Kolme peliä kuussa

marraskuussa läpäisin vain yhden pelin
tales of abyss vaikutti pieneltä tekniseltä ihmeeltä 3dsllä. Ennakkoluuluoisena kuvittelin että peli ei toimisi niin hyvin käsikonsolilla, mutta positiivisena yllätyksenä olinkin väärässä. Netin keskustelupalstoilla ylistyksistä huolimatta, tarina ei iskenyt minuun, en välittänyt pelin hahmoista, backtrackingiä tuntui olevan paljon enemmän samoihin kyliin ihan liikaa, pääpahis ei tuntunut mahtavalta tai suurelta uhalta, mieleeni ei jäänyt sekuntiakaan musiikkia 35 tunnin läpipeluusta ja ns. third act lässähti kuin pannukakku. Ei peli täysi farssi ole mutta se on kaukana symphonian ja vesperian loistosta

Vuoden viimeinen kuukausi alkaa, ja sen myötä viimeiset tavoitteet. Mutta mitä tapahtui marraskuussa?

Läpäistyjen pelien listan kärjessä on Digimon Story Cyber Sleuth: Complete Edition, jonka arvostelin blogin puolella. Luirun Kartano 3 on valitettavasti paria kerrosta vaille valmis, mutta läpäisin kuitenkin Pokémon Shieldin ja Akateemisen Nintendon pelaamisen SM-kisojen väliajalla pelatun matsin myötä läpäisin Super Mario Partyn keräämällä kaikki jalokivet ja läpäisemällä yksinpelitilan. Super Mario Party on askel parempaan, mutta se ei ole vieläkään yhtä hyvä kuin vaikkapa Mario Party DS. Monissa pelimuodoissa minipelit toistavat itseään jopa yhden pelikerran aikana, mikä onkin pelin suurin heikkous.

Taskuhirviöiden uusin tuleminen sai niskaansa jäätävät määrät lokaa jo ennen julkaisua, ja 8. sukupolveen loikkaaminen jännitti lievästi. Onneksi lopputulos on hyvä peli. SwSh ei uudista sarjaa mittavasti, mutta se tarjosi itselleni pitkästä aikaa Pokémon-pelin, jossa uusia mörköjä tulee jopa Championissa asti. Uusien möllien design on todella hyvää kautta linjan, ja itseäni ei Dexit-kohu haittaa. Oi kun joskus saisi täyden rebootin tällekin sarjalle...

Joulukuulle tavoitteena olkoon edellämainittu Luigi’s Mansion 3, NES:in Duck Tales sekä tänään läpäisty Sonic Generations.

Vuosi on ohi, ja joulukuun tavoitteet täyttyivät kirkkaasti. Sonic Generations oli kohtuullinen Sonic-peli, mutta vauhtisiilin seikkailut eivät iskeneet kovinkaan lujaa. Eteenpäin juokseminen huimalla vauhdilla ja haarautuvat reitit eivät oikein sovi omaan pirtaan. Parempaa tasoloikka edustaa NES:in Duck Tales, joka on vielä tänäkin päivänä loistava tasoloikka ja mainio peli kaikessa lyhykäisyydessään. Positiivisen kuvan antoi myös Luigi’s Mansion 3, joka oli oikein toimiva tapaus. Kaunis, iso kartano teemakerroksineen on hieno ympäristö haamujen metsästykselle, ja kaikki toimii mallikkaasti Gooigi-pulmanratkonnasta kekseliäisiin pomohaamuihin.

Mitä muuta pelasin joulukuussa? Arvostelurintamalla läpäisin Shovel Knight: King of Cardsin, joka on suoraan sanottuna timanttinen tapaus. Laajempia mietteitä voi tiirailla täältä. Tutustuin myös Bayonettaan, joka oli oikein mainio peli. Combojen rakentelu tiukoilla kontrolleilla, viime hetken väistöillä ja ylilyödyillä lopetusiskuilla toimii loistavasti, ja pelin suursuosio on todellakin ansaittua. Viimeisimpänä ja kuun peleistä vähäisimpänä kaadoin 3DS:n Yoshi’s New Islandin. Se on tasoloikkapeli, eikä siitä oikein ole kummempaa sanottavaa.

Viime vuoden pelailuihin voi olla oikein tyytyväinen, sillä Backloggeryn mukaan läpäisin 49 peliä, ja saavutin 100%-läpäisyn 12 pelissä. Luvuissa on hieman päällekkäisyyttä, mutta esimerkiksi Zero Escape -pelit menivät suoraan 100%-läpäistyiksi. Noin neljän pelin kuukausivauhti on aika hyvä saavutus, vaikka itse sanonkin!

Aloitan intin loppiaisena, joten tänä vuonna ei todennäköisesti päästä tämän vuoden lukuihin. Ennen aamujen alkamista yritän läpäistä Uncharted: Lost Legacyn sekä Layton’s Mystery Journey: Katrielle and the Millionaires’ Conspiracy - Deluxe editionin (jopa on pelin nimi).

joulukuussa tuli läpäistyä seuraavat pelit

yoshi woolly world tarjosi mukavan tuoreita ideoita ja visuaaleja tasopeli konkarillekkin. Harmillisesti pelin alku pelasi turhan turvallisesti ideoiden kanssa, mutta loppupelissä tuli yllättävän haastavia ja kekseliäitä jippoja. Ei yllä ihan orkkiksen loistoon, mutta hienoa korjaustyötä 3dsn new Worldin jälkeen

luikurin kartano 3 toi mukanaan paljon hyvää uutta sarjaan ja pomotaistelut olivat jopa hämmentävän hyviä mario peliksi. Pelin oli täysin turhaan lineaarinen. Useamman reitin vaihtoehto olisi tuonut jälleenpeluuarvoa suunnattomasti. Vähemmän kerroksia, osa hieman isompana, useampi hissin painike per kerros olisi parantunut peliä huomattavasti.

fire emblem 3 houses blue lions reitti tuli pelattua läpi. Jäi vähän ristiriitaiset fiilikset tästä. Taistelut ja mapit oli hyviä, tarina ok, hahmot avataria lukuunottamatta pelin parasta antia ja luostari vastenmielistä pakollista jaskaa. En kokeillut auto ohjausta oppitunneilla, ensi kerralla sitten. Alun jälkeen hard modesta tuli turhan helppo kiitos pelimekaaniikoiden. Maddening taas tuntui liian haastavalta ja puuduttavalta pienen kokeilun perusteella. Ei kiitos enää kasvottomia kuolleita avatar hahmoja

2020


Tammikuun aikana tuli läpäistyä seuraavat pelit:

Celeste
Ori and the Blind Forest: Definitive Edition (läpäisty 100%)
Ōkami HD
Ōkamiden
Luigi's Mansion 3
Kirby Star Allies
Gunman Clive
Gunman Clive 2


Helmikuun aikana tuli läpäistyä seuraavat pelit:

BOXBOY!
BOXBOXBOY!
Bye-Bye! BOXBOY!
Fire Emblem Three Houses: Cindered Shadows


Maaliskuun aikana tuli läpäistyä seuraavat pelit:

Mega Man Zero
Mega Man Zero 2
Mega Man Zero 3
Mega Man Xtreme (Hard Mode läpäisty. Normal Moden läpäisin joskus vuosia sitten. Molemmissa Modeissa on eri Bossit)
Mega Man Xtreme 2 (X Mission ja Zero Mission läpäisty)


Toukokuun aikana tuli läpäistyä seuraavat pelit:

Kid Icarus
Kid Icarus: Of Myths and Monsters


Kesäkuun aikana tuli läpäistyä seuraavat pelit:

Fire Emblem: Path of Radiance (Normal Mode)


Heinäkuun aikana tuli läpäistyä seuraavat pelit:

Bloodstained: Curse Of The Moon 2 (Episodet 1, 2, EX ja Final läpäisty)


Elokuun aikana tuli läpäistyä seuraavat pelit:

The Messenger läpäisty 100% ja DLC läpäisty, mutta ei 100%
Hollow Knight (läpäisty 106%/112% ja 3 endingiä saatu)
Mega Man ZX
Kirby: Power Paintbrush
Donkey Kong Land
A Short Hike


Syyskuun aikana tuli läpäistyä seuraavat pelit:

The Legend of Zelda: Spirit Tracks
New Super Mario Bros. Wii
Super Mario 3D All-Stars (kaikki kolme peliä läpäisty 100% paitsi Galaxy Luigilla.)
Captain Toad: Treasure Tracker (Episodet 1-3 ja Special läpäisty. En jaksanut Bonus Episodea läpäistä, koska siihen tarvitsee kaikki(?) timantit.)


Lokakuun aikana tuli läpäistyä seuraavat pelit:

Golf Peaks (kaikki 120 kenttää läpäisty)


Marraskuun aikana tuli läpäistyä seuraavat pelit:

AI: The Somnium Files


Joulukuun aikana tuli läpäistyä seuraavat pelit:

999: Nine Hours, Nine Persons, Nine Doors (kaikki reitit)
Zero Escape: Virtue's Last Reward (kaikki reitit)
Ghost Trick: Phantom Detective

Kuukausi vierähti, ja intti alkoi. Onneksi iltaisin ehtii pelata jonkin verran, ja tupakavereiden kanssa maistuu Smash Ultimate pieneltäkin ruudulta. Läpäisyjäkin tuli muutama.

Uncharted: Lost Legacy on peli, joka kilpailee sarjansa parhaan pelin arvonimestä Among Thievesin kanssa. Äärimmäisen tiivis ja toimiva kokemus tarjoilee sarjan parhaita puolia, ja päähenkilökaksikon edesottamuksia ja sanailua seuraa mielellään alusta loppuun. Nathan Draken tarinan tultua päätökseen näkisin tämän tyylistä pelejä enemmänkin, jos Naughty Dogilla on kiinnostusta sarjan jatkamiseen. Layton’s Mystery Journey: Katrielle and the Millionaires’ Conspiracy - Deluxe Edition oli rauhallisuudessaan täydellinen joulupeli. Skippasin aikanaan 3DS-julkaisun, joten pääsin seuraamaan Lady Laytonin tarinaa puhtaalta pöydältä. Pelistä tuntui puuttuvan tietynlaista sielua: juoni oli aika mitäänsanomaton, pulmissa oli vielä enemmän kompia kuin ennen, eikä slapstick-huumori toiminut kovinkaan usein. Pelasin teoksen läpi täydellisesti vielä saavuttamattomia päivittäispulmia lukuun ottamatta, eikä tämä ole huono peli, vaan notkahdus sarjan tasolla. Level-5, pystytte parempaan. Pokémon Mystery Dungeon: Red Rescue Teamin läpäisy osui sopivasti yhteen remaken julkistuksen kanssa, ja olikin kiva elää läpi yksi kaikkien aikojen suosikkipeleistäni GBA:lla. Isoin versioiden välinen ero oli se, että GBA-versiossa oli selkeää ruudunpäivityksen laskua ja muutamassa kohtaa bugista toimintaa. Demon perusteella DX-versio tulee olemaan heikompi kuin alkuperäinen, mutta se on silti itselleni vuoden odotetuin videopeli Hollow Knight: Silksongin lisäksi. GBA:lla tuli läpäistyä myös Kirby: Nightmare in Dream Land, joka oli Kirby-peli. Sarjalle ominaisesti sitä oli hauskaa pelata, mutta se ei herättänyt suurempia tunteita. Kuun viimeinen läpäisy on LittleBigPlanet PS Vita, jonka tarinatila oli ihan hauska pikku tasoloikka, muttei kauheasti enempää. Tasoeditori ei ole koskaan kiinnostanut minua, enkä varmaan palaa tämän pariin kovinkaan pian.

Tässä kuussa yritän läpäistä Fire Emblem: Three Housesin sekä Mario vs. Donkey Kongin.

Tämän vuoden aikana läpäistyjä pelejä:

Dragon Quest 11 S Echoes of an Elusive Age. Animeroskaa, jonka eteen ei onneksi tarvitse nähdä yhtään vaivaa

Devil May Cry 1-3. Suosittelen kaikkia hankkimaan DMC3 Special Editionin Swithcille, sillä peli on todella hyvä ja käännökseen on nähty lisävaivaa. Myös ykkönen kannattaa pelata, kakkosta ei niinkään.

Resident Evil. Gamecuben peli julkaistiin uudelleen Switchille, joten karmivat lataustau'ot tuplaantuivat entisestään. Pelatkaa mieluummin minä tahansa muuna versiona.

Spyro the Dragon. Ihan passeli vauvvvvvapeli Banjo-Kazooien puutteessa.

Golden Sun. Jos Game Boy Advance on ainoa pelikonsolisi, tämä voi tuntua maailmaan parhaalta peliltä. En suosittele.

Lisätietoja voitte lukea blogistani.

Tingle sanoi:

Golden Sun. Jos Game Boy Advance on ainoa pelikonsolisi, tämä voi tuntua maailmaan parhaalta peliltä. En suosittele.

Klikkaa laajentaaksesi...

No nyt on kyllä joko maailman vahvin baitti tai sitten kuumin otto aikoihin.

---

Itse on tullut pelattua tänä vuonna Aviary Attorney, Straimium Immortaly ja MindSeize. Lisäksi Kingdom Hearts 3:n ReMind-lisäri tuli läpäistyä (joskin data-matseja on vielä iso kasa kaadettavana). Tällä hetkellä työn alla on pleikkarin backlogissa jo hetken roikkunut Witcher 3, minkä lisäksi Batman Arkham City ja Metro Redux odottavat kärsivällisesti läpäisyä. Switch-peleistä Rayman Legends ja (ikuisuusprojektina toimiva) Xenoblade Chronicles 2 ovat varmaan seuraavana vuorossa.

Minusta ensimmäinen Golden Sun on ihan lupsakka perinteinen japanilainen roolipeli, joka ei kuitenkaan loppujen lopuksi tarjoa mitään järin mullistavaa pelikokemusta. Jatko-osaa pelasin joskus muutaman tunnin ja se vaikutti jo huomattavasti paremmalta. Pitäisi varmaan pelata sekin loppuun asti.

Olen pelannut nyt vuoden alussa muutamia pelejä, joista eniten ovat yllättäneet Resident Evil 2 ja Assassin's Creed Origins. Näistä ensimmäinen on mielestäni malliesimerkki siitä, kuinka vanha klassikko nykyaikaistetaan onnistuneeksi. Eihän se toki ihan alkuperäisen tasolle yllä, mutta nautin silti kovasti tästä uudesta tulkinnasta. Kun ottaa huomioon sen, millä tavoin Capcom vielä muutama vuosi sitten kohteli pelisarjaansa, niin eihän tässä voi muuta kuin olla tyytyväinen. Assassin's Creed Origins puolestaan yllätti olemalla oikeasti hyvä peli, josta saa paljon irti varsinkin siinä tapauksessa, jos tietää entuudestaan asioita Egyptin historiasta.

Pelasin myös Crash Bandicoot N. Sane Trilogyn viime kuussa. En muista tarkalleen, lukeuduinko itse niihin lapsiin, joiden mielestä Warped oli trilogian paras osa, mutten voisi kyllä nykyään olla yhtään samaa mieltä asiasta. Rehellisesti sanoen pidän tätä pelinä, jossa aikaisemman osan tuoma kenttärakenne korvataan jollakin sekalaisella tilpehöörillä. Cortex Strikes Backissa kaikki tuntui olevan jotakuinkin tasapainossa, tähän sen sijaan on mahdutettu mukaan jotakin moottoritiellä tööttäilyä ja yläilmoissa hurjastelua. Ilmeisesti olen pannut merkille tämän saman ongelman eräiden toistenkin pelien kohdalla.

Mitäpä omaan menneeseen kuukauteeni on kuulunut.

Pokemon Sword.
- Tarina nyt oli semmoinen läpi liruva pikakelaus josta ei paljoa muistojen laatikkoon jäänyt. Mutta ensimmäisen competiimin työstäminen on hyvällä mallilla ollut viimoisen kuukauden aikana ja hyvältä näyttää ja tuntuu.

Hearthstone Battlegrounds
- Blizzardin kaupalliseen tuurirulettiin tullut uusi pelimuoto on kumman voimakas piristysruiske kyseiseen korttipeliin. Parasta on, että pay to win ei ole tässä pelimuodossa millään muotoa läsnä. Rank 8000 closing february -season

Witcher 3 Wild Hunt.
- Tähän peliin onkin uponnut leijonan osa pelaamiselle käytössä olevista tunneistani. Ja jos en itse ole vapaalla pelin ääressä niin syy on siinä, että vaimoni pelaa sitä. Erittäin laadukas ja hyvällä dialogilla ja sisällöllä varustettu peli. Ikävän paljon myös puolivillaisuuksia ja puutteita, minkä vuoksi en halua tätä nimetä lähellekkään BotW:n haastajaa puhuttaessa parhaasta open world -pelistä tai menneen vuosikymmenen parhaasta pelistä. Erittäin hyvä tekele silti.

Helmikuussa vietin lukuisia öitä metsässä puolustusvoimien kanssa, ja muutenkin aikaa ei ollut liiemmälti pelaamiseen tuvan jatkuvaa Smash Bros. -mättämistä lukuun ottamatta. Läpäisin kuitenkin Mario vs. Donkey Kongin ja Kingdom Hearts: Chain of Memoriesin. Marionetti ja Donkkarin GBA-matsi on kiva pulmapeli, jollaisia soisi olevan enemmänkin. Myöhemmissä osissa kyse on vähemmän suorasta tasoloikasta ja enemmän kentän manipuloinnista, mikä on hieman harmittavaa. Chain of Memories on jännä osa KH-sarjaa, sillä sen taistelujärjestelmä on uniikki korttikikkailuineen. GBA-peliksi graafinen ilme on kaunis, eikä pelattavuudessa ole liiemmälti moitittavaa itseääntoistavuuden ulkopuolella.

Tässä kuussa tavoitteena on varovaisesti SteamWorld Heistin läpäisy.

Kuukausi on jälleen kerran vierähtänyt ja on aika vilkaista, mitä tulikaan tehtyä.


Maaliskuussa oli poikkeuksellisesti aikaa pelata intin ns. ”Koronaloman” aikana, ja pysyikin tavoitetahdissa jopa odotuksia paremmin. Tavoitteena ollut SteamWorld Heist: Ultimate Edition kaatui miltei heti kuun alussa. Avaruusryöstelystrategiqa oli mukavaa pelata, ja on ilo nähdä, että Image&Forms taitaa useamman peligenren. Erilaiset hahmoperkit ja aseet sekä varusteet takaavat, että jokaiseen pelityyliin löytyy mahdollisuuksia. Seuraava läpäisy oli maanmainio Murder by Numbers, josta tarkempia tunnelmia voi tiirailla täältä. Numeromurhat on lyhyesti Veizen-peli: picrossia ja visual novellia yhdistettynä. Iso peukku ja plussa. Tämän jälkeen tulikin retroiltua Luigi’s Mansionin kanssa GameCubella, ja olikin mielenkiintoista pelata alkuperäinen teos vasta jatko-osien jälkeen. Käyrä on ollut nouseva Dark Moonista kolmanteen osaan, ja Cube-klassikko on kyllä hehkutuksensa ansainnut. Kartanon rakenne ja tutkiminen on todella mielenkiintoista, ja erilaiset tauluhaamut tarjoavat monipuolista vastusta itse kullekin säädylle. Pikkupulmat ja elementtien kanssa kikkailu tarjoavat mukavaa vaihtelua, ja peli on kaikessa lyhyydessään mainiosti rytmitetty ja yllättävän hyvännäköinen peli, joka on trilogian paras osa. Lomilla oli myös aika palata Mega Man 11:sta pariin, ja lievän kiroilun jälkeen Wilyn suunnitelmat on jälleen pysäytetty. Megamiehen seikkailut tuotiin hienosti nykypäivään tinkimättä sarjan laadusta, ja uudet voima- ja nopeusboostit lisäävät jo aiemmin innostavia erityisaseisiin olematta aivan täysin peliä rikkovia. Kuun viimeinen läpäisty peli on Bayonetta 2. Umbranoidan seikkailuihin on ollut ilo tutustua Switchillä, ja kakkonen tuntuu ykköstä paremmalta tuntumaltaan ja aseiltaan. Varsinkin moottorisahat ovat kerrassaan verrattomia aseita, joilla kelpaa pilkkoa niin enkeleitä kuin demoneita. Tarinallisesti ensimmäinen on parempi, mutta tälläisessä pelissä se voidaan antaa anteeksi. Laajat kentät ovat vähän kaksipiippuinen ratkaisu, mutta pieni keräiltävien arkkujen ja salahaasteiden etsintä on ihan kivaa vaihtelua.


Tässä kuussa on jälleen arvosteltavaa, jonka lisäksi pitäisi pelata pandemia-aikaan sopivasti Animal Crossing: New Horizonia sekä Last of Us Remasteredia.

Kuukausi lähestyy loppuaan, ja opiskelijavapun sijaan istun inttimetsässä lämmittämässä kamiinaa. Konsolitta tiedän varmasti, etten läpäise tässä kuussa enää yhtään uutta peliä, joten voinkin tehdä huhtikuun listauksen jo hieman etukäteen samalla kun poden Animal Crossing -vieroitusoireita.


New Horizons turnipsistonkseineen ja kukkaistutuksineen on vienyt paljon pelitunteja, mutta saarielämän ohella on onneksi ehtinyt pelata muutaman pelin läpi. Arvostelurintamalla tahkoin läpi One Piece: Pirate Warriors 4:n, josta enemmän blogin puolella. Pandemia-aikaan sopivasti läpäisin lomilla The Last of Us Remasteredin lisäsisältöineen, ja olihan se matka melkoinen ensikertalaiselle. Ellien ja Joelin matka sienizombien täyttämässä maailmassa on ennen kaikkea tarinallinen tapaus, ja viimeisen tunnin vuoristorata tirautti myös allekirjoittaneelta useammassa kohtaa kyyneleet silmiin. Rajoitettujen resurssien täyttämä pelattavuus tuntuu hyvältä ratkaisulta sovittaa Uncharted-tyylinen ohjattavuus maailmaan, jossa vaarallisin vihollinen voi olla zombi tai toinen ihminen. Itse zombit ovat nopeita ja aggressiivisia verrattuna vaikkapa vastikään aloittamani Resident Evil 2 Remaken hitaasti laahustaviin olentoihin, ja etenkin äänipohjaisen havainnoinnin merkitys pakottaa miettimään hiivinnän ja räiskinnän välillä. Koronatroikan kolmas peli oli Danganronpa: Trigger Happy Havoc, josta sain viimein fyysisen kopion PS Vitalle. Pelin idea on selkeä: joukko huippulahjakkaita teinejä lukitaan koulurakennukseen, josta pääsee ulos vain tappamalla toisen jäämättä murhasta kiinni. Rikoksen tapahduttua kaivellaan todisteita ja pidetään oikeudenkäynti, jossa huudetaan kaverin päälle ja lauotaan kovia totuuksia. Sarjan ensimmäinen peli on edelleen itselleni se paras ja rakkain, vaikkakin V3 pääsee todella lähelle. Tiukka visual novel hienoine hahmoineen maistuu erityisesti oikeudenkäyntien tuoman vaihtelun ja hahmojen kanssa käytyjen vapaa-ajan keskustelujen takia. Pelasin teoksen ensimmäistä kertaa täydellisesti platinaan saakka, joka oli lopun grindistä huolimatta sen arvoista.


Toukokuussa olen kiinni enemmän kuin haluaisin, mutta asetetaan tavoitteeksi viimeinkin Fire Emblem: Three Housesin läpäisy.

Tässä Vapun perunasalaattia syödessä voisi listata parit pelit:

Uusi Animal Crossing New Horizons on varmasti useimmilla ollut kovassa tykityksessä, mutta ei tätä nyt oikein kuukauden läpäistyksi peliksi voi sanoa. Sataa tuntia kuitenkin pelimittari jo kilauttaa ja nytkin pitäisi mennä marjoja poimimaan. Pakotin siskoni ostamaan pelin kovin ottein ja kehuimme museon uutta lookkia viimeiseen asti! Kalatankit tyhjinäkin näyttävät jotenkin mystisen pysähdyttäville. Craftaus, vaikka mahtava lisäys onkin, käy välillä vaivalloiseksi. Tuotteet pitää craftata yksi kerrallaan, jonka jälkeen esiintyvää animaatiota ei voi skipata, vaan ainoastaan nopeuttaa hakkaamalla a:ta. Nämä ovat kuitenkin niin pikkuvikoja, etten niistä nyt niin paljoa alkaisi ulisemaan. Tämä peli nimittäin sai itseni miltei maaniseen tilaan, kun larppasin maisema-arkkitehtiä yön pikkutunneille asti.

Kevät on itselleni sellaista aikaa, että päädyn nostalgisoimaan joitain vanhempia nimikkeitä. Nyt tuli hamuttua hyllyltä tuo Professor Layton and the lost future. Cutscenejen animaatiothan näissä peleissä on tunnetusti kuin kultaista filminauhaa ja sitä herkkua esiintyy jopa 30 minuutin edestä pelin muuten staattisten kuvien lisäksi. Sarjan piirtotyyli tietenkin jakaa mielipiteitä, sillä jälki on aika karikatyyrimäinen ja tunnistettava. Henkilökohtaisesti rakastan näitä hämmentäviä hahmodesigneja outoine muotoineen. Suunnittelusta kuitenkin sen verran, että hahmomaailmasta ja musiikeista uhkuvia ranskalais viboja oudoksutaan, sillä pelin pitäisi juonellisesti sijoittua Lontooseen. Soundtrackit puzzleista jäävät kuitenkin soimaan päähän ja etenkin se papukaija minipelin rimputus oli pakko lisätä korvamadot -soittolistalle. Jos puzzlet ja pähkäily kiinnostaa niin Layton ei petä.

Switchille tuli alehyllystä napattua myös semmoinen söpö puzzle platformer kuin Lumo. Tämän pelin kanssa en tietääkseni kertaakaan istunut telakan kanssa sohvalla röhnöttämässä, koska se sopi paremmin ennen nukkumaanmenoa räplättäväksi peliksi. Kontrollit ovat pelissä välillä vähän hankalat, mutta alesta kahmituksi peliksi en nyt mitään elämää muullistavaa euforiaa tästä odottanutkaan. Ihan kiva kait. Jos jatkuva kuoleminen ja tunnelmalliset pikku dungeonit lämmittävät sydäntä, voi Lumo olla ihan kiva lisäys hyllyyn. Muuten ehkä jättäisin hankkimatta.

Ensi kuussa suunnitteilla Snessi pelejä ja nytkin jo tullut hakattua Super Mario rpg:tä, Contraa ja Super Mario Worldia. Secret of mana olisi myös pelilistalla!

Vielä ei ole tullut sitä pistettä ei AC:ta jaksaisi niitten pikkuvikojen takia mutta ne pienenviat ei ole enään niin pieniä kun niitä alkaa löytyä läjöittäin.Pitäisi olla rentouttava peli ja sitä se monesti onkin mutta välillä on kyllä näkökenttä ollut pelkkää punaa. Vituttaa suoraan sanottuna että tuntuu siltä kuin pelinkehittäjät ei oikeasti yhtään käytä aivojaan peliä suunnitellessa.

Animal Crossingista alkaa pitkin ja poikin maailmaa näkemään ja kuulemaan niitä samojen asioiden moittimista ja haukkumista. Pitäisi saada craftattua nopeammin tai useamman esineen kerralla, pitäisi saada järjesteltyä tavaroita nopeammin, keräiltävien pitäisi vaihtua tiheämmin, siirreltävien kämppien pitäisi siirtyä nopeammin yms. jne.

Kyseessä on siis peli jossa ei pitäisi ikinä olla kiire eikä pelin pitäisi olla suorittamista.

Itselläni ei onnekseni ole harmituksen aiheena muutakun tuo craftaus, joka sekin vain tilkan verran. Animal Crossingin idea onkin, että yleisesti pelissä edetään todella hitaasti ja chillisti sekä fiilistellen tunnelmaa. Esineet ja katalogit kerätään pitkällä työllä ja uudistukset tapahtuvat usein yön yli. Saavutusten hitaus tekee näin pelistä paljon palkitsevampaa, kun vihdoin saa sen minkä eteen on töitä puuhastellut saarellaan. Valikon toimivuus craftauksessa on kuitenkin vähän eri juttu, sillä mielestäni se näkyy pelissä sillä hetkellä vain minimaalisena rasitteena. Valikossa odottelusta ja ravaamisesta ei oikeastaan tule hyvä fiilis, että olisi sen kautta pelissä olisi saavuttanut jotain. Ei niinkään että siihen nyt ihan törkeästi ylimääräistä aikaa uppoaisi. Ennemminkin ongelmana pitäisin turhaa toistoa, mikä tekee kohtauksesta vähän tylsän, jos haluaa puuha-peteillä yhtään pidempään.

Norsukampa sanoi:

Animal Crossingista alkaa pitkin ja poikin maailmaa näkemään ja kuulemaan niitä samojen asioiden moittimista ja haukkumista. Pitäisi saada craftattua nopeammin tai useamman esineen kerralla, pitäisi saada järjesteltyä tavaroita nopeammin, keräiltävien pitäisi vaihtua tiheämmin, siirreltävien kämppien pitäisi siirtyä nopeammin yms. jne.

Kyseessä on siis peli jossa ei pitäisi ikinä olla kiire eikä pelin pitäisi olla suorittamista.

Klikkaa laajentaaksesi...

*huokaus

Se että se peli ei ole tarkoitus olla suorittamista ei tarkoita sitä että se tekisi kaikesta könkköydestä hyväksyttävää. Isoimmat osa ongelmista on puhtaita mukavuus kysymyksiä ja se että asiat olisi hoidettu paremmin ei veisi peliltä mitään. Ärsyttää tälläinen puolustaminen koska juuri tälläinen hyväksyntä vain tarkoittaa sitä että näitä ongelmia ei tarvitse jatkossakaan korjata.

Tekeekö se oikeasti peliä millään lailla paremmaksi se että et suoraan voi valita montako stäkkiä vaikka aitoja craftaat? Tekeekö se peliä millään lailla paremmaksi että pensasa kauppias pakottaa ostamaan siemenet viiden osissa ja jokaisen oston välissä pitää katsoa turhan pitkä animaatio siitä kun raha ja tavara vaihtaa omistajaa? Luulen että vastaus ON EI ja jos nämä jutut esimerkiksi eivät tee pelistä parempaa niin miksi ne on pitänyt hoitaa näin kököllä tavalla. Se että AC:ta on tarkoitus pelata pitkään meinaa sitä että sen pelaamisenkin pitäisi olla mahdollisimman mukavaa ja ehkä sitä tekemistä pitäisi olla enemmän jos kerta pelaajan aikaa pitää tuhlata ihan turhanpäiväisellä. Hedelmien ei tarvitse itse kerätä itseään tai puiden siirtyä suoraan klappi kasaan mutta lukuisat yllämainitun kaltaiset ongelmat ovat oikeita ongelmia.

Ärsyttää kyllä myöskin miten paljon peli rajoittaa sitä rakentamista ja miten vähän tilaa saarella on. Mikään minecraft ei tarvitse animal crossingin olla mutta paljoa yhteen saareen ei pysty rakentamaan.

Ikinä en ole Animal Crossingia pelannut, enkä näillä näkymin aiokaan pelata. Minulla ei ole siis minkäänlaista agendaa puolustaa pelaajaa kiusaavia ominaisuuksia. Tästä huolimatta voin myös sanoa, että nautin suuresti siitä, miten peli söpöjen eläinten kanssa temmeltämisestä ja huolettomassa virtuaalikommuunissa elämisestä pystyy herättämään kiukkua ja harmitusta. Suorastaan herkullista.

Videopelit ovat vakavaa bisnestoimintaa.

Mielestäni videopelien maailmassa on oma ekolokeronsa peleille, joissa on hyväksyttävää joutua odottamaan. Jos maanviljelypelissä pitää odottaa viljan kasvua, ei siinä ole mitään väärää, vaan se voi toimia syynä siirtyä muihin toimiin, antaen samalla maailmalle omaa uskottavuuttaan. Se on ihan hyvänlaista odottamista.

Sen sijaan en itse arvosta lainkaan, jos pelin hidas käyttöliittymä, tuskastuttavan hitaat animaatiot tai minuutteja kestävät latausruudut hidastavat pelaamista. Nämä kaikki voisi lisäksi välttää riittävällä vaivannäöllä, mikä turhauttaa entisestään. En ole itse Animal Crossingia pelannut, mutta jos se syyllistyy näihin puutteisiin, niin siitä on ihan ok valittaa, oli peli kuinka hidastempoinen tahansa mekaanisesti.