tasoloikkana se painottaa hieman eri teemoja mitä Mariot, ja vahvuuksia sille ovatkin piilotetut salaisuudet ja haasteellisuus. Taivaallista pelissä on sitten tietenkin soundtrack, jolle on vaikea löytää vertaistaan, sekä erityisesti kakkososassa pelin tunnelma, joka koostuu niin musiikista kuin grafiikasta ja kenttien/maiden teemoista.

Valitaan sitten viimeiseksi A Link to the Past, vaikka ehdinkin jo hieman epäröidä. Onhan peli sarjalleen iso harppaus eteenpäin ja vahvisti merkittävästi sitä pohjaa mille koko sarja rakennettiin. En sinänsä pidä pelistä Zeldana niin erityisemmin, mutta syy siihen lienee siinä että olen taipuvainen vertaamaan sitä tuoreempiin peleihin (LA, OoT) usein käsittämätttä sitä paljonko kehitystä tapahtui sen ja sarjan edeltävien osien välillä.

Listasta jäi mainitsematta nyt useita mainitsemisen arvoisia pelejä kuten Earthbound, jota mietin pitkään Zeldan tilalle. Ehkä Mother-sarjan tilaisuus tulee kuitenkin sitten vasta GBA:n kohdalla. Super Mario World ansaitsee myös kunniamaininnan. Toisaalta sarjan merkittävimmistä peleistä on valitettavasti myös vielä pelaamatta sellaiset teokset kuten Chrono Trigger ja Super Metroid, mitkä olisivat saattaneet vielä vaikuttaa valintoihini.

 

[RetroFly]

Tälle konsolille saakin miettiä kolmea parasta peliä, mutta yritetään:

Sija 3. Super Metroid
Ainoa Metroid-peli jota oon pelannut NESin Metroidin lisäksi. Samalla ainoa Metroid jonka oon päässyt läpi. Peli on lyhyesti sanottuna oikea mestariteos, joka on kestänyt aikaa loistavasti. Pelin ulkoasu, musiikki, maailma, pelattavuus ja tunnelma on aivan omaa luokkaansa, eikä se ole menettänyt yhtään hohtoaan.
Enpä enempää osaa kertoa tästä pelistä.

Sija 2: Super Mario World 2: Yoshi's Island
En vain keksi mitään sanottavaa näin lyhyesti. Liikaa loistavia asioita kerrottavana tästä.

Sija 1: Donkey Kong Country 2: Diddy's Kong Quest
Tämä oli vaikein valinta, sillä originaali DKC-trilogia on täyttä parhautta mitä tulee loistaviin tasohyppelyihin. DKC1 on minulle se kaikkein nostalgisin näistä kolmesta ja kolmonen on myös mahtava peli. Mutta lopulta valitsin kakkosen, sillä tässä pelissä oikeastaan kaikki kontrolleista ja gameplaysta musiikkeihin ja fiilikseen on tehty oikein. DKC2:n parhaita puolia on se miten jo pelkkä musiikki luo tunnelmaa, puhumattakaan ulkoasusta, joka erottuu monista sen ajan 2D-tasohyppelyistä edukseen ja näyttää edelleen sangen nätiltä. Hahmojen ohjattavuus on mukavan sulavaa ja tarkkaa, mikä on tärkeää tasohyppelyn sujuvuuden kannalta, sillä DKC2 pistääkin pelaajan taidot koetukselle jo ensimmäisistä maailmoista lähtien. Kenttäsuunnittelu on loistavaa ja kentissä riittää runsaasti vaihtelua. Ja mitä tulee pomovastuksiin, niihin on panostettu selvästi ykkösosaa enemmän, kun päälle hyppiminen ei ole enää keino päihittää niitä, vaan jokaisessa on oma kikkansa. Pelin vaikeustasoakin on tosiaan hilattu ylemmäs ensimmäisestä osasta mistä voidaan olla montaa mieltä. Omasta mielestä se on ihan hyvä juttu, toisaalta joillekin se voi tuntua vähemmän hyvältä asialta. Mutta suosittelen tätä ja myös tuota Yoshi's Islandia kaikille tasohyppelyiden ystäville ja SNESin omistaville. Super Metroidiakin suosittelen lämmöllä.

 

[Rush]

Juuhuh, sarjassamme mahdottomia tehtäviä nimetä vain kolme erinomaista peliä SNESille.

Chrono Trigger
Tämä oli ainoa itsestäänselvä valinta minulle, ja komppaan täysin Norsukampaa: Chrono Trigger on mielestäni paras JRPG, ja yksi parhaita videopelejä, mitä on tehty. Pentuna tuli aina haaveiltua eeppisille seikkailuille lähtemisestä vieraisiin maihin ja aikakausiin kuin lauantaiaamun piirretyissä konsanaan. Chrono Trigger on ehkä lähin tätä vastaava kokemus, sillä pelissä on erinomainen seikkailun tunnelma kunnianhimoisella muttei liian yliampuvalla juonikaarella. Pelistä löytyy myös erittäin ikoninen hahmokaarti, joita vahvistavat yhdet pelihistorian vahvimmista sivutehtävistä. Chrono Trigger on mestariteos, jota suosittelen lämmöllä jokaiselle.

Yoshi's Island
Pakko ensiksi tunnustaa, että en ole pelannut itse Yoshi's Islandia. Kuitenkin sivusta katsottuna pelin melkein jokainen kenttä yllätti jollain uudella gimmickillä tai suunnitteluelementillä. Peli on visuaalisesti erittäin nätti ja tyyliltään hauskan näköinen, antaen sille aimo annoksen persoonallista ilmettä. Monet pelin salaisuuksista ovat myös aika ovelia, joskin 100% läpipeluu vaikutti uskomattoman turhauttavalle urakalle. Mutta vaikka peli on saanut minulta vain katsojan kohtelun, on se silti varsin hurmaava ja viihdyttävä tuotos.

Super Metroid
Olin vähän kahden vaiheilla ehdottaisinko Super Metroidia vai en, mutta päädyin silti tähän. Kuten Discordissa kerran avauduinkin, Super Metroid ei ole mielestäni sarjan paras peli. Designin puolesta (kuten visuaalit, äänimaailma ja kenttäsuunnittelu), peli on erinomainen. Minulla on kuitenkin aina ollut ongelmia pelin leijuvien fysiikoiden ja seuraajiinsa nähden huonon Item Selectionin kanssa. Super Metroid vaan tuntuu joskus kovin kömpelöltä peliltä kun Samuksella kestää elinikä laskeutua maahan (minkä voisi toki selittää matalalla painovoimalla, mutta en silti pidä siitä) ja ilmassa joutuu manuveeraamaan kovin tarkkoja hyppyjä ison spriten kanssa. Esineitäkään (Super Missilet, Grapple Beam ja muut) ei usein tee mieli käyttää koska niiden valitseminen vaatii reaaliaikaista menunavigointia. Fusion, Zero Mission ja AM2R ovat ohjattavuudeltaan paljon sujuvampia ja nopeatempoisempia. Kuitenkin, kuten sanottua, Super Metroid on useimmilta suunnitteluratkaisuilta varsin loistava, ja minun ohjausongelmani eivät selvästi tunnu haittaavan yhtä monia.

Mitä jäi mainitsematta ja miksi:
Final Fantasy VI oli hyvin lähellä päästä listalle, mutta päätin kahta JRPG:tä vastaan. FF VI on kyllä erinomainen peli, mutta Chrono Trigger on silti itselleni tärkeämpi. Ehkä olisi silti vaan pitänyt listata molemmat...
Seiken Densetsu 3 (AKA Secret of Mana 2) olisi myös ansaitseva päästä listalle, mutta kärsii Japan Only-statuksesta. Tämä on myös melkoinen parannus Secret of Manaan, joka jäi mainitsematta.
Donkey Kong Country-trilogiaa en valitettavasti osannut ehdottaa, koska omakohtainen kokemukseni alkup. trilogiasta on liian rajallinen.
Megaman X:illä sama juttu, liian vähän omakohtaista kokemusta.
Link to the Past on hyvä peli, mutta jää mielestäni mainittujen varjoon. Se on sarjansa sisällä vähän ikävässä välivaiheessa, missä se ei tunnu avoimen maailman pelille mutta ei myöskään ole päässyt parempien "puzzle zeldojen" kastiin. Itse asiassa pidin Link Between Worldsista huomattavasti enemmän.
Lufia 2:ta teki mieli ehdottaa ihan vain sen takia, että se olisi ollut hyvä underdog-peli (ja ihan helkkarin kovat musiikit) mutta sillä ei ihan rahkeet riitä haastamaan näitä isoja nimiä. Voin kuitenkin japsiropejen ystäville sitäkin peliä suositella.

 

[Kuruwin]

Chrono Trigger pitäisi kyllä pelata uudelleen. Muistan että se oli todella kauniin näköinen välillä, siinä oli todella hyvää musiikkia ja tunnelmaakin välillä riitti mutta jostain syystä pelistä silti väi jähän sellanen "ihan jees" fiilis sen sijaan että hehkuttaisin sitä yhtenä parhaimpana JRGP pelinä. En siltikkään vastustelisi sen nimeämistä top kolmeen.

SNES kirjasto on itselle tuttumpi vain videoiden ja pienten testailujen kautta eikä niinkään läpäistyjen pelien (vain muutaman pelin olen pelannut läpi) joten en jää muista peleistä kiistelemään tai mitään nimeämään.

 

[Norsukampa]

Oliko Super Turbokin SNES:lle? Super ja Turbo kyllä, mutta Super Turbo tietääkseni ei

Olet asiassa äärimmäisen oikeassa ja sait SNES- ja Capcom-fanipojan punastelemaan häpeästä. Korjasin oman listauksen honorable mentionit täsmäämään totuuden kanssa.

 

[Jonelink]

Kuten Sega Saturnikin, niin en ole omistanut SNES konsolia koskaan. Suurin osa peleistä olen pelannut tietokoneella.

Super Mario World
Aluksi pelasin läpi käyttämällä warp room huoneita. Sitten seuraavalla pelikierroksella pelasin kaikki tasot (spesiaalitasot myös) läpi, että saisin nähdä maailmoja tässä. Tästä on 9 vuotta aikaa kun olen pelannut tätä viimeksi.

Super Mario All-stars
Ei muuta ole kun grafiikat ja ehkä myös pieniä parannuksia tästä NES versiosta. Retrotasohyppelyä.

Contra III: The Alien Wars
Pelasin ensin normaalilla vaikeusasteella, kunnes siitä ei sitten tullut mitään, niin oli pakko ottaa helpompi. Pelin heikoin kohta ei ollut muu kuin tasot, joita oli vain kuusi ja lyhyitäkin.

 

[Xylitol]

Chrono Trigger on mielestäni siitä jännä peli, että huolimatta siitä, että paketista löytyy mahtavat grafiikat SNES-aikakaudelle, yksi kaikkien aikojen ääniraitoja, kiva tarinankaari eikä sinänsä mitään vikaa tappelusysteemin ynnä muunkaan pelisuunnittelun flow'n suhteen, en silti haluaisi nimetä sitä miksikään 'paras japsirope' kategorian ehdokkaaksi. Chrono Triggerissä kaikki toimii, mutta se itse japsiroolipelaaminen (sankaripoppoon stattien ja kykyjen ja taistelustrategian viilaaminen ja niiden kasvatus pelin aikana) ei ole mitään mullistavaa tahi polvenmittaa syvempää eikä pelin aikana tule koskaan mitään suuria ahaa-elämyksiä sen jälkeen kun kaikki olennainen on pelaajalle kerrottu ATB-systeemistä ja techeistä/yhdistelmähyökkäyksistä. Chrono Trigger on pikemminkin silmissäni virstanpylväs, jota vastaan kaikkia muita japsiropeja on hyvä verrata. Onko pelattavuus huonompaa kuin CT:ssä? Kannattaa ehkä miettiä toisenkin kerran, haluatko pelata sen. Onko se parempaa? Pelaa ilman muuta. SNESiltäkin löytyy pelejä, jotka ehkä ovat kokonaisuuksina epätasaisempia, mutta ansaitsevat silti enemmän tunnustusta genrensä uranuurtajina. Chrono Trigger on kyllä kova pakkaus ja kuuluu ropesivistykseen, mutta tällaisia ajatuksia tulee aina, kun sitä haluttaisiin näille kaikkein korkeimmille palkintojalustoille nostaa.

 

[Kraidi]

Mielestäni Chrono Triggerin suurin viehätys tulee nimenomaan pelin erinomaisesta tunnelmasta. Lisäksi se vaihtelee aikakausittain; esihistoria on oikein hyvä kuvaus alkukantaisemmasta menosta, keskiaika puolestaan melko synkkä ja hämärä, kun taas tulevaisuus vakuuttaa lähes kokonaan tuhoutuneella maailmallaan, jossa ei ole enää jäljellä muuta kuin ihmiskunnan rippeet. Lavos ei myöskään ole ehkä mikään kaikista persoonallisin antagonisti, mutta hyvin asianmukainen esimerkki sellaisesta, jonka motiivit ovat helposti ymmärrettävissä – JRPG-genreen kun lukeutuu monia sellaisiakin pelejä, joiden käsikirjoitus ei liiemmin loista tällä saralla.