E3 2019

  • Viestiketjun aloittaja Jonelink
  • Aloituspäivämäärä

Tervetuloa Fintendoon!

Fintendo on suomalaisten Nintendo-pelaajien keskustelupaikka.

J

Jonelink

Vieras
Tämän vuoden E3 messut alkavat lähestyä todella nopeasti, ja on aika aloittaa sen keskustelut tässä ketjussa.
Messut pidetään tuttuun tapaan Los Angelesissa 11.6. - 13.6. päivinä.

Tästä messuista on tulossa erilainen kuin aiemmat, sillä jotkut peliyhtiöt eivät osallistu mukaan tänä vuonna. Sony on aiemmin kertonut jättävänsä tilaisuuden pois, ja eikä tule näkymään messuilla ollenkaan. Voidaan olettaa että Sony keskittyy seuraavan sukupolven konsoliin, eli Playstation 5 kehitykseen ja muihin peleihin. Myös EA on ilmoittanut jättävänsä tilaisuuden pois ja pitää oman lähetyksen verkossa.

Olin itse vähän yllättynyt kun Sony ilmoitti jääneensä pois koko messuilta. Sonylta en olisi odottanut mitään muuta kun The Last Of Us 2, joka on saatu jo valmiiksi ja julkaisupäivää odotellaan vielä. Muiden peliyhtiöiden tilaisuuksista odotan ainakin Nintendolta Zelda: Link's Awakening pelistä uutta tietoa ja uusia pelejäkin. Ubisoftilta julkistettu Watch Dogs Legion herätti myös kiinnostusta, että siitäkin odotan jotain.

Mitäs porukka odottaa tältä messuilta? Kiinnostavatko uudet konsolit vaiko uudet pelit?

Aikataulut (Suomen aikaan):

Torstai 6.6.
19:00 Google Stadia Connect -tilaisuus

Lauantai 8.6.
19:15 Electronic Arts suoratoistolähetys

21:00 Mario Maker Invitational

21:30 Splatoon 2 World Championship 2019 -maailmanmestaruusfinaali

0:00 Super Smash Bros. Ultimate World Championship 2019 3V3 -maailmanmestaruusfinaali

Sunnuntai 9.6.
23:00 Microsoft

Maanantai 10.6.
3:30 Bethesdan lehdistötilaisuus

5:00 Devolver Digitalin lehdistötilaisuus

20:00 PC Gaming show -tilaisuus

23:00 Ubisoftin lehdistötilaisuus

Tiistai 11.6.
4:00 Square Enix verkkolähetys

19:00 Nintendo Direct E3 lähetys
 
Viimeksi muokannut moderaattori:

Norsukampa

"His coconut gun, can fire in spurts"
Toimitus
8.5.2017
609
Turku
Olin itse vähän yllättynyt kun Sony ilmoitti jääneensä pois. En odottanut oikein sieltä mitään uusia pelejä. Pelkästään The Last Of Us 2 olisin jotain uutta traileria ja julkaisupäivänkin. Naughty Dog ilmoitti aiemmin twiitissä saaneen pelin valmiiksi, joten eiköhän julkaisupäivä tule jossain kohtaan.

Sen verran pitää heittää jarruja päälle että Last Of Us 2:n välianimaatiot ja motion capturet on siis nyt "kuvattu" joten vielä on piiiiiiiitkä matka siihen että peli olisi likimainkaan valmis. On todellinen ihme jos peli ehtisi ilmestymään vielä tämän vuoden puolella.

Itse messut ovat taas kerran tässä huhti-toukokuun aikana vähän sellaista "no enpä nyt oikein tiedä" -kamaa, mutta kun kalenteri kääntyy kesäkuulle niin sitä pureskelee kynsinauhansa rikki kun odottelee messujen alkamista, samalla tietty kun välttelee kaikkia mahdollisia nettivuotoja.

Iso sääli että messut ovat menettämässä hieman sitä takavuosien suuruuttaan ja ainutlaatuisuuttaan. Nintendo tiputtelee Directejään ympäri vuoden ja Microsoft ja Sony ovat myös liittyneet mukaan kelkkaan omilla vuosittaisilla jättitapahtumillaan, jonka johdosta E3 ei enää ole se THE paikka jossa paljastaa kaikki tulevien vuosien valttikortit. Siitäkin huolimatta se on pelialan isoin vuosittainen tapahtuma, ja ehdottomasti eniten hypeä osakseen saava sellainen. Itse messuilta odotan itse eniten viime vuoden "voittajan", Microsoftin, tarjontaa. Cyberpunkista pitäisi saada uutta pelikuvaa, kuin myös 0% henk.koht hypemittariani liikuttavasta Gears 5:stä, sekä 100% hypemittariani värisyttelevästä Battletoadsista. Ja se uusi konsolijulkistus...? En oikein usko että ihan vielä. Jossain tulevassa X1-tapahtumassa virallinen julkistus, ja E3:lla maininta asiasta.

Nintendolla on liuta pelejä jo julkistettuna, ja osasta niistä ei olla nähty sekunnin sadasosaakaan pelikuvaa. Animal Crossing, SMTV, Metroid Prime 4... noista varmaan ensin mainittu on ainoa joka tulee messuilla esiintymään? Nyt kun näyttää siltä että Directiä ei ole luvassa ennen E3-messuja, on varmasti messu-Direct melkoisen täyteläinen paketti. Kunhan vaan messuja seuraavalla viikolla ilmestyvä Mario Maker 2 ei saisi liikaa valokeilaa, ja parrasvalot oltaisiin säästetty esim. Astral Chainille, Luigi's Mansion 3:lle ja Link's Awakeningin uusioversiolle. Animal Crossing ei mielestäni ole sellainen messuilla hypeteltävä peli, joten siitä riittänee ihan vaan videoesittelyä ja julkkaripäivä.

EA ei ole kiinnostanut enää aikoihin. Ubisoftilta sen sijaan toivon suuresti Splinter Cellin ja/tai Prince Of Persian paluuta (vaikkakin Watch Dogs 3 tulee olemaan varmasti heille näiden messujen ykköstuote) sekä tietty Nintendo-yhteistyötä. Onko Mario&Rabbidsin jatko-osa vielä ajankohtainen, vai mennäänkö jollain pienemmällä yhteistyöprojektilla á la Starlink? Bethesda kiinnostaa jopa EA:ta vähemmän mutta Square-Enixillä on aina ollut mukavia ässiä hihassaan.

Sonyn poisjäännistä huolimatta varmasti luvassa hienot messut. Vuorokausirytmi ja läppärin akku kiittää kun ei tarvitse Sonyn takia valvoa enää ma-ti-yötä läpeensä.
 

Wilbur wals

SW-8065-2970-1519
30.4.2017
946
Itse odotan pelikuvaa noista loppuvuoden peleistä mistä ei ole vieläkään esitelty pelikuvaa kunnolla. Eikä kiitos mitään 30 minuutin Mario Maker 2 esittelyjä. Lisäksi toivon tietenkin yllätyksiä ja varsinkin sitä Retro Studion uusimman esittelyjä viimeinkin! Huhuja liikkuu uusista Switch malleista, joista tuo ns.Pro versio kiinnostaisi itseäni. Suuria ylläreitä odottelen aina ja usein joudun pettymään :-D Eka pelikuva Botw:in jatkajasta olisi suurinta ja parasta mitä Nintendo voisi meille esitellä. Ei tässä kyllä vielä Hypeä ole ilmassa, ehkä se tuossa kesäkuun alussa ilmestyypi.

Tämä vuosi on yleisesti aikaa Nintendolla lapata halkoa uuniin sillä ensi vuonna ilmestyy tuo PS5, joka ensi tietojen mukaan on ainakin tehojen luokassa yli 20 kertaa Switchiä tehokkaampi ja nuo tehothan vie väistämättä pelimaailmat uusille tasoille(jos niitä osaa käyttää). Toki Switch kilpailee ihan omassa ketegoriassaan. Seuraavassa sukupolvessa Nintendon on melkein jo pakko itsekkin hypätä 4K:oon kelkkaan. Jos se tapahtuu Switchin konseptilla, niin se vaatii väkisin Pro version joka sisältää tehotelakan. Kannettavaan laitteeseen tuolloin ei vielä millään saa 4K:ta. No joo, tämä on siellä vähintään 3-4 vuoden kuluttua ja itse odotan ennemmin suurempia maailmoja kuin resoluutiota.
 
Viimeksi muokattu:

Andyliini

Tyhmä
Toimitus
30.4.2017
358
Tampere
Korjatkaa jos olen väärässä, mutta muistaakseni Nintendo ei ole vielä vahvistanut tämän vuoden suunnitelmiaan kokonaan? Heidän sivuillaan mainitaan jo tavaksi muodostuneet turnaukset, mutta muusta ei ole ollut puhetta. Todennäköistä on, että Direct-video tulee tuttuun tapaan 19.00 Suomen aikaa, ja sen jälkeen Treehousea kolmen päivän ajan, mutta tietääkseni näitä ei ole tämän vuoden osalta vielä vahvistettu.
 

Wilbur wals

SW-8065-2970-1519
30.4.2017
946
Korjatkaa jos olen väärässä, mutta muistaakseni Nintendo ei ole vielä vahvistanut tämän vuoden suunnitelmiaan kokonaan? Heidän sivuillaan mainitaan jo tavaksi muodostuneet turnaukset, mutta muusta ei ole ollut puhetta. Todennäköistä on, että Direct-video tulee tuttuun tapaan 19.00 Suomen aikaa, ja sen jälkeen Treehousea kolmen päivän ajan, mutta tietääkseni näitä ei ole tämän vuoden osalta vielä vahvistettu.

Ei Nintendo minusta ole kertonut mitään tarkempaa tietoa E3:sta.
 
J

Jonelink

Vieras
  • Viestiketjun aloittaja
  • #6
Korjatkaa jos olen väärässä, mutta muistaakseni Nintendo ei ole vielä vahvistanut tämän vuoden suunnitelmiaan kokonaan? Heidän sivuillaan mainitaan jo tavaksi muodostuneet turnaukset, mutta muusta ei ole ollut puhetta. Todennäköistä on, että Direct-video tulee tuttuun tapaan 19.00 Suomen aikaa, ja sen jälkeen Treehousea kolmen päivän ajan, mutta tietääkseni näitä ei ole tämän vuoden osalta vielä vahvistettu.
Muistin lukeneeni jostain että Nintendo pitäisi Direct lähetyksen, mutta olin varmaankin katsonut väärin. Korjasin aloitusviestiä uusiksi.

Jos Direct lähetys tulee messuilla, niin ainakin tulevia Switch pelejä esitellään, kuten Link's Awakening ja Astral Chain, mitkä julkaistaan tänä vuonna.
 

Artzei

Nuija
30.4.2017
178
Lappeenranta, Suomi
Eipä oikein ole muita kuin vaan Nintendon mahdollinen E3 eventti katsomisen arvoinen, kun kerta Pleikkaria ei messuilla enään nähdä.

Taas toisaalta, mitäpä hyötyä enään mistään E3:sista on nykyään, kun peliuutisia -ja ilmoituksia tulee muutenkin kellon ympäri nykyisin?

E: Nintendon lisäksi, odotan kyllä Square Enixiltä viimeinkin puhuvan siitä Avengers projektista, mikä ilmoitettiin pari vuotta sitten.
 
Viimeksi muokattu:
J

Jonelink

Vieras
  • Viestiketjun aloittaja
  • #8
mitäpä hyötyä enään mistään E3:sista on nykyään, kun peliuutisia -ja ilmoituksia tulee muutenkin kellon ympäri nykyisin?
Totta. Jotkut peliyhtiöt on pitänyt omia tapahtumia verkossa, jossa kerrotaan näitä pelijulkistuksia ja näytetään trailereita. Varmaan halutaan jättää tärkeät yllätykset tuonne messuihin asti, eikä niistä olla haluttu kertoa esim. Twitterissä.
 

Giga

NoF: gigamario
30.4.2017
22
Tänä vuonna on ensimmäinen kerta, kun E3 pääsi lähes yllättämään. Tapahtumaa ei tullut noteerattua erityisemmin kuin ehkä kaksi viikkoa etukäteen, siinä missä aiemmin hypesykli on alkanut paljon aikaisemmin. Kertookohan eniten henkilökohtaisista kiireistä vai kiinnostuksen hiipumisesta?

Tämä vuosi on siinäkin mielessä erikoinen, että odotan melkein enemmän Treehouse-lähetys kuin varsinaista Directiä. Veikkaisin Directin olevan aika kesy uusien Nintendon julkaisemien titteleiden paljastusten osalta. Ensi vuoden peleillä voisi yllättää, mutta niitä tuskin näytetään kovin montaa.

Sen sijaan uusi pelikuva jo tiedossa olevista projekteista kelpaa vallan mainiosti. Kiinnostuskiikarit ovat suuntautuneet esimerkiksi Fire Emblemiä, Astral Chainia ja Pokemonia kohti.

Tänä viikonloppuna tulee katsottua ainakin Mario Maker lähetys, sillä vastaava tapahtuma oli sen verran viihdyttävä jokunen vuosi sitten. Smashiakin saatan vilkaista.
 

Andyliini

Tyhmä
Toimitus
30.4.2017
358
Tampere
Tänä viikonloppuna tulee katsottua ainakin Mario Maker lähetys, sillä vastaava tapahtuma oli sen verran viihdyttävä jokunen vuosi sitten. Smashiakin saatan vilkaista.

Minkäköhänlainen Mario Maker turnaus mahtaa tänä vuonna olla, kun sille on aikaakin lanseerattu vain puoli tuntia. Siinä ajassa ei paljon tekemään ehdi.
 

Norsukampa

"His coconut gun, can fire in spurts"
Toimitus
8.5.2017
609
Turku
Tavallaan messut alkoi siis jo eilen kun EA laittoi omia loppuvuoden julkaisujaan näkyville urheilupelivuosipäivitysten, sekä upouuden Star Wars -pelinsä myötä. Ensin mainituista voisin puhua vaikka viikon putkeen, niin uskomattomia harppauksia ne ottivat edeltäjiinsä verrattuna, mutta sanotaan nyt pari sanaa "tätien sodasta". Meno oli aikamoista cocktailia. Usean pelin (Uncharted, Jak 3, Soulsit, Jedi Knightit yms.) eri osat oltiin heitetty tehosekoittimeen, ja lopputuloksena oli kiiltävä AAA-tuote, joka tulee yksinään lisenssillään myymään vähintäänkin yhtä paljon, kuin keskinkertainen Force Unleashed aikoinaan.

Nintendo myös käynnisteli koneitaan järkkäämällä turnausfinaalit niin Splatoon 2:n, kuin Smashinkin tiimoilta. Lisäksi neljä striimaajaa/tubettajaa pääsi mittelemään Mario Maker 2:n parissa. Mistään pelistä ei mitään kovin mullistavaa uutisskuuppia saa aikaiseksi, joskin Splatoon 2:n loppu on käsillämme, kun peliin julkistettiin vihoviimeinen Splatfest, sekä 5.0.0-päivitys. Innokkaimmat, itseni lasken nöyrästi myös mukaan, odottivat Smash-turnauksen aikana uuden DLC-hahmon julkistusta, mutta Sakurai ilmoitti ennakkoon nauhoitetussa videossa että tiistain Directissä tämä odotettu paljastus tulee tapahtumaan.

Tänään illalla sitten homma starttaakin oikein toden teolla. Hieno viikko kyllä luvassa ja toivottavasti saadaan paljon tavaraa josta hypettyä loppuvuoden ajaksi, ties vaikka pidemmäksikin aikaa?
 

Genkku

¯\_(ツ)_/¯
Ylläpitäjä
12.4.2017
794
Rovaniemi
Huutista turnausten järjestelyille. Venue oli kiva, mutta muuten meni vähän pieleen. Taisi olla useampaan otteeseen hämminkiä Pro Controllerien kanssa ja pelejä pelattiin uusiksi siksi mm. Splatoonissa, Mario Makerissa päätettiin laittaa kuulumaan yhtäaikaisesti kummankin pelin kakofonia, pelaajien nimet olivat väärinpäin, joten juontajat julistivat karsintojen voittajat aluksi väärin ja Smashin säännöt olivat niin hämärät, että juontajatkaan eivät tienneet minuutteihin mikä joukkueista meni jatkoon.

EA ei näyttänyt mitään julkistamatonta (?), mutta striimi pyöri taustalla. Oli tämä pitkä EA Play siinä mielessä normipressiä parempi, että myötähäpeää oli vähemmän. Muuten aika paljon kamaa on jo vuotanut 3rd partyilta.
 

Norsukampa

"His coconut gun, can fire in spurts"
Toimitus
8.5.2017
609
Turku
Uusi konsolisukupolvi on täällä!!! Tai siis ainakin nimellisesti ja ei edes kovin juhlavasti. Uuden Xboxin julkistus toi mieleen tämän ennennäkemättömän uuden sukupolven konsolin, Project Scorpio -nimelläkin tunnetun Xbox One X:n, meiningit ja kaikki me tiedämme, että ei siitä nyt ihan mikään uusi konsolisukupolvi vielä syntynyt. Saa nähdä syntyykö tästäkään? Ruusuiselta ei ainakaan meno näyttänyt kun uuden megasuperhyperlaitoksen julkaisupeli Halo: Infinite, näytti heikommalta kuin tämän sukupolven laitteille tehty Cyberpunk 2077. Kiva kuitenkin että uuden konsolin konsolin myötä saadaan 8K/120fps, ihan yhtä lailla kuin One X:n ja Pron myötä ollaan poikkeuksetta saatu 4K/60fps...

Noin muutoinkaan ei Microsoftin pressi oikein nyt ollut sellaista ilotulitusta mitä odotti. Joka paikassa huhuiltu uusi Banjo-peli loisti poissaolollaan, Gears 5 näyttää aivan kamalan tylsältä, Battletoads oltiin tuhottu aivan täysin, ja monia muita negatiivisia asioita. Pelikuvaa ei saatu irti varmaan kaikista videopätkistä kahta minuuttia enempää, mutta tämä nyt on E3:ssa nykyään enemmänkin tapa kuin poikkeus. Tasapaksu ja mauton pressi ilman mitään isoa, mutta ei myöskään ihan täysiä pohjakosketuksia tullut.

Bethesdan pressi sen sijaan oli pohjakosketus. Huhhuh mitä ajantuhlausta.
 

ville111

Yksinkertaisen yksikäsitteinen yksilö
Toimitus
30.4.2017
646
Microsoftin lähetys oli tosiaan aika keskinkertainen, vaikka kyllä mukaan pari mielenkiintoistakin peliä mahtui. Psychonauts 2 vaikuttaa ihan hyvältä, mutta en ole ensimmäistäkään pelannut, niin vaikea olla pelistä hypeissään. LEGO + Forza oli aika erikoinen yhdistelmä, joka saattaa osoittautua ihan hauskaksi. Mukana olleet indiepelit olivat minulle se kohokohta, mutta näytetyistä peleistä kiinnostavimmat (Ori and the Will of the Wisps, Creature in the Well...) olivat jo ennestään tiedossa. Xbox Scarlett ei vakuuta, koska näimme vain viiden minuutin edestä mainospuhetta ja vakuuttavia lukuja, emmekä nähneet mitään kovin konkreettista, paitsi lyhyen pätkän Halo Infiniten cutsceneä. Xbox Game Pass itse asiassa herätti hieman mielenkiintoni, sillä se vaikuttaa erittäin kohtuullisesti hinnoitellulta sisällön määrään nähden.

Bethesdan striimi oli vielä Xboxiakin tylsempi, koska sitä oltiin venytetty vähän liikaakin tyhjänpäiväisesti. Pari uutta peliä näytettiin, mutta niistä saimme vain hienot elokuvamaiset trailerit, jotka eivät kertoneet peleistä oikein mitään. Toisaalta pakko antaa Bethesdalle pisteet Switchin tukemisesta, sillä DOOM Eternal, Wolfenstein Youngblood ja Elder Scrolls -mobiilipeli tulevat Switchille. Hyvin Bethesda myös paikkaili Fallout 76:n saamaa kritiikkiä, ja onneksi yleisössä oli myös ylihypettyneitä sankareita huutamassa jokaisen tiedonmurusen kohdalla. :D

Devolver Digitalin lähetys oli aika samanhenkistä tavaraa kuin edellisinäkin vuosina. Omalaatuinen lähetys, jossa ne pelijulkistukset veivät ehkä 20% ajasta. Toisaalta siinä kerrottiin vihdoin The Messengerin Picnic Panic -DLC:n julkaisupäivä (kannattaa pelata, loistava peli), sekä esiteltiin pari muuta ihan hauskalta vaikuttavaa peliä.

Kai sitä voisi illalla katsoa PC Gaming Shown ja Ubisoftin lähetyksen, vaikka odotukset niitä kohtaan on täysin nollissa. Nintendon lähetys on se messujen pihvi, minkä lisäksi Treehouse -striimiä tulee varmasti myös tuijotettua jonkin verran. Saa nähdä, mitä Nintendolta on luvassa!
 
J

Jonelink

Vieras
Microsoftin tilaisuus oli pelien esittelyllä plussaa, mutta uusi konsoli ei itseäni kiinnostanut. Peleistä Cyberpunk 2077 tarjosi kunnolla pelikuvaa ja vielä yllätyksenä Keanu Reeves! Dragon Ball Z: Kakarot, gameplayn videota katsellessa näyttää ihan mukavalta pelaaminen. Toivottavasti ei pelaaminen ole täysin Z-sarjan kannoilla, että saataisiin peliin jotain muutakin, niinkuin nuo sivutehtäviä ja minipelejä, mitä nähtiikin videossa.

Muut pelit eivät sitten kinnostaneet.
 

bËst

Jäsen
30.4.2017
322
Tykkäsin microsoftin promoottorin myyntipuheesta: "We heard you. a Console should be designed and optimazed for one thing and one thing only: Gaming".

Kyllä konsolipromoottorilta semmoisia viisauden sanoja, että ihan hiljaiseksi vetää. Samalla oon todella pettynyt, että Microsoftin seuraava konsoli ei varmaan hoidakaan pyykkejäni ja kämppäni imurointia ensisijaisesti :frown:
 

Norsukampa

"His coconut gun, can fire in spurts"
Toimitus
8.5.2017
609
Turku
Square-Enix ja Ubisoft tuli katseltua (PC Gaming Show'ssa en odottanut muuta kuin Maneaterista matskua) ja eipä kyllä hirveästi parempaan suuntaan messutarjonta edennyt. Ranskalaislafka pamautti esityksensä käyntiin messujen suurimmalla pelikuva-annoksella, ja itse tuote oli tuleva Watch Dogs -peli. Peli oli ei vain perinteistä Watch Dogsia, mutta myös perinteistä Ubisoftia. Komeat kuoret mutta pelillisesti aika valmiiksi pureskeltua pussimuusia. Loput Ubin pressistä olikin sitten tuskaisaa katseltavaa ja jokainen peli näytti aika lailla samalta (pl. For Honor). Tom Clancy oli loppushow'n teema ja mikään ei noussut käytännössä harmaan sotilasmassan yläpuolelle. Oli siellä välissä joku värikäs pelikin, ja lopussa oli BOTW-klooni. Kiitos Ubisoft mutta ei kiitos tänä vuonna.

Square-Enix sen sijaan laittoi heti tiskiin henkilökohtaisen messusuosikkini (tähän mennessä). Vuosia on tullut FF VII Remakelle naureskeltua mutta aika nöyrää poikaa olin, kun S-E laittoi gameplay-pätkää kunnolla tiskiin. Vieläkään ei ole selvillä pelin julkaisumallia, mutta ainakin Midgar-osuus tullaan saamaan kahden levyn voimin suoritettua ensi vuoden alkuneljänneksellä. Square-Enix laittoi myös tiskiin Romance Saga 3:n ja Last Remnantin, jotka kiinnostavat itseäni sangen paljon. Muu tarjonta show'ssa oli aika vahvasti ja vähemmän yllättäen Final Fantasya sekä Dragon Questia. Jälkimmäisen XI-osan definitiivisestä Switch-versiosta, oli ekaa kertaa nähtävillä vain japseissa ilmestynyttä 3DS-version pelikuvaa ja hauskalta näytti. Lopussa tuli Avengersia, joka näytti yhtä tylsältä kuin lähdemateriaalinsakin.

Square-Enix meni omissa kirjoissa johtoon messuvoittajia tähän mennessä rankatessa, joten Nintendolla olisi ihan vaan parista toivomastani pelistä hyviä juttuja ilmoittelemalla, saumat viedä kotiin koko roska tänä vuonna. Nintendo on kuitenkin Nintendo, joten vielä en uskalla palkintoja alkaa jakelemaan.
 
J

Jonelink

Vieras
Oli kyllä hyvää kamaa Directissä. Link's Awakening pelille julkaisupäivä ja Botw pelille jatkoa! Myös Animal Crossing näytti kans hyvältä. Ja muut pelit oli sellaisia, joista en välittänyt, kun löytyvät jo itseltäni PS4:lla.