Xenoblade Chronicles 3

Tervetuloa Fintendoon!

Fintendo on suomalaisten Nintendo-pelaajien keskustelupaikka.

Wilbur wals

SW-8065-2970-1519
30.4.2017
946
Monoliftin mahtisarjan kolmas osa ilmestyy 29.7.2022. Tapahtui todella positiivinen yllätys ja julkaisu siirtyi aikaisemmaksi. Peli näyttää yhdistävän ykkös- ja kakkososan hahmoja, maailmoita sekä tarinaa. Ulkoisesti peli näyttää minusta hienoimmalta Switchin Xenobladelta ja varsinkin maisemien suuruus teki itseen suuren vaikutus. Myös taistelusysteemin näyttää kehitetyltä versiolta edellisestä osasta ja varsinkin liikkuminen taistelun aikana on huomattavasti parantunut. Hahmoja näyttää olevan runsaasti myös taisteluissa ja sen luulisi lisäävän monipuolisuutta taisteluihin. Pienet musiikki maistiaiset esittelyvideoissa ovat myös kuulostaneet varsin hyviltä.


 
Viimeksi muokattu:

Jack

Viikin kreivi
3.5.2017
140
Peli näyttää yhdistävän ykkös- ja kakkososan hahmoja, maailmoita sekä tarinaa.
Tämä on mennyt itseltäni aivan ohi. Kakkososaa en ole pelannut, enkä varmaan tule pelaamaan. Onkohan siitä suurta haittaa mikäli joskus haluaisi antaa tälle mahdollisuuden?
 

Myy100

Jäsen
1.5.2017
376
Tämä on mennyt itseltäni aivan ohi. Kakkososaa en ole pelannut, enkä varmaan tule pelaamaan. Onkohan siitä suurta haittaa mikäli joskus haluaisi antaa tälle mahdollisuuden?
Ykkös- ja kakkososassa on ihan omat tarinansa suurimmaksi osaksi, eiköhän sama myös tässäkin pelissä. Mutta saatat olla vähän confused jos et ole molempia pelejä pelannut niin kuin minäkin olin kun pelasin kakkososan ennen ykkösosaa, mutta ei siitä sen enempää, koska spoilers.
Nintendon mukaan pelin voi pelata ilman että on pelannut 1 ja 2, mutta arvostaisit sitä ehkä enemmän jos olet ensin pelannut molemmat pelit ensin. Pelissä kuitenkin saattaa olla viittauksia molempiin peleihin jne. tai samoja hahmoja.
 
Viimeksi muokattu:

Jack

Viikin kreivi
3.5.2017
140
Aivan. Ykkönen on tullut pelattua läpi ja X myös, mutta tuo kakkonen on ollut jotenkin luotaantyöntävä. Uusin vaikuttaa videoiden perusteella kiinnostavalta vaikka nyt paljastuneita suuria hahmoja hieman vieroksunkin.
 

Wilbur wals

SW-8065-2970-1519
30.4.2017
946
  • Viestiketjun aloittaja
  • #5
Itse aikoinaan Wiillä pelasin ensimmäistä Xenobladea, jäin jumiin ensimmäiseen isompaan vastukseen ja pelaaminen loppui siihen. Olin silloin ihan aloittelija roolipeleissä. Sitten ilmestyi Switch ja ostin Xenoblade 2:sen ja jäin koukkuun jrpg peleihin, joita on tullut pelattua aika monta tuon jälkeen. Itselle tuo XB 2 oli tosiaan ensimmäinen Xenoblade, eikä pelin hahmojen ulkonäkö häirinnyt yhtään. Ostin ensimmäisen Xenobladen uusintaversion Switchille ja koin pelit siis väärässä järjestyksessä, enkä oikein osaa laittaa pelejä paremmuus järjestykseen. Kumpikin peleistä on loistotekeleitä. Tuon kolmosen videoita katsellessa on tosiaan tullut sellainen olo, että peli yhistää kummankin osan parhaat puolet , kehittää taistellusysteemiä paremmaksi, maailma on hienoimman näköinen kaikista kolmesta pelistä ja noiden syiden vuoksi on vahva viilis, että pelistä tulee sarjan paras osa.
 
J

Jonelinkki

Vieras
Tämä näyttää aika komealta. Suuri maailma ja hahmojen määrä on hieno lisäys seuraavaan osaan, joten eiköhän tämä mene hankintaan. Xenoblade 2 ei ollut aikoinaan miellyttävä peli, että pelissä oli huonojakin puolia.
 

Wilbur wals

SW-8065-2970-1519
30.4.2017
946
  • Viestiketjun aloittaja
  • #8
Pieniä maistiaisia pelistä. Voihan juukelis kun näyttää ja kuulostaa hyvältä.

 

Wilbur wals

SW-8065-2970-1519
30.4.2017
946
Hienolta näyttää.

Näin tekee ja kuulostaakin vielä upealta. Odotukset on kyllä katossa ja epäilys siitä, että saadaan trilogian paras osa heinäkuun lopussa. Ehottomasti Switchin hienoimpia teoksia. Luvassa ainakin 80 tuntia Xenobladea heinä-elokuussa.
 

Wilbur wals

SW-8065-2970-1519
30.4.2017
946
Olihan Directi. Aiheutti odottamisen vaikeuksia sen osalta mitä tuota vilkuilin. Tarina, taistelu, musiikit ja maailma vaikuttavat enemmän kuin hyviltä. Heinäkuun loppuun kun jotenkin malttaisi odotella. Nyt alan itse välttämään spoilereita, enkä meinaa katsoa yhtään peliin liittyvää materiaalia enään.

 
J

Jonelinkki

Vieras
Onko kukaan ostanut peliä vai vieläkö odotatte? Itse en vielä ole hommannut, että joskus hankin sitten.

Muiden pelaajien mielipiteitä lukiessa vaikuttaisi olevan parhaita sarjan pelejä. En lukenut kovin paljon, etten törmää mihinkään spoilereihin :).
 

Wilbur wals

SW-8065-2970-1519
30.4.2017
946
Onko kukaan ostanut peliä vai vieläkö odotatte? Itse en vielä ole hommannut, että joskus hankin sitten.

Muiden pelaajien mielipiteitä lukiessa vaikuttaisi olevan parhaita sarjan pelejä. En lukenut kovin paljon, etten törmää mihinkään spoilereihin :).

Täällä odottellaan postipakettia malttamattomana.
 

Genkku

¯\_(ツ)_/¯
Ylläpitäjä
12.4.2017
794
Rovaniemi
Muiden pelaajien mielipiteitä lukiessa vaikuttaisi olevan parhaita sarjan pelejä. En lukenut kovin paljon, etten törmää mihinkään spoilereihin :).
Ei ole puraissut vielä yhtä lujaa kuin ykkönen 25h jälkeen, mutta kakkosen ja X:n edelle kyllä menee toistaiseksi. Odotan jotain perinteistä twistiä loppupuolelle vielä ja olen yrittänyt myös välttää spoilereita.
Itse jään odottelmaan, että hinta tippuu vähintään alle 50 euron.
Edellisiä osia on näkynyt fyysisenäkin vuoden jälkeen 30 euron pintaan, siihen hintaan erinomaisia diilejä jokainen.
 

Wilbur wals

SW-8065-2970-1519
30.4.2017
946
Ensimmäiset 15 tuntia takana ja pakko todeta, että huikea kokemus tähän mennessä. Suosittelen kyllä peliä jos yhtään tykkää jrpg:stä, tai jos niistä ei välitä, niin tästä on hyvä aloittaa peligenreen tutustuminen. Peli opastaa erittäin hyvin pelin ominaisuuksien käyttöön mikä on ollut itselle suuri etu (kuten myös genren aloittelijoille). Näin ollen opin itsekkin hyödyntämään (kerrankin) maksimaalisesti kehitettäviä apuja ja pääsen etenemään pelissä Hard modella.

Kirjoitan pelistä enemmän siinä vaiheessa kun lopputekstit ovat rullanneet ohi. Mutta tällä hetkellä tuntuu, että tämä on nousemassa itsellle Xenobladejen parhaaksi osaksi.
 

Jack

Viikin kreivi
3.5.2017
140
Kirjoitan pelistä enemmän siinä vaiheessa kun lopputekstit ovat rullanneet ohi. Mutta tällä hetkellä tuntuu, että tämä on nousemassa itsellle Xenobladejen parhaaksi osaksi.
Odotan kommentteja. Eniten kiinnostaako haittaako tuo kakkosen pelaamatta jättäminen kolmosta pelattaessa vai täytyykö se kakkonen pelata sittenkin.