Peli jota pelaat tällä hetkellä

Radiant Dawn on yksi suosikkipeleistäni koskaan. Sen takia harmittaa etten ole koskaan päässyt kokeilemaan Path of Radiancea. Kyllähän tuossa Radiant Dawnissa käytiin aika hyvin historia läpi ja tarina oli kaikinpuolin todella kutkuttavaa läpipelattavaa. Three Houses ei aivan yllä tälle tasolle mikä on harmi, sillä omat odotukset peliä kohtaan olivat todella suuret. Kaikkea muuta mukavaahan pelistä löytyi, mutta ikävää mikäli se on tehty tarinan kustannuksella.

 

Xenoblade Chronicles: Definitive Editionissa kohta 50 tuntia kellossa, ja Eryth Sealla sivutehtäviä siivoamassa. Tarkoituksena oli vetää 100% läpipeluu, koska en sitä koskaan ennen ole tehnyt.

Sen kuuman sotkun, jota Xenoblade Chronicles 2:ksi kutsuttiin, jälkeen olin jopa huolissani, vieläkö XC1 kykenee viihdyttämään. Vaikka kyseessä oli yksi entisiä top10 suosikkipelejäni, XC2:n jättämät arvet kulkivat niin syvällä, että en enää tiennyt pidinkö alunperin oikeasti koko sarjasta.

Mutta ilahduksekseni XC1 ei ole vanhentunut ainakaan mekaanisesti melkein ollenkaan. Kyllä se vaan edelleen maistuu. Huomaan siinä vähän enemmän joitain kömpelyyksiä ja turhauttavia asioita, mutta isossa kuvassa nautin pelistä paljon edelleen. QoL-päivitykset quest markereihin olivat erittäin tervetulleita. Graafinen kasvojenkohotus teki myös hyvää. Pelin uskomaton aluesuunnittelu jopa NÄYTTÄÄKIN nyt hyvältä. Lisäksi paremmat grafiikat suoraan parantivat taisteluita, koska ruudulle mahtuu kerralla enemmän tärkeää informaatiota. Hyvä videopeli.

Viime aikoina on myös tullut palailtua Smash Bros. Meleen äärelle, sillä sen emuloitu nettipeli sai pari viikkoa takaperin rollback -nettikoodin. On muuten aivan jumalaisen tuntuinen pelata jopa netinkin yli nyt. Ja kyllä tuo Melee on helkkarin hauska peli edelleen. Nyt kun olen vuorotellen pelannut Ultimatea ja Meleetä, olen entistä vahvemmin huomannut, miten paljon asioita Melee vaan edelleen tekee paremmin. Kyllä Ultimatessa joitain parempia asioita on kuin Meleessä, mutta jokaista parannusta kohden kaksi muuta juttua on tehty heikommin. Meleen kermaisen (ja äärimmäisen helppokäyttöisen) nettipelin myötä ei ole ihan hirveästi kyllä ollut syitä pelata Ultimatea viime aikoina... Long live Melee!

 

Tällä hetkellä minulla on pelityksessä Playstation 4:lle julkaistu Ghost of Tsushima. Kehittäjänä toiminut Sucker Punch oli minulle jo entuudestaan tuttu Sly Cooper- ja Infamous-sarjojen kautta, mutta ainakin toistaiseksi Tsushima vaikuttaa studion parhaalta teokselta.

Ghost of Tsushima sijoittuu Japanissa sijaitsevalle Tsushiman saarelle, joka on ainakin pelissä suorastaan kaunis miljöö. Pelin tuulessa heiluva heinikko sekä upea valaistus tuo monin paikoin The Legend of Zelda: Breath of the Wildin mieleen, mutta toki selvästi yksityiskohtaisemmilla mallinnuksilla ja astetta realistisemmalla ulkoasulla. Tosin en nyt sanoisi peliä temaattisesti tai visuaalisesti kovin realistiseksi (mikä on omissa kirjoissani vain plussaa), sillä peli ammentaa jonkin verran Japanin mytologiasta, minkä lisäksi tuuli on pelissä vahva elementti, joka ohjastaa pelaajaa. Enpä tosin ole koskaan tosielämässä seurannut tuulta, joten ken tietää, ehkä sekin vie aarteiden luo.

Samankaltaiset ympäristöt eivät suinkaan ole pelien ainoa yhteinen tekijä, sillä Ghost of Tsushima on myös avoimen maailman peli, jonka maailmaa on todella mukava tutkia. Löydettävää pelissä on paljon, vaihdellen parannuksia antavista pyhäköistä vihollisleireihin, kauniita maisemia unohtamatta. Myös tehtävärakenne on melko avoin. Peli ohjastaa toki tiettyjen tehtävien luo, mutta usein pelaaja saa itse päättää missä järjestyksessä ne käy. On myös pakko sanoa, että pelin runsaat sivutehtävät on loistavasti kirjoitettu. Monesti tuntuu, että sivutehtävä olisi voinut olla ihan päätarinaan kuuluva tehtävä. Tämä tekee maailman tutkimisesta osaltaan entistäkin kannattavampaa, sillä ihmisille kannattaa puhua uusien tehtävien toivossa.

Toiminta on Ghost of Tsushimassa poikkeuksellisen veristä, mutta brutaalin ulkokuoren alla piilee toimiva taistelujärjestelmä. Pinnallisesti peli muistuttaa monia muita moderneja toimintapelejä. Pelaaja voi lyödä ja väistää, minkä lisäksi vihollisen iskuja kannustetaan parryamaan paremman avauksen saamiseksi. Mikä tekee Tsushimasta kuitenkin erityisen, on pelin useat stancet. Pelaaja nimittäin omaa neljä erilaista comboa, jotka ovat tehokkaita eri tyypin (miekka, seiväs, kilvellinen...) vihollisia vastaan. Näiden välillä vaihtelu pitää mielenkiinnon yllä, minkä lisäksi hahmo saa käyttöönsä myös toissijaisia aseita (kunait, jousi, savupommit yms.) monipuolistamaan menoa. Kuten kaikissa nykypeleissä, myös Ghost of Tsushimassa on kykypuita, mikä on tässä tapauksessa ihan toimiva ratkaisu hahmon kehittämiseksi. Erilaisia kykyjä nimittäin on kerralla avoinna monia, joten pelaajalla on hyvät eväät kehittää hahmoa oman maun mukaan.

Mielenkiintoisena mekaniikkana pelaaja voi lähestyä useimpia taistoja kahdella eri tavalla. On mahdollista joko hiiviskellä puskissa ja salamurhata viholliset, tai kohdata viholliset kasvokkain kuin Samurait. Viholliset voi nimittäin haastaa taisteluun, mikä voi olla toisinaan riskialtista, mutta antaa samalla mahdollisuuden hoitaa ainakin yksi vihollinen pois pelistä verrattain helposti. Nämä kaksi tapaa pelata on myös otettu osaksi tarinaa, sillä pelin päähahmona toimiva Jin on Samurai, joka joutuu turvautumaan ennennäkemättömän uhan edessä taktiikoihin, jotka eivät olisi Samuraille sopivia.

Läheskään kaikkea en ole Ghost of Tsushimassa vielä tehnyt (tarina on vielä kesken ja maailmastakin on tutkittuna vasta ehkä kolmas), mutta peli on vahva ehdokas vuoden peliksi. Saa nähdä, mitä loppuvuosi tuo tullessaan, mutta Ghost of Tsushima on pelirintamalla vuoden tähtihetkiä.

 

Sainpa viimeinkin pitkään kesken olleen projektin ZeroRangerin vedettyä läpi. Yllättävän kauan sai takoa tarinamoodia ennen kuin se lopulta taipui. Tuli myös vedettyä varsin tyydyttävä hi-score run. Mistään maailmanluokan pisteistä ei tietenkään puhuta, mutta pelin vaikeusasteen huomioiden olen varsin tyytyväinen siihen itse. Tuntuu viimein, että alkaa ymmärtämään miten tätä pelataan.

Ai mikä on ZeroRanger? Kiva että kysyit. Kyseessähän on vain maailman paras shoot em up. Tai no, ei pitäisi kai luvata liikoja, koska en oikeasti ole erityisen iso shmup-fani, enkä ole pelannut kovin montaa genren peliä. ZeroRanger on kuitenkin todella lähestyttävä myös genren aloittelijoille, vaikka tarjoaakin reilusti vaikeusastetta. Mutta tällaisena ulkopuolisenakin on sanottava, että peli vain tekee niin monta asiaa oikein, että omien taitojen hiominen ja rajojen puskeminen on tuntunut sekä palkitsevalle, että erittäin mukavalle touhulle. Lämpimät suositteluni tälle. Tässä on rehellisesti jälleen yksi esimerkki indiepelistä, josta isojen pelitalojen pitäisi ottaa mallia.

 

Vähän ollut vaikeuksia löytää peliä johon jaksaisi keskittyä. Resonance Fatea tuli pari tuntia pelattua mutta sekin oli kyllä enemmän sellainen jota pelaa silloin tällöin vähän eteenpäin. JRPG linjalla päätin jatkaa ja nyt on joku nelisen tuntia Xenoblade Chronicles kakkosta takana. Hitaastihan tämä tuntuu alkavan ja alussa ei voi oikein mitään tehdä vaikka kartta vähän aukeaa koska yhdellä tai kahdella hahmolla on aika tylsää pelata. Noh robotti tytyn sain juuri äsken joten eiköhän tämä tästä kohta ala kunnolla rullaamaan. Itseäni ei ainakaan vielä pelin animemaisuus ole haitannut. Pakko kyllä sanoa että tekstitykset on kyllä aika huonot jos minun japanin osaamisellanikin huomaa miten paljon teksti poikkeaa sanotusta.

 

Xenoblade Chronicles Definitive Editioin. Eli juuri läpäisty ja viimeiset 2 tai 3 viikkoa peliä on tullut tahkottua. Kyllä tämä kakkosen edelle menee ihan hitusen. Loistava tarina, mielenkiintoiset hahmot, upeat musiikit tahdittaa seikkailua ja tietenkin päivitetty grafiikka on paikka paikoin katselemisen arvoista. Taistelusysteemi on yllättävän hyvä vaikka voi näyttääkkin hankalalta ja tylsältä mutta se toimii eikä kuitenkaan tapa tylsyydellään. Hahmojen kaikkien kykyjen kehittäminen oli osaltaan itselle vaikeaa mutta onneksi sisko hoiti asiat kuntoon ja pääsin kolmanneksi viimeisen pomon läpi Lisäosa pitää pelata myöhemmin kunhan saan seuraavan aloituspelin eli Paper MArio Origami Kingin pelattua läpi. Monolifti kyllä nousee tuonne suosiki studioiden joukkoon. Sen verran hyviä pelejä ovat olleet mitä heiltä olen pelannut(eli XB 1/2). Antaisin tuollaiset 9/10 pelille ja odottelen sitä 10 pisteen jrpg peliä sitten XB 3:sta kun se joskus Switchin seuraajalle julkaistaan :-).

 

Pelaaminen ollut enimmäkseen tauolla jo pitemmän aikaa, mutta nyt 'kolmen toivon' myötä tartuin taas ohjaksiin. Kuutisen tuntia jo tuota takana ja parempiin musou peleihin tämä ainakin tällä hetkellä näyttäisi menevän. Musou/Warriors peleistä, jos ei tykkää niin ei tämä kenenkään mieltä muuta, mutta itse näistä pidän ja Fire Emblem sopii hyvin musotteluun.

 

Fire Emblem Tree Houses. Tuli pelattua tuo Fire Emblem tree hopeksen demo punaisella tuvalla ja sehän innostutti kaivamaan esiin tree housen pelihyllystä, josta olen pelannut sinisen tuvan lävitse. Tällä hetkellä pelaan punaista tupaa ja täytyy kyllä sanoa, että peli kolahti paremmin kuin ensimmäisellä peluu kerralla. Lieneekö johtuu siitä, että näin vanhakin on vielä oppinut uutta eli pelaamaan kohtuullisen hyvin noita jrpg pelejä. Ylipäätään tuo keskiaikaiseten linnojen, aatelisten ja kirkon luoma ilmapiiri sekä tunnelma on sellainen, mikä on lapsesta asti jollakin tapaa itseäni kiehtonut.

Taktikointi, mielenkiintoiset hahmot, musiikki ja myös graaffinen anti karuudestaan huolimatta on yhdistelmä, joka on itseni temmannut mukaan tosissaan toisella pelikerralla. Taistelujen välissä on mukava ja varsin rentouttavaa liikkua kirkon ympäristössä, selvittää hahmojen taustoja, kehittää niitä ja suorittaa erilaisia pikkutehtäviä. Taisteluissa sitten yksikin virhe siirto hard modella tietää hahmon kuolemista, mikä luo mukavaa haastetta. Toki olen tyytynyt Hard mode Casual yhdistelmään, sillä muuten olisin jo joukkuetoveri vapaassa tilassa taistelukentällä, mutta näinkin on monissa taisteluissa ollut varsin mukavasti haastetta ja on saanut tarkkaan miettiä taistelukentän siirtoja. Aamulla se on taas aika palata Bylethin ohjaksiin ja käytävä kirkkoa hyökkäävien vihollisten kimppuun.

 

Minulla on, kuten yleensä, useita rautoja tulessa. Hieman määritelmästä riippuen pelaan tällä hetkellä pelejä GTAV, PC Building Simulator, Nobody Saves the World, Cookie Clicker ja Vampire Survivors.

Aktiivisessa peluussa on viimeisenä mainittu. En ole yleensä noiden roguelike-pelien ystävä, mutta tämä on sopivan rento peli, jossa ei painella nappuloita ollenkaan, mutta jossa liikutaan ja ollaan itse se "bullet hell". Parhaimmillaan yksi run kestää puolisen tuntia, ja runin aikana kerätyt rahat käytetään upgradeihin ja/tai uusiin hahmoihin. Uusia hahmoja saa avattua myös saavutusten kautta.

En myöskään usein pidä early access -peleistä, mutta tämä on osoittautunut toimivaksi sellaiseksi, eikä hintakaan päätä huimaa: muistaakseni maksaa Steamissa runsaat 2 euroa. Ilahduttavasti äskettäin tuli uusi päivityskin, jonka myötä siirryttiin lähemmäksi lopullista julkaisuversiota.

 

Pitkän tauon jälkeen päätin aloittaa Zelda Breath of the wild pelin uudestaan. Taidot tässä pelissä ovat menneet hukkaan, että täytyy oppia ne uudelleen vaikka kuinka kauan menisi.

Huomasin samalla kun tallensin, niin tallennukset eivät mene konsolille vaan ilmeisesti pelikasettiin suoraan. Johtuuko siitä että pelaan V2 konsolimallilla vai onko peli saanut joskus päivityksen että tallennukset menevät pelikasettiin.

 

Oliko Three Hopes mistään kotoisin? Kannattaako kokeilla/ostaa?

Tuli juuri pelattua Fire Emblem Blazing Bladen läpi ja nyt vuorossa Mario Sunshine. En yhtään muista tuliko tuo Mario vedettyä aikaanaan lapsena kokonaan läpi vai jäikö se kesken. Mutta josko nyt sitten varmasti läpi! Muutama vuosi takaperin pelasin Mario 64 läpi pitkästä aikaa ja se oli yhtä nostalgiaa, nyt samat fiilikset nousseet pintaan Sunshinen myötä.

 

Monet sanovat, että on paras genrensä edustaja ja sama viilis tuli itselle jo demoa koittaessa. Sisko tuon osti ja odotan, että saan pelin lainaan häneltä. Myös tuolta suunnalta tuli kehu, että genrensä paras peli on kyseessä.

 

Aika vähälle jäänyt myös pelailut viime aikoina, mutta otinpa kokeiluun Stardew Valleyn Switchillä kun sitä sai joskus tässä testata ilmaiseksi parin päivän ajan, ja pitihän se sitten ostaakin jo toistamiseen. Aiemmin pelannut vain PC:llä hiiri+näppäimistö-kombolla noin ~150 tuntia, niin kieltämättä tuntui oudolta ottaa ohjain käteen, mutta nopeesti tottu ja toimii jopa yllättävän hyvin. Kannettavana on myös kiva pelata, iso plussa esim. että pelikuvaa voi zoomata niin näyttää hyvältä jopa Switchin (ei oled) ruudulla eikä tarvitse suurennuslasin kanssa tihrustella. Nyt tullutkin ehkä useammin napattua mukaan vaikka sänkyyn, sen verran rentouttavaa kikkailua että ihan meinaa nukahtaa kesken kaiken, ja siinä meinaa hahmokin päästä kuukahtamaan keskelle kylää kun aika juoksee.

Ei vaan vissiin ole mahdollista yhdistää Steamiin mitenkään? Olisihan se kiva jatkaa vanhalla tallennuksella kaikkine kamoineen, mutta ehkä näin tätä tulee pelattua kerrankin eri tavalla. Joitakin myös harmittanut modien puuttuminen, mutta en itse ole niihin ehtinyt perehtyä että osaisin kaivata, paitsi ehkä tässä alkuvaiheessa olisi mukava saada vaihtelua, mutta toisaalta vaihtelua saa pelaamalla eri tavalla.

 

Nyt olen Three Hopesissa jo jossain 13 chapterissa ja ainakin voi sanoa, että tämä on ihan liian pitkä, jos kaikki taistelut taistelee. Kellossa on kummiskin jo jotain 23 tuntia ja ei warriors pelien kyllä omasta mielestäni tarvitse tarinan osalta olla kuin jotain 12-15h. Toki tämän voi päästä huomattavasti nopeammin läpi, jos aina tähtää vaan päätehtävää kohti, mutta halusin päivittää juttuja ja pitää monipuolisen valikoiman hahmoja riittävällä tasolla ja silloin saa kyllä hakata tosiaan kaikki kentät.

Hyrule Warriors kakkosessa oli kyllä uniikimman tuntuiset hahmot, mutta pitää muistaa että siinä pelissä oli hahmoja huomattavasti vähemmän. Toki näissä silti olisi voinut olla enemmän vaihtelua, mutta erillainen painopiste. Toinen asia mikä tässä on huonompaa on se, että kentät ei tunnu yhtään uniikilta ja mikään ei niistä jää mieleen.

Muuten kyllä olen pitänyt tästä enemmän kuin Hyrule kakkosesta.

 

Järkytykseni on suuri kun Warriors peli on samanlainen kuin edeltäjänsä.

 

Tuli pelattua tuo FE:Tree Housen punaisen tuvan tarina läpi. Tykkäsin tarinasta enemmän kuin sinisen tuvan vastaavasta ja täytyy kyllä todeta, että kyllähän tämä peli teki ja tekee minusta FE sarjan fanin. Siihen vaikuttaa varmasti se, että oma jrpg pelien pelitaitoni on kasvanut ja saan tämän genren peleistä paljon enemmän irti. Niin ja onhan tämä arkkipiispan esittämä laulu yksi hienoimista sekä tunnelmallisimmista lauluista mitä olen peleissä kohdannut.

 

Oliko Three Housessa myös neljäs tarina, jonka sai avattua jonkun tuvan puolelta. Muistaisin lukeneeni joskus, mutta se on unohtunut kokonaan.

 

Black Eaglen tarinassa on kaksi erilaista tarinaa riippuen mitä valintoja teki. Lisärin mukana tulee Ashen Wolves porukka joilla on ihan oma tarina. Tämän läpäistyä hahmot saa peruspelin tarinoihin.

 

Tällä hetkellä työn alla on Ori and the Will of the Wisps. Kaunis ja pelattavuudeltaan erinomainen peli, jonka parissa vierähtänee tovi jos toinenkin, koska tykkään keräillä juttuja ja etsiä asioita peleissä, joissa on kunnon kartat kohtuullisen helposti saatavilla. Keräilyn myötä hahmo saa uusia kykyjä ja siten pelikokemus on vielä parempi.

Vihasin ekassa osassa varsin anteeksiantamattomia escape sequenceja, ja siksi pelkäsin kohtaavani sellaisia myös tässä osassa, mutta onneksi Discord-kanavalla mieltäni saatiin hyvin rauhoiteltua. Olen koukussa, ja juoni menee varmaankin lähiaikoina läpi. Kaikkia achievementeja en aio hommata, koska en ole tarpeeksi hc. Läpäise peli ottamatta damagea? Right...