Anime ja manga

Laputa on kyllä aikalailla omissa kirjoissa täydellinen seikkailuelokuva.

Jälleen yksi Ghibli katseltu, tällä kertaa Prinsessa Mononoke. Olen nyt katsonut leffan kolmesti, ja se vain tuntuu paranevan kerta kerralta, kun musiikkia, hahmoja ja teemoja oppii arvostamaan enemmän. Muistan antaneeni leffalle arvosanaksi 7/10, kun vielä katsomaani animea listailin ja arvotin, mutta nyt olisin valmis nostamaan arvosanaa ehkä jopa kahdella pisteellä.

Suomidubbi oli erittäin toimiva, vaikka kuuluukin samaa porukkaa kierrättäviin pienemmän budjetin ghiblidubbeihin. Kuten itse elokuvasta, tunnuin nauttivan siitäkin enemmän kuin aiemmin. Esim. Ashitakan, Sanin ja Eboshin esittäjät vetivät kaikki tosi hyvin kautta linjan. Ainoastaan parin sivuhahmon replat jäivät välillä vähän aneemisiksi. Harvakseltaan kuultava "haittelu" ei sekään miljöön vuoksi juuri haittaa.

Näin koronakriisin aikaan kotoillessa on ollut aikaa ja motivaatiota katsoa taas enempi piirrettyjä.

Hunter X Hunter (2011)
Dragonball X Naruto. 148 jakson mitta pitää kiireisen katsojan loitolla, mutta eipä tässä mennyt kuin kaksi kuukautta. Nopeasti suoraan asiaan -aloitus ja fillerijaksojen puute ilahduttivat. Gon poislukien mikään hahmo saanut oikein tarpeeksi ruutuaikaa, mutta se johtuu enemmän siitä että kaikki hahmot oli varsin mielenkiintoisia ja symppiksiä. Sellaisia että niillä on pääjuonen ulkopuolellakin omat tarinansa ja motiivinsa.

HxH ei kuitenkaan mitenkään henkilökohtaisella tasolla tai sanomallaan panderoinut. Romanssin ystävää harmitti että naishahmot oli paperinohuita ja tuppasivat kuolemaan. Jotain on vialla kun Gon X Killua on lähimpänä realistista laivaa. Vaikka 2011 sarja on suunnitelmallisesti sovitettu niin sekin tuntuu jäävän kesken, ja "taistelumme jatkuu" -lopetus jätti kylmäksi. Kuitenkin hyvää bingettävää näissä oloissa. 7/10

Honey & Clover S1 ja S2
Eden of Eastin ja 3-gatsu no Lionin mangakan ensimmäinen hitti vuodelta 2005 on nostalginen ja samaistuttava romanssi/SoL varmaan kaikille AMK- ja yliopisto-opiskelijoille. Nykyään olisi pöyristyttävää jos jollakulla ei olisi omaa matkapuhelinta tai pyöräretki Tokiosta Hokkaidon pohjoiskärkeen taittuisi pelkän paperikartan avulla.

Hyvää coming of age -storyä, opinnäytetyön vuoksi yliajalle pamahtavia opintoja ja yksipuoleisia romansseja, jotka venyy piinaamaan jopa kuudeksi vuodeksi. Too sad, too real.

Hagumi on kumma otus, joka ei oikein sovi sarjan toiseksi päähenkilöksi. Vaikka romansseissa on muuten realistinen ote, niin 12-vuotiaan näköinen 24-vuotias ei vakuuta kolmen aikuisen miehen rakkaudenkohteena. Pastellivärit, inserttibiisit ja openingit ja endingit on hyviä. Tuli vähän jopa FLCL mieleen siltä osin.
S1: 8,5/10; S2: 7/10.

Garo sanoi:

Jälleen yksi Ghibli katseltu, tällä kertaa Prinsessa Mononoke. Olen nyt katsonut leffan kolmesti, ja se vain tuntuu paranevan kerta kerralta, kun musiikkia, hahmoja ja teemoja oppii arvostamaan enemmän.

Klikkaa laajentaaksesi...

Edelleen yksi parhaimmista koskaan tehdyistä animaatioelokuvista, joka vieläpä kestää useita katselukertoja. Todellinen klassikko.

Katsoin hiljattain viime vuoden animetarjonnassa pyörineen Dororon, joka on siis remake Osamu Tezukan vanhasta klassikkosarjasta. Ennakko-odotukseni kyseistä animea kohtaan olivat melko alhaalla jo siitä syystä, ettei vastaan ole tullut ainakaan vuoteen sarjaa, joka olisi räjäyttänyt jollakin tapaa tajuntani. Esimerkiksi Attack on Titanin uudemmat kaudet ovat olleet loppujen lopuksi varsin yhdentekeviä, vaikka niitä katsookin lämpimikseen. Dororo sen sijaan onnistui yllättämään olemalla sekä maanläheinen että tunnelmallinen animaatio. Sarja ei kilpaile millään älyttömillä juonenkäänteillä, vaan keskittyy olennaiseen eli demonien lahtaamiseen sekä Dororon ja Hyakkimarun väliseen dynamiikkaan. Joillekin tämä asetelma on varmasti itseääntoistava ja nähty – varsinkin, kun miltei jokaisessa jaksossa esitellään jokin uusi demoni, joka pitää kylää otteessaan tai aiheuttaa muuten vain harmia ihmisille.

Yllä mainitussa asetelmassa on tosin yksi selkeä eroavaisuus, joka tekee Dororosta hyvinkin mielenkiintoisen sarjan. Hyakkimarun täytyy nimittäin tappaa demoneja saadakseen takaisin kehonsa osat, jotka hänen isänsä aikanaan uhrasi nälkäisille demoneille pelastaakseen maansa perikadolta. Pian kertomus muuttuukin moraaliseksi dilemmaksi, kun Dororo huomaa pohtivansa, pitäisikö demonit vain jättää henkiin ja antaa maan pysyä entisellään. Tätä taas mutkistaa se, että Hyakkimaru kokee olevansa oikeutettu anastettuun kehoonsa eikä näin ollen kaihda keinoja sen takaisin saamiseksi.

Taistelut ovat suurimmaksi osaksi hienosti toteutettuja, minkä lisäksi Dororon ensimmäinen opening nousi saman tien omiin henkilökohtaisiin suosikkeihini. Sarjasta julkaistaan myös pätevän oloista mangaa, jonka ensimmäiset kaksi volumea pitäisi ilmestyä länsimaissa tämän vuoden aikana. Itse ajattelin tsekata tuonkin.



Veikkaan, että Sekiro on ottanut jonkin verran vaikutteita tästä sarjasta.

Netflixin valikoimasta katselin tällä kertaa shoujoklassikon Card Captor Sakura. Luin muksuna mangaa yhden random-pokkarin verran, mieleen siitä jäi vain juonenkäänne jossa yksi nätti tyttö olikin oikeasti tytöksi pukeutuva poika. Yllättävän edistyksellinen teos onkin 90-luvun tuotteeksi. Sen kummemmin asiaa korostamatta jotkut tytöt tykkää tytöistä ja pojat joskus pojista, veli siskosta, oppilaat opettajista ja tosiaankin yksi Astolfokin mahtuu mukaan. Rom-com -munasuuna en valita yhtään.

Pohjimmiltaanhan Card Captor Sakura on yksi Gotta catch 'em all! -piirretty muiden joukossa, mutta hyvin tehty sellainen. Pohjajuonea ei unohdeta, joten ihan ei viikon hirviö -sarjaksi mennä. Jännää proto-moe -meininkiä riittää, kaikki on söpöä mutta fanipalvelua ei ole lainkaan. Tälläisia sakuga-helmiä löytyy enemmän kuin millekään lastensarjalle olisi suotavaa. MAL:n mukaan esim. Takeshi Koike on piirrellyt osansa. Kyllä olisi harmittanut katsella tätä VHS-laadulla 20" telkkarista. 8/10

---

Katsoin tässä myös In this Corner of the World, joka pyörähti joskus Finnkinon event cinemassakin. Ihan hiton kuumottavaa katsella toisen maailmansodan aikaiseen Japaniin sijoittuvia piirrettyjä. Koko ajan tietää että jossain välissä sataa epäsuoraa niskaan tai vähintäänkin venäläiset miehittää.

Tulikärpästen Hauta ei ole suosikkejani tasaisen hidaspolttoisen kärsimyksen vuoksi, en ymmärrä miten joku voi tykätä sellaisen katsomisesta. Kono Sekai no Katasumi ni heittää sopivassa suhteessa pirteääkin arjen kuvausta ja ihmissuhdekuvioita mukaan, jolloin ehkä ne kauheudetkin ottaa mahan pohjasta enemmän. Tulee vähän Tuuli Nousee siltä osin mieleen. Ihan hiton hyvä noin omasta mielestä, 9/10

Maunon koronapäiväkirjat osa 3:

Rakas päiväkirja, katsoin tänään Fate/Kaleid liner Prisma Illyan. Eli Fate-hahmot retconnataan taikatyttö-settingiin.

Ei ole kummoinen Fate-sarjan tai taikatyttö genren edustaja, sinällään ihan kelvollinen tuotos kuitenkin. Tappelut ovat näyttäviä, mutta muuten on hyvin limainen kontrasti vastikään katsottuun Card Captor Sakuraan. Meemityttö Kuro olisi ollut kiva nähdä, mutta tokalla kaudella sitten. Taitaa tosin jäädä katsomatta. 5/10.

---

Tuota ennen katsoin jonkun youtuberin joskus kauan sitten suositteleman Mugen no Ryviuksen. Noin tilastollisesti sci-fi -piirrettyjä on ollut ilo katsoa, tosin tässä ilo ei kuulu hahmojen tunnerepertuaariin - onhan kyseessä Kärpästen Herran avaruusversio. Reilut 400 astronauttikoulutettavaa mukulaa jumissa avaruusaluksella on ihan makoisa premissi paperilla. Tätä vissiin sanotaan usein sellaiseksi hidden gemiksikin.

Kaipa tämä rakentaa rauhassa 26 jakson ajan ja laajan hahmokaartin nimetkin jäävät mieleen. Tykkäsin oikeastaan lähinnä kolmesta viimeisestä jaksosta. 6/10

---

Kimi no Suizou wo Tabetai tai Haluaisin syödä haimasi on elokuva, joka ei sisällä kannibalismia. Toivottavasti leffa vielä päätyy Finnkinon event cinema -levitykseen jos ketju toipuu tulonmenetyksistään. R&A:ssa on ehkä joskus näytettykin.

Ilmeisesti leffa saa paljon kuraa niskaansa siitä että se on tuhannesti nähty romanttinen nyyhkydraama ilman uusia temppuja. AnoHana on tavallaan aika samanlainen tekele. Minusta idean toteutus on likimain täydellinen, mutta turha lukio-setting, Mary Suet ja kenties lopetustapa voivat tökkiä. Jäin arpomaan arvosanaa ysin ja kympin välillä - ei jäänyt kertakatsomalta kuitenkaan niin hyvin takaraivoon. Että ehkä aikanaan rewatchin jälkeen. 9/10

Vaikka tuossa Prisma Illiyasta kuva onkin se, että se on vain aivan kamalaa fanserviceä, niin legitisti siinä alkaa mielenkiintoinen juoni parin kauden jälkeen. Puhumattakaan Oath Under Snow-elokuvasta, joka on eräs Fate-sarjan aliarvostetuimmista anime adaptioista. Elokuvan impakti katsojaan riippuu mielestäni paljolti siitä, kuinka tuttu varsinkin Stay Night on, sillä lolien sijasta elokuvassa keskitytään Shiroun taipaleeseen.

Heavens Feel 3 ensi-iltaa vieläkin odotellessa. Liput oli hankittu maaliskuun 25. päivän ensi-iltaan, mutta jostain kumman syystä se peruttiin.

Umarugrammi se pitenee vaan. Koronarajoitteet ja työssäkäyminen sallivat viimeisiä opiskeluvuosia enemmän liikkumatilaa ajankäytössä.

Niin monta vuotta kuin seurasinkin on-going -sarjoja ja aktiivisemmin suomalaista animeharrastajaskeneä, niin nyt on ollut mukavaa ja leppoista katsella männävuosien menestyksiä omaan tahtiin. Meuhkataanhan sitä joka tapauksessa vain omista päähänpinttymistä - vältyn samalla kanssaharrastajien burgerilyttäyksiltä. "Sarjasi X on paskea, Y on sikahyvä" tai "harrastat väärin" on kuultu jo.


Tänä vuonna Myanimelistiin lisäämistäni sarjoista ja elokuvista In This Corner of the World ja I want to eat your pancreas on ainoat kasin ylittäjät, ei nyt mitään päätä räjäyttäviä suosikkeja tältä vuodelta. Ilahduttavasti monet kasit on poimittu helposti Netflixin valikoimasta: Carole and Tuesday, Aggretsuko S2 ja monet Ghiblit on olleet vallan positiivisia katseluelämyksiä.

Tämän vuoden sarjoista Yesterday wo Utatte oli mulle ykkönen, jos kohta en tosiaan juurikaan kuluvan vuoden piirrettyjä vaivautunut tuoreeltaan katsomaan. MInusta oli hauskaa lukea MAL-arvosteluita, jotka vaihtelivat aivan laidasta laitaan. Uskoakseni amerikkalaiset tarvitsisivat suorempaa viihdettä onnellisella lopulla. Joka tapauksessa tuli Tsuki ga Kirei, True Tears ja Welcome to the NHK mieleen. Taide ja sanomahan tässä viehätti.

Tänä vuonna tuli vähän muutoksen tuulia animen katsomiseen useammalla tavalla. Ensinnäkin totesin vihdoin että ehkä tietyn tyyppiset sarjat eivät ole minulle ja niihin käytetyn ajan voisi suunnata paljon paremmin. Nyt menen enemmän valinnoissani fiilispohjalta ja katselen sitä mikä sillä hetkellä tuntuu hyvältä ja enkä myöskään enään karsasta pitempiä sarjoja. Olen myöskin keskittänyt katsomista eli välttelen sitä että on miljoona sarjaa tulilla koska se on helposti johtanut siihen että sarjat jää vain kesken.

Mitä nyt katsottuihin sarjoihin tulee niin näyttäisi että määrällisesti ja laadullisesti ihan kiva vuosi ollut koska alle kuutosen teoksia ei hirveästi ole ollut. Kaipa tässä joitain nimikkeitä voisi nimi dropata tähän kuluneen vuoden katsomisista.

Kengan Ashura (tappelu sarjojen faneille)
Dorohedoro
Weathering With You elokuva
Seirei No Moribito
Nichijou
Asobi Asobase
ID: Invaded
Mairimashita! Iruma-Kun
Vinland Saga