Satunnaiset pelifiilistelyt

Keskustelu osiossa Yleinen peliaiheinen keskustelu, aloittajana Loota, 26.2.2018.

  1. Loota

    Loota Kermakostaja Ylläpidon jäsen

    Pelejä tavalliseen tapaan pelatessa tulee välillä vastaan hetkiä, jolloin havahtuu jostain tietystä asiasta tai laajemmastakin konseptista kuinka hieno tai aliarvostettu yksityiskohta on kyseessä. Nämä voivat olla mitä tahansa jonkin mekaniikan täydellisestä tuntumasta aina temaattisempiinkin asioihin, mitkä jo itsessään onnistuvat kohottamaan arvostusta peliä kohtaan astetta korkeammalle, jäävät mieleen makeina kokokohtina tai tärkeinä mausteina kokonaisuudessa.

    Tämä ketju on pyhitetty yllä mainituille tuumille ja ajatuksille peleistä kuin peleistä, mille ei välttämättä muuten ole sopivaa paikkaa. Viestinsä saa pitää lyhyenä jos siltä tuntuu tai lähteä vähän pidemmin avaamaan arvostuksensa lähdettä jos asia inspiroi itseään ihan toden teolla.



    Minäpä aloitan heti esimerkillä.

    Spyro The Dragon on rakkain videopelini koskaan ja sitä tulee pelattua suhteellisen säännöllisesti vielä tänäkin päivänä. Yksi täysin ohitettu upea yksityiskohta pelissä on se, että pelin latausruudut ovat täysin saumattomia ja Spyro ei koskaan katoa ruudulta mihinkään, vaan on aina pelaajan nähtävissä lukuunottamatta lyhyitä lohikäärmeiden kanssa käytyjä dialogeja, mitkä voi myös skipata nopeasti.

    Tämä ei paperilla kuulosta välttämättä ihmeelliseltä, mutta se tekee ihmeitä pelin menevälle fiilikselle ja pitää pelaajan myös paremmin uppoutuneena pelin maailmaan. Transitiot tasoista toiseen ovat myös kertakaikkisen tyylikkäitä ja luovat mahtavan pienen jännityshetken ennen tasoon saapumista, tarjoten samalla tilaisuuden ihailla kenttien kauniita skyboxeja ja mehustella kerätyllä jalokiviläjällä. Tämä saa samalla varsinaiset kenttäportaalit tuntumaan oikeasti taianomaisilta eikä vain keinolta heittää pelaaja muualle, ja niiden odottavaan maismaan hyppääminen itsessään on jo suuri nautinto <3

    Esimerkki, 1:17:25 saakka havainnollistavaa tavaraa.
     
    Viimeksi muokattu: 27.2.2018
    ville111, Kraidi, Rush ja 2 muuta käyttäjää tykkäävät tästä.
  2. Kraidi

    Kraidi Jäsen

    Shadow of the Colossusin Agro on mielestäni edelleen vaikuttavin videopeleissä esiintynyt hevonen. Agron ohjaaminen eroaa ensinnäkin muiden pelien hevosista siten, että komennot tapahtuvat käytännössä Wanderin kautta. Aluksi tämä saattaa tuntua melko haastavalta, mutta sitten kun kyseiseen pelimekaniikkaan pääsee tarpeeksi sisälle, niin ei siitä vain voi olla pitämättä. Lisäksi Agron rooli korostuu muullakin tavoin pelissä – ei siis ainoastaan pelillisesti, vaan myös juonellisesti.

    Hopeasijan jakavat luonnollisesti Breath of the Wildin hevoset. Kopoti kop.
     
    Rush tykkää tästä.
  3. Xylitol

    Xylitol sylidoll

    Haluaako joku asiantuntija suositella minulle 2D-toimintaloikkia, jotka tuntuvat yhtä hyvältä ja joissa on yhtä kova meno ja meininki kuin Mega Man Zeroissa/ZX:ssä? GBA:n/DS:n suht pienellä ruutualalla pelatessa kaikki elementit mukaanlukien viholliset ovat heti kosketeltavissa niiden ilmestyessä näkyviin, kun ensin painelee rytmikkäästi dash-nappia läpi mukavasti soljuvien kenttien. Sitten painetaan hyökkäysnappia (+ mahdollisesti hyppyä sitä ennen) ja sekunnin murto-osassa sankari on sivaltanut vihulaisen kahteen osaan, jota seuraa välittömästi syöksynapin uusi painallus, jolla joko jatketaan kovaa tahtia eteenpäin tai tehdään äkillinen väistöliike taaksepäin edeltävän vihollisen takaa lähestyvän toisen mokoman välttämiseksi, ja heti syöksytään joko uudelleen kimppuun tai läjäytetään kauempaa naamaan ladatulla käsiaseammuksella, ja taas pyyhälletään eteenpäin. Joissain skenaarioissa mukaan otetaan myös sellaiset mekaniikat kuin seinähypyt ja vedenalainen alhaisempi painovoima ja muita tasosuunnittelun mutkia, ja tietenkään ei unohdeta pomomittelöitä.
    Tiedän, että Inti Createsiltä on viime vuosina tullut noita Gunvolt-pelejä, mutta videoiden perusteella niiden tyyli ei näytä lainkaan yhtä tyydyttävältä.

    Exhibit A
     
  4. Norsukampa

    Norsukampa "His coconut gun, can fire in spurts" Toimitus

    Viimeisin satunnainen pelifiilistely joka on omalla kohdalla osunut kohdalle, on pelimusiikkinörttinä musiikin ambienssin muotoon pistäminen pelitilanteesta riippuen. Yoshin selkään hypätessä mukaan audioraidalle tulevat perkussiot on meille kaikille totta kai tuttua kamaa mutta astetta hienommaksi homman vetää Super Mario 3D World ja Odyssey jossa veden alle hypätessä tämä musiikillinen transitio on jotain sellaista, jota jäi aikoinaan 3D Worldin kohdalla monttu auki fiilistelemään. Pieni detalji mutta sitäkin hienompi.
     
  5. ville111

    ville111 Yksinkertaisen yksikäsitteinen yksilö Toimitus

    En yleensä pelaa kovin paljoa kauhupelejä, mutta aina välillä on mukavaa astua mukavuusalueensa ulkopuolelle. Läpäisin viime viikolla Outlastin Switch-version, ja pidin pääsääntöisesti kokemuksesta. Pelin tunnelma on erittäin vahva, minkä lisäksi se onnistui säikäyttämään minut lukuisia kertoja seikkailun aikana. Pelin pelaamisen aikana kiinnitin erityisesti huomiota siihen, kuinka peli rakentaa tunnelmaa. Loppujen lopuksi sillä ei ole paljoakaan vaikutusta tunnelmaan, mitkä möröt tai mielipuolet vaeltavat ympäristöissä. Sen sijaan pelin äänisuunnittelu ja ympäristöjen vihjailu vaikuttavat tunnelmaan todella vahvasti.

    Outlastin aikana pelaajalle valkenee nopeasti, että peli nojaa melko vahvasti "jump scareihin". Tämä ei ole pelkästään huono asia, sillä se rakentaa myös pelin muuta tunnelmaa. Tietoisuus siitä, että koska tahansa jokin saattaa puskea oven takaa tai pimeiltä käytäviltä tekee alueista uhkaavia ja jännittäviä. Säikäyttävän asian ei edes tarvitse olla oikeasti uhkaava, sillä jo itsestään käynnistyvä televisio tai nurkasta syöksyvä rotta saattaa nostaa sykkeen kattoon. Valojen ja varjojen leikittely tai pimeydessä näkyvä epämääräinen hahmo voivat saada pelaajan varuilleen, vaikka oikeasti mitään uhkaa ei ole. Tuhdin voimakkaat ääniefektit nostavat minkä tahansa pelottelun voimaa entisestään.

    Pidin siitä, miten Outlast tuntui hyödyntävän useita erilaisia kauhun asteita. Mukana ovat niin säikäytykset, pelottava tunnelma kuin paniikinomainen jännityskin. Pelottava tunnelma saattaa vaihtua nopeasti säikäytyksen kautta paniikkiin, kun mielipuoli huomaa pelaajan pimeydessä ja alkaa jahtaamaan häntä. Kun kameran tarjoaman yökuvauksen virta alkaa vielä ehtymään, on aidosti pelottavan kokemuksen ainekset kasassa!
     
  6. Rush

    Rush Hovifyysikko

    Minulle jump scareihin nojautuva tunnelma aiheuttaa täysin päinvastaisen reaktion. Jos peli antaa minun ymmärtää, että jump scare saattaa tapahtua hetkenä minä hyvänsä, turhaudun helposti koko ilmapiiriin. Scaret saattavat edelleen säikäyttää minut (sillä olen arkajalka asian suhteen), mutta niistä harvoin jää positiivinen mielikuva. Tämä johtunee siitä, että lähtökohtaisesti en pidä jump scareista. Perustelen inhoni niitä kohtaan usein sillä, että ne ovat laiska ja "liian helppo" pelottelukeino, mutta pohjimmiltaan en vain nauti niistä. Tietenkin poikkeuksia on ja olen lyhyellä kauhupeliurallani nähnyt myös hyviä jump scareja, mutta ne ovat harvinaisia ja ovat vaatineet hyvän alustuksen.

    Esimerkiksi ensimmäinen Silent Hill sisältää muutaman jump scaren, mutta ne olivat hyvin toteutettuja. Ainakin eräässä muistan olleen erittäin hyvä alustus, jolla aiheutettiin juurikin se odottava tunne, mutta hetki onnistui silti säikäyttämään. Toinen scare pelissä tulee täysin tyhjästä ilman mitään varoitusta, mutta se on verrattain kesy. Silent Hill kuitenkin käyttää jump scarensa hyvin säästeliäästi, minkä ansiosta ne toimivat mielestäni paremmin. Ei makeaa mahan täydeltä. Jump scare -painotteisia pelejä en itse edes halua pelata, koska tiedän etten niistä kykene "nauttimaan". Peli ei saisi olla seuraavan säikäytyksen alituista odottamista, sillä minua se turhauttaa ja vie huomion pois kaikelta tärkeämmältä.

    Parhaimman näkemäni jump scaren kunnian saattaisin antaa indie-pelille Stairs.
     
    AXU ja ville111 tykkäävät tästä.
  7. ville111

    ville111 Yksinkertaisen yksikäsitteinen yksilö Toimitus

    Olen samaa mieltä siitä, että liika on aina liikaa. Juurikin nuo mainitsemani "kauhun asteet" (keksin termin lennosta) ovat oleellinen tekijä pelottavissa peleissä. Jos peli rakentuu pelkästään äkkinäisiin säikäytyksiin, pelistä menee nopeasti maku ja se voi tuntua halpamaiselta. Sen sijaan jos jump scaret ovat vain osa pelin tunnelman rakennusta, niiden sisällyttäminen peliin ei ole huono asia. Hyvin toteutettuna ne voivat olla tehokas tapa rakentaa tunnelmaa ja maailman uhkaavuutta.
     
  8. Kuruwin

    Kuruwin Epätoivon lähetti

    En pelaamatta ala ottamaan Outlastiin kantaa mutta Noahin Gadwellin on ihan mielenkiintoinen video tuosta sarjasta (missä mainitaan juuri ne pelin ärsyttävät puolet jotka saavat kiertämään pelin kaukaa)

    Videota kuitenkaan ei kannata katsoa jos on aikomus peliä pelata tai peli kesken koska major spoilers.
     
  9. Loota

    Loota Kermakostaja Ylläpidon jäsen

    ZombiU:ssa on aivan käsittämättömän hyvä asetuntuma ja niitä tukevat animaatiot, mitkä yltävät mielestäni aivan samalle tasolle kuin esimerkiksi monille (minullekin) tässä suhteessa pyhä Resident Evil 4. Ammukset ovat todella harvassa ja aseidenkaan omistaminen ei ole mikään itsestäänselvyys, mikä tekee jokaisen patruunan löytämisestä pienen juhlan ja jokaisesta arvokkaasta laukauksesta miniatyyrijoulun. Perus käsiasekin päästää semmoisen audiovisuaalisen juhlan nokastaan (sekä luo tällaisen örinöitsijän pään entiselle lokaatiolle), että pelissä meinaa välillä lipsahtaa säästelevistä tavoistaan kun tekee mieli naatiskella tuota hyvää fiilistä. Tätä seuraa vielä tietenkin juuri oikeita nautintovipuja kääntelevät aseiden latausanimaatiot, jotka käy läpi enemmän kuin mielellään aina kun lippaasta puuttuu edes yksi ammus. Kehittäjien saavuttama aseiden tuntuman ja käytön arvokkuuden suhde on ihannoitavaa. Ei ole yhtään pahitteeksi, että pelissä on muutoin vanhaa kunnon Resident Evil jännitystä kaupunkia kolutessa ja tarvikkeita etsiessä.

    ...huh, kuulostinpas ties miltä asemaanikolta.
     
    Kraidi tykkää tästä.
  10. Mies joka ei pystynyt

    Mies joka ei pystynyt Idolimestari

    Ärsyttää kuinka nykyaikana tuntuu olevan mahdotonta olla spoilaantumatta pelistä, vaikka ei edes olisi missään vaiheessa etsinyt mitään peliin liittyvää. Tilasin Yakuza-sarjan uusimman spin-offin ennakkoon ja kerrankin ajattelin säästää vähän rahaa tilaamalla sen Play-asiasta etanapostilla Amazonin hieman kalliimman kuriiripalvelun sijaan. Paketti lähetettiin pari viikkoa sitten, enkä ole sen pahemmn miettint koko peliä, kunnes Youtube suositteli minulle videoita joissa spoilattiin mm. pelissä olevia bosseja ja superbossi.

    Turhauttavaa tämmöinen, olen viime vuosina yhä vähemmän ja vähemmä tutustunut pelien trailereihin ja muihin mainospätkiin, koska useasti ne johtavat harhaan. Pitäisikö tästä ottaa opiksi se, että joko maksaa enemmän jotta saisi pelin nopeasti tai sitten jättää mm. youtuben kokonaan jotta ei tulisi vaaraa että spoilaantuisi.
     
    Myy100 tykkää tästä.
  11. Rush

    Rush Hovifyysikko

    Kokeile asentaa selaimelle Video Blocker -extension/add-on. Sille voi antaa kanavien nimiä sekä avainsanoja, jotka blokataan näkymästä YouTube-syötteessäsi.

    Minulla tosin ei ole Operalla nuo avainsanat tahtoneet enää toimia. Breath of the Wildia odotellessa se tehokkaasti kyllä esti kaikkea BotW-sisältöä pomppimasta esille, mutta nykyään se ei tunnu ymmärtävän niitä. Testaa joka tapauksessa.
     
  12. Andyliini

    Andyliini Tyhmä

    Ryhdyin jälleen fiilistelemään Megamanin parissa, sillä olen jo joulukuusta lähtien odottanut, että milloin pääsen pelaamaan sinistä pommipoikaa Switchillä. Kuuntelin sarjan robottipomojen teemabiisejä, ja Megaman VI:n kohdalla huomasin, miten monista kappaleista huokuu jonkinmoinen lopun tunne. Vaikuttaa siltä kuinka pelin musiikkipuolella ollaan oltu myös siitä selvillä, että NES:in saaga lopppuu tähän peliin. Erityisesti tällaiset haikeat soinnut kuuluvat Dr. Wilyn taistelussa käytetystä kappaleesta, mikä on sääli, koska tohtori on tässä pelissä luultaasti helpoin taistelu kaikista pääsarjan taisteluista.

    Onneksi on enää kuukausi aikaa, että pääsen moisia pelaamaan. SIitäkin huolimatta että olen sarjan pelit (kolmea viimeistä lukuun ottamatta) pelannut läpi useammin kuin monesti.
     
    Wilbur wals, RetroFly ja Garo tykkäävät tästä.
  13. Kraidi

    Kraidi Jäsen

    Mieleeni muistui taas vaihteeksi, miten erinomainen konsoli GameCube oli. Yhdistän yhä edelleen esimerkiksi Resident Evil -sarjan tuohon sympaattiseen kuutioon, vaikka suurin osa todennäköisesti pitää näitä pelejä enemmän PlayStation-nimikkeinä. Syy omaan assosiaatioon piilee kuitenkin siinä, että Resident Evil 4 julkaistiin aluksi GameCubelle, minkä lisäksi kyseisen konsolin pelitarjontaa kartutettiin ensimmäisen Resident Evilin remakella, kakkosen ja kolmosen laadukkailla porttauksilla, Resident Evil Zerolla sekä Code: Veronica X:llä. Siinäpä vasta kunnioitettava määrä pelejä ajalta, jolloin jo pelkkä aloitusruudun Resident Evil! -huuto sai aikaan jänniä tuntemuksia.
     
    njrss tykkää tästä.