Super Smash Bros. Ultimate

Tervetuloa Fintendoon!

Fintendo on suomalaisten Nintendo-pelaajien keskustelupaikka.

Norsukampa

"His coconut gun, can fire in spurts"
Toimitus
8.5.2017
609
Turku
Noiden elementtien ulkopuolelta Hero vaikutti ihan perushyvältä miekkamieheltä. Mutta aivan liikaa RNG:tä

Juuri tuo RNG on se mikä omasta mielestäni balansoi hahmoa juuri sen verran, että Garon mainitsemat yltiövahvat iskut eivät tunnu enää maailman epäreiluimmalta asialta. Ainoa minkä voisi hahmossa nopeastikin patchailla, on MP-mittarin täyttönopeus, joka voisi olla inan hitaampi, jotta tuo balansointi osuisi aivan napakymppiinsä.

Isompi pettymys on sitten hahmon oma kenttä, joka on sitä Smashin tylsintä antia, eli vuoristorata-ajelu. Kivoja visuaaleja taustalla, mutta eipä niitä ehdi matsin tuoksinnassa ihailemaan. Vähän samaa vikaa siis mitä mm. New Donk Cityssäkin, joka olisi mielestäni toiminut paljon paremmin ihan vaan kiinteänä kenttänä jonka taustalla olisi sitten voinut tapahtua vaikka ja mitä. Musiikitkaan eivät olleet ihan sieltä mistään mielenkiintoisimmasta päästä, ja midi-musaahan siellä taas oli mikä sai vienoa hymyä huulille. On se vaan periaatteen mies.

Kaiken kaikkiaan Hero on omaan makuun paljon parempi kuin äärimmäisen tylsäksi osoittautunut Joker, jolla puolestaan kenttä ja musat ovat virkaveljeään paremmat. Nyt sitten alkaakin pitkä ja tuskaista odotus Banjo-Kazooieta silmällä pitäen. Parivaljakko on jo ilmestynyt siihen Smashin nettisivujen hienoon bannerikuvaan joten nautitaan nyt siitä ennen kuin loka-marraskuussa saadaan hahmo pelattavaksi asti. Heihachia sitten vaan paljastamaan niin kuin olisi jo Nintendo!
 

Norsukampa

"His coconut gun, can fire in spurts"
Toimitus
8.5.2017
609
Turku
Nyt sitten alkaakin pitkä ja tuskaista odotus Banjo-Kazooieta silmällä pitäen. Parivaljakko on jo ilmestynyt siihen Smashin nettisivujen hienoon bannerikuvaan joten nautitaan nyt siitä ennen kuin loka-marraskuussa saadaan hahmo pelattavaksi asti. Heihachia sitten vaan paljastamaan niin kuin olisi jo Nintendo!

Nämähän menikin sitten ihan nappiin eiku?!?

Heihachin saapuminen saattaa nyt kestää hieman kauemmin kun Terry Bogardin myötä tappelupelie vieraat on hetkeksi aikaa pannassa, mutta tosiaan tuo Banjo...

Jotenkin en tykkää hahmosta laisinkaan. Sen tuntuma on jotenkin hassu sekoitus heavyweightiä ja normaalipainoista, ja moveset on jotenkin oudon epätasainen. Side-special on toki hemmetin hieno kapistus kaikkine taktisine nyansseineen, mutta kaikki nämä kranaattien ulostamiset ja Mega Manin hernepyssyäkin vaimeammat munien ampumiset eivät vaan jotenkin istu taisteluun. En tiedä mitä pro-piireissä ollaan mieltä karhun ja linnun toilailuista mutta ainakin itse olen hieman pettynyt, joskin hemmetin iloinen että hahmo tilpehööreineen on vihdoin osa Smashin rosteria, ja vuosien tauon jälkeen taas relevantti asia. Mitä niihin mainittuihin tilpehööreihin tulee niin ne kyllä maistuvat. Musiikit ovat niin mahtavat mitä odottaa saattoikin ja etenkin Kirkhopen läsnäolo lämmittää mieltä. Myös itse leveli on oikeinkin kiva, sisältäen hauskan visuaalisen kikan jollaista ei Smashissa olla ennen nähty. Ehdottomasti parempi kuin Heron vuoristorata-ajelu DQXI-maisemissa, mutta jää hieman Jokerin visuaalisen tykittelyn perään.

Hahmona tosiaan Banjo jää aika alas omassa "uusien hahmojen (aiempaan peliin verrattaessa) rankingissani".

1. Piranha Plant
2. Simon/Richter
3. Ridley
4. Hero
5. King K.Rool
6. Banjo-Kazooie
7. Incineroar
8. Inkling
9. Joker
10. Isabelle

Terryä sitten odottelemaan ensi kuussa ja alkuperäissuunnitelman viimeinen hahmo paljastettaneen Game Awardseissa tai tammi-helmikuun Directissä? Olisiko nyt aika uuden Capcom-hahmon?
 
Viimeksi muokattu:

Garo

Jäsen
4.5.2017
177
Joensuu
Banjolla pelailu ei oikein maistu itsellenikään. Laskisin suurimmaksi syyksi surullisen matalat hypyt, jotka eivät vain tunnu hyviltä, vaikka kolmaskin on olemassa. Vähän harmi, että tuollainen pikkujuttu syö peli-iloa, koska hahmon iskut ovat suurimmaksi osaksi niin animaatioiden kuin käytännöllisyydenkin puolesta mukavia käyttää.

Nyt kun Norsukampa heitti aiheenpoikasta, niin tässäpä oma "uusien hahmojen ranking" pienillä selityksillä:

1. Ridley
Vaikka Ridleytä viedään komboilla kentän laidasta laitaan, vahva edgeguardaaminen ja valtavat hitboxit paikkaavat asiaa. Vei jopa kaikkia hahmoja katsoessa ykkössijan jo Meleestä asti siellä keikkuneelta Ganondorfilta. Enkä minä edes kerjännyt Ridleytä pelattavaksi!
2. Piranha Plant
Henk. koht. vastaukseni monille pelin ärsyttävimmistä hahmoista. Specialeilla saa usein vastustajan liikkumaan juuri kuten tahtoo, minkä jälkeen voi myhäillä itsekseen "all according to keikaku".
3. Simon/Richter
Myöhäisemmät nousijat listalla. Miekkahahmoilla "spacetus" ei ole oikein koskaan maistunut, mutta ruoskalla sopivan välimatkan pitäminen tuntuu jotenkin tyydyttävämmältä. Ristille, vihkivedelle ja kirveellekin on toki töitä, kuten meemeissä todetaan. Simon on tietenkin tosimiehen valinta.
4. Hero
Herossa vetoaa ehkä juuri poikkeavuus useimmista miekkahahmoista. Rakastan esim. up air -potkua ja manapisteiden sanelemaa pelityyliä, joka pakottaa välillä lähelle ja sallii välillä etäisyyden ottamisen. Kaclang-loitsu on muuten onnettaren suosiessa hyvä tapa välttyä täysin ainakin Snaken, Pitin ja Bowserin final smasheilta, jotka antavat aikaa ainakin kahteen listarulettiin.
5. Isabelle
Villager ei ole koskaan ollut suosiossani, mutta Isabellen harvat erot saavat pään kääntymään. N-air ja up tilt tuntuvat paremmilta, side special on omaperäisempi ja down specialia voi käyttää vapaammin.
6. King K. Rool
Vähän myöhäisempi nousija tämäkin, mutta perinteisempien raskassarjalaisten alkaessa tympiä arvostus nousi. Lukuisat erikoisuudet, kuten mahapanssari, yhdistetty counter/reflector ja hautaavat iskut antavat mahdollisuuksia kaikenlaiseen kivaan.
7. Incineroar
Oli alkuun ylempänä, mutta nykyisin tulee pelattua harvemmin. Syy voi osin olla yleisimmässä peliseurassa, joka tuppaa olemaan hyvin välttelevää sorttia. Pelin hitaimmalla hahmolla ei ole kiva olla koko ajan se perässä kipittävä osapuoli. Voisi muuten olla K. Roolin ja Isabellen edellä.
8. Joker
Ihan mukava hahmo, ja esim. tavallinen up special on tosi hauska. Tällaiset vikkelät ja kombopohjaiset hahmot harvemmin kuitenkaan ovat käytetyimpiäni. Jos itse koen hahmon ärsyttäväksi vastustajana, omakin pelaaminen sillä jää joskus vähemmälle. Ultimatessa tämän kohtalon kokivat Jokerin lisäksi ainakin Palutena ja Greninja.
9. Banjo & Kazooie (Selitys alussa)
10. Inkling
Sääli panna Inkling pahnan pohjimmaiseksi, koska uusista hahmoista se oli toivotuin lisäykseni Ultimateen. Samat ongelmat kuin Jokerin kanssa, minkä lisäksi hahmo tuntuu jotenkin tylsältä. Saa kaipaamaan Smash 4:n custom-liikkeitä, jotka joidenkin hahmojen kohdalla lisäsivät peli-iloa rutkasti.

Terrystä olen varovaisen innostunut, vaikka hahmo onkin tuttu vain katsomon puolelta. Etukäteen on tietty paha sanoa, kuinka paljon tulee hahmolla pelaamisesta tykkäämään, mutta olisin tyytyväinen, jos Terrystä tulisi edes toiseksi pelatuimpani tähänastisista dlc-hahmoista.
 

Rush

Hovifyysikko
Super Fintendo
1.5.2017
560
Jyväskylä
Heitetään huvikseen omakin ranking uusista hahmoista. Ei siis kilpailullista tier listiä, tai edes "miten hyvin tämä hahmo onnistui"-ranking, vaan puhtaasti henk.koht. mieltymykseni pelaamisen kannalta.

1. Isabelle
Itsellenikin yllättäen alunperin "turhan" oloisesta hahmosta kehittyi niin kutsuttu "taskuhahmo", jolla tykkään säännöllisesti pelailla rentoja matseja. Erityisen yllättävää tämä oli, koska Villagerista en pidä ollenkaan. Kilpailullisesti ajatellen hahmo on aika huono, kiitos hitauden ja huonon frame datan ja epävarmojen tappo-optioiden, mutta koiralta löytyy muuta hauskaa lelua, joilla saada vastustaja tilttaamaan. Uptilt ja upairit combottavat kivasti, joten niillä saa paljon damagea aikaiseksi. Lloyd toimii hyvin edge guardaamisessa ja huolimattomat vastustajat juoksevat siihen yllättävän herkästi. Fair on hyvä spacetustyökalu ja onki on vaan hulvaton edgeguardaus- ja välillä neutral mix up-väline.

2. Hero
Hero on uskomattoman hauska hahmo pelata hupimatseissa. Tyypilliset game planit voi heittää ikkunasta ja vaan luottaa RNGeesuksen ohjaavaan käteen. Herolla pelatessa naurua ei voi pidätellä.

3. Simon/Richter
Ainoat tulokkaat, jotka oikeasti halusin peliin (vaikka Banjo&Kazooie ovat myös paikkansa ansainneet). Alkupäivinä flirttailin ajatukselle ottaa Castlevaniat maineiksi, mutta se ajatus jäi aika pian. Siltikin vampyyrinmetsästäjät ovat aika hauskoja pelata asettamalla projectileilla ansoja, ja yrittäen rankaista vastustajan optioita ruoskalla. Richter > Simon

4. Piranha Plant
Piranha Plant on lähes täydellinen trollaushahmo, mielestäni. Hahmon konsepti on naurettava, paikka Smashissa vähintäänkin kyseenalainen, ja sen julkaisu esim. Waluigin ja (silloin) Banjon yli vaan nauratti epäsopivuudellaan. Pelissä hahmo ei ole kovin hyvä, mutta omaa tarpeeksi omituisia työkaluja, joilla tiltata vastustaja. Piranha Plant täyttää viimein sen trollihahmon slotin, jonka valitessa voi osoittaa henkisen dominanssinsa vastustajan ylitse.

5. Incineroar
Incineroar on jälleen yksi suoraansanoen ei-toivottu tulokas, josta devitiimi mustalla magialla onnistui vääntämään ihan hauskan pelattavan hahmon. Kissalla on myös omaa flairia smasheja seuraavissa taunteissa.

6. Inkling
Nyt alamme laskeutua territoriolle, jossa en enää erityisemmin nauti hahmoilla pelaamisesta. Tai eihän pelissä oikeasti ole kuin ihan pari hahmoa, joista en ollenkaan pidä, mutta tästä alemmilla hahmoilla pelaan lähinnä silloin kun ne tulevat Random-nappulasta. Inklingiä pyörittelin vähän aikaa "secondaryna", mutta hylkäsin sen lopulta. Voi olla etten tajua hahmon pelityyliä, mutta omissa käsissä tämä mustekala tuntui todella harmittomalle. Nykyään ei hahmoa tule edes ajateltua.

7. Joker
Jokeria on hauska katsoa, mutta ei omaan käteen oikein satu jostain syystä. Arsene on mielenkiintoinen mekaniikka paperilla, mutta käytännössä se ei ehkä toimi ihan niin hyvin, sillä sen läsnäolo siirtää usein pelin dynamiikan siihen, että vastustaja haluaa kampata tai pelata ultravarovasti. Arsenen down-b on myös hieman liian tuju sen älyttömän pitkän rangen ansiosta.

(7.5. Hero
Kilpailullisesta näkökulmasta Hero on mielestäni aika huonosti suunniteltu hahmo, mahdollisesti jopa pelin huonoin. Tämä ei tarkoita, että Hero olisi heikko tai liian vahva. En myöskään kannata hahmon bannaamista sen "epäkilpailullisuuden" takia (sitä on todella esitetty). Tuollaiset väitteet ovat naurettavia. En myöskään ajattele hahmoa turhana kokeiluna, oikeastaan päinvastoin olen tyytyväinen, että Hero tuli vähän ravistelemaan kilpaskeneä. Näistä puolustuksista huolimatta Heron design on mielestäni fundamentaalisti aika rikkinäinen, enkä koe sen soveltuvan konsistenttiutta vaativaan kilpapelaamiseen. Hahmo ei ole turvallinen valinta. Lisäksi RNG-mekaniikat eivät ole kovin hyvin toteutettuja, erityisesti critit ovat aika kyseenalainen mekaniikka. Äärimmäisessä hädässä Herolla voi olla muita korkeampi comeback-mahdollisuus, mutta en kyllä silti itse ikinä vakavissani poimisi Heroa turnausmatsissa.)

8. Banjo&Kazooie
Ei varsinaisesti mitään kaksikkoa vastaan, mutta niiden pelityyli ja työkalut eivät vaan naksahda omalla kohdallani, enkä omaa erityistä tunnesidostakaan niihin.

9. King K. Rool
Myönnettäköön, että K.Roolissa on tietynlaista eläimellistä voimaa. Mutta Donkey Kong on pelissä, ja pelaisin apinoiden kuninkaalla mieluummin.

10. Ridley
Haluaisin pitää Ridleystä, mutta ei ristus, hahmon heikkoudet ovat vain liian tuntuvia. Ridley on älytöntä comboruokaa, eivätkä sen vahvat iskut vaan kompensoi sen painoluokkaa ja hitautta. Lisäksi lahoan siihen, että lentoliskolla on vain kaksi ilmahyppyä, ja sen up-b:n vaivaiset neljä etenemiskulmaa tuntuvat tarkoitukselliselle vittuilulle.
 

bËst

Jäsen
30.4.2017
322
Työnnetäänpä oma lusikka tähänkin soppaan. Kuitenkin paha karma on itseni kironnut sillä, että pelaan pelin kaikkia hahmoja (poislukien hahmot, jotka alkava B-kirjaimella, jatkuvat triplavokaalilla ja päättyvät suomalaisen tytön nimeen.). Ja tämä nimenomaan kilpailullisella tasolla. Joskin meininki on samaa myös party -elementeissä.

1. Piranha Plant
- Aluksi itkin kyyneliä, miten tämä kukankuvatus päätyi peliin ohi WaLuigin. Mutta sitten hahmon todellinen potentiaali löytyi ja kaikesta siitä paskamullasta kasvoi kukkanen, jolla nykyään ensisijaisesti turnauksissa huidon menemään. Neutral B on koko jutun juuri ja terälehti.

2. Banjo -Kazooie
- Päätin olla periaate Banjo-main, mutta en ole vielä hahmon syvintä luonnetta saanut omittua. Paras ääninäyttely anygays riittää korkealle approoville

3. Joker
- Tultuaan oli selkeä maini ja ykkösnyrkki. Pelityyli vain sopi omaan alkukantaiseen melee-mentaliteettiini niin hyvin. Tästä statuksesta Joker tippui, mutta doublesia en muilla pahemmin suostu enää edes pelaamaan. Mahtava hahmo smash-pelien parhaassa formaatissa.

4. Isabelle
- Rob-counter ja U-tilt. Ja tauntit vastustajan henkiseen kidutukseen. Lempinimeltään kleltainen persereikä on omaan makuuni suurin yllättävä uudessa rosterissa

5. King K. Rool
- Pelin neitsytkuukausina dominoiva hahmo omissa käsissäni. Sittemmin jäänyt aika marginaaliseksi tällä pelaaminen. Jotain kierolla lailla hauskaa hahmossa silti on.

7. Inkling
- Inkling on paperilla paras hahmoni, mutta sen metatyyli ei vain istu ollenkaan omaan tapaani pelata tätä peliä. Passiivinen poke-hahmo jolla ehkä pelin veikein movementti. Sääli, että hahmon potentiaali itselläni tyssää siihen että jaksan ihan maksimissaan yhden kokonaisen matsin pelata tällä ns. "oikeaoppisesti".

8. Richter
- Tavaraspammia. Hauskat liikkeet ja ns. camp hahmoksi mutta uskomattoman ongelmallinen itselleni pelata vastaan. Richteri on ainoa oikea castlevania.

9. Ridley
- Samae Koskisen laulun sanoja lainatakseni: Pelkkä läski mulkku

10. Hero
- Hahmo, johon pätee kuulu smash -ideologia: As Sakurai ment it to be. Mitä partympi elementti, sitä hauskempi hahmolla on pelata, joskin silloinkin sillä voittaminen vain harmittaa. Designin pohjalta katsottuna Hero olisi täydellinen lisäys Mario Partyyn, mutta smashissa täysi outo lintu. Let Geesus take the wheel.
 

Norsukampa

"His coconut gun, can fire in spurts"
Toimitus
8.5.2017
609
Turku
Terry oli kyllä kiva tuttavuus ja ehdottomasti kärkipäätä mitä näihin aiemmissa viestissä tehtyihin tulokasrankkauksiin tulee. Hahmo itsessään on kiva sekoitus kevytsarjalaisen ketteryyttä, ja mörssärien iskuvoimaa, ja onhan sinnekin saatu kiva pieni gimmick mukaan tämän GO!-mekaniikan myötä. Seuraavaan Smashiin voisi luulla että kaikille hahmoille tulee tällainen omanlaisensa gimmick, joka nyt on nähty aika lailla kaikilla näillä DLC-hahmoilla (Jokerin oma Persona, Banjon sulkalukema, Heron MP-mittari taikoineen) kuin myös vanhoillakin hahmoilla (Little Macin voimamittari, Cloudin Limit Break -mittari).

Terryn kauneus on kuitenkin paljon suuremmassa kokonaisuudessa. Oikeastaan Terry ei edusta vain omaa pelisarjaansa, vaan koko SNK:ta. 50(!!!!) musiikkikappaletta joiden joukossa myös SNK:n muistakin peleistä ja pelisarjoista musaa, Terryn uudessa kentässä väkeä myös ei-Fatal Furysta ja Spirit-listaltakin löytyy tuttuja naamoja pelitalon historian lehdiltä.

Loistava paketti kerrassaan ja toivon mukaan kuukauden päästä Game Awardseissa saadaan tammi-helmikuussa julkaistava hahmo julki. Haluan vaan Monster Hunterin, paljoa en mielestäni pyydä...
 

Garo

Jäsen
4.5.2017
177
Joensuu
"Hattu-Kentsu" vaikutti Sakurain selittämänäkin pelottavan monimutkaiselta, kuten Ryu ja Ken, mutta todellisuudessa kompleksisuutta ja uskollisuutta alkuperäissarjalle on viilattu juuri sen verran alaspäin, että hahmosta pääsee helpommin jyvälle: normaali-iskuilla ei ole eri tasoja napin pohjassa pitämisestä tai läheisyydestä vastustajaan riippuen, ja hyppykaarta pystyy hallitsemaan paremmin. Alkuhuumassa on paha ruveta listapaikkaa vielä pohtimaan, mutta parin tunnin mättöjen perusteella Terrystä voisi tulla jopa vakiohahmo. Hauskinta mitä itse sain selville on, että Buster Wolfin voi canceloida Final Smashiin. Ehdottomasti paras tapa päättää matsi.

Loppulesotus: tein Sakurait ja vedin Classic Moden Terryllä kylmiltäni tuloksella 9.9. Noh, ei liene sieltä vaikeimmasta päästä.
 

Norsukampa

"His coconut gun, can fire in spurts"
Toimitus
8.5.2017
609
Turku
Viestissä aiemmin hyvää pöhinää luoneiden uusien hahmojen rankkaukset, innoittivat tekemään samanlaista tavaraa pelin uusista kentistä.

DISCLAIMER: En käy listassa läpi jokaista kenttäeditorissa tehtyä kenttää mitä maailmasta löytyy. Säästellään se seuraavaan listaukseen.

1. Mementos
Visuaalisesti siistein kenttä koko Smash-historiassa ja juuri sopivan simppeli mutta samaan aikaan hyviä random-elementtejä tarjoava kenttä. Personan musat myös sopivat jollain kierolla tavalla ADHD-turpamyllyjen taustalle.

2. New Donk City Hall
Prism Tower -kopio mutta hyvä sellainen. Näissä vuoristorata-tyylisissä kentissähän ei usein kesken matsien ehdi visuaaleja ihailemaan mutta jotenkin tuntuu siltä että tässä kentässä kyyti on paljon rauhallisempaa kuin muissa hengenheimolaisissa, ja onhan New Donk City sen verran tuttu lähdemateriaalinsa myötä että tutut paikat tunnistaa kyllä nopeammallakin vilauksella. Musiikeista ei varmaan tarvitse erikseen mainita sillä tässä kentässähän pitää vain ja ainoastaan soittaa Jump Up Superstaria.

3. KOF Stadium
Helvettiin kaikki Final Destination -ulisijat. Tässä on uusi Final Destination ja vieläpä monin verroin laadukkaampi sellainen. Flätti kenttä, jossa kuitenkin hauska barrier-mekaniikka luo pientä ylimääräistä jännitettä matseihin. Taustalla ja korvissa tapahtuva erittäin vahva SNK-fanihemmottelu ei myöskään kaltaiselleni ysärin kolikkopelilapselle ole ikinä pahitteeksi. Fanihemmottelusta kun päästiin puhumaan niin...

4. Dracula's Castle
Varsinainen design on tässä synkässä mättöareenassa hieman tylsähkö, ja etenkin oikean puolen hullunkurisesti toimivat rappuset ovat jotenkin kömpelö ratkaisu, mutta ne musat... ne ihanat musat. Kaltaiselleni "linnavaanijalle" kenttä on ihanaa ambrosiaa kaikin puolin aina kynttilöistä ilmaantuvien esineiden kautta loistaviin musiikkeihin, ja Kid Dracula -cameoon asti. Ei kovinkaan kummoinen kenttä noin muuten mutta fanipoikapisteillä tämän listan neloseksi.

5. Spiral Mountain
Kirkhopen musiikeilla ei voi koskaan mennä vikaan, eikä Spiral Mountain todellakaan sitä tee. Hauskalla uudella gimmickillä (360 astetta tarjoava kenttä) varusteltu tappelualue, sisältää myös kivoja viittauksia pelisarjan historiaan tuttujen hahmojen myötä.

6. Moray Towers
Splatoon-pelien ikonisin kenttä, siirtyi Smashiin vähän niin ja näin. Kirjaimellisesti monikerroksisen lähestymistavan tarjoava leveli, jossa on korkean osuma-alueen hahmot ovat kuin kotonaan, mutta jossa myös vikkelillä hahmoilla on paljon etua kentän kummallisen liikkumismekaniikan myötä.

7. Great Plateau Tower
Templen jälkeen ei Zelda-sarjasta ole Smashiin yhden ainoaa laadukasta kenttää tullut, ja tämä kenttä jatkaa perinteitä. Aluksi kentän keskellä oleva epämääräinen möhkäle ei oikein tarjoa minkäänlaista kirjaimellista tarttumapintaa, ja kun sekin on saatu pois alta, jää meille jäljelle suora tasanne ja ainoana visuaalisena kivana taustalla liihottava Hyrulen kuningas (sori spoilereista). Ei hyvä.

8. Yggdrasil's Altar
Vuoristorataa erittäin tylsissä maisemissa... "jee". Melkein yhtä huono kenttä kuin Umbra Clock Tower mutta se sentään tarjosi komeaa visuaalista silmänruokaa ja hieman randomiutta platformien asettelun myötä. Tämä hirvitys ei tarjoa kuin kaksi hyvää DQ-biisiä.

Toivottavasti viimeisen DLC-hahmon kenttä tarjoaa jotain todella siistiä. Jotenkin mieli kaipaa sellaista suurta lääniä Templen ja New Porkin tapaan, joskaan ei ihan Gourmet Racen tai Palutena's Templen kaltaista hehtaarikamaluutta.
 

Tingle

Paavo
1.5.2017
465
Turku
Olen iloinen, että kaikki Ultimaten uudet kentät ovat hyviä. Yksikään ei ole päämäärättömän suuruinen kompleksi, ja gimmikitkin on toteutettu hyvällä maulla.
 

Genkku

¯\_(ツ)_/¯
Ylläpitäjä
12.4.2017
794
Rovaniemi
  • Viestiketjun aloittaja
  • Staff
  • #111

Heh. Se hahmo, jota vähiten toivottiin Twitter- ja Reddit-kommenteissa tapahtui (blue haired Fire Emblem swordsman), mikä näkyy myös alapeukuissa.
Henkilökohtaisesti Bylethin tulo ei sinänsä yllättänyt, vaikka toivoinkin jotain isompaa pommia tähän loppuun, noh seuraavalla kaudella sitten. Toisaalta tämä on aseiden puolesta kuitenkin aikalailla sellainen FE-hahmo, jollaista toivoin peliin joskus aiemmin (axe/lance/bow). Harmi vain että näytti ainakin tässä vaiheessa uskomattoman hitaalta. Aika Ganondorf-tieriin luultavasti menee.
 

Garo

Jäsen
4.5.2017
177
Joensuu
Perinteisen "eii, taas Fire Emblem -hahmo" alkupettymyksen jälkeen lämpesin aika nopeasti, kuten Corrinillekin aikoinaan. Traileri oli aika hillitön: "Joining Smash consumes even the darkness itself!" "Too many swordsmen, are there?" Mukavan hupsua ja itsetietoista. Sitten kun Sakurai vielä alkoi opettaa yhden käden binäärilaskentaa, putosin totaalisesti.

Pelattavuudeltaan Byleth on esittelyn perusteella ehdottomasti FE-hahmojen kiinnostavimmasta päästä, yhdistäen perusmiekkailun, hillittömän rangen, hitaat tappohuitaisut, projektiilin ja jopa hyvin uniikin ominaisuuden omaavan tether-recoveryn. Tuntumahan se lopulta ratkaisee, mutta kyllä Bylethistä voisi sukeutua jonkinlainen vakkari. Tällä hetkellä kaikki FE-hahmot ovat itselläni jääneet aika vähälle käytölle; Corriniin tulee varmaan tartuttua eniten.

Kenttä oli pienoinen pettymys. Ei mitään uutta ja hurjaa kuten vaikka KoF Stadiumissa, vaan neljä layoutia, jotka kaikki vaikuttivat aika tympeiltä ja mielikuvituksettomilta.

Päräyttävintä oli kuitenkin kuulla, että jäljellä on vielä jopa kuusi hahmoa. Oma optimistinen veikkaus oli kolme. Toivon liekki oman suosikin (Dr. Coyle, tai edes joku ARMS-hahmo) näkemiseen mättötantereella paistaa nyt vähän kirkkaampana.
 

Norsukampa

"His coconut gun, can fire in spurts"
Toimitus
8.5.2017
609
Turku
Oli kyllä melkoinen antikliimaksi tämä uusin "Smäs Pörssin" hahmojulkistus. Viime vuoden yksi suurimpia suosikkipelejäni, ja silti en osaa olla kovin innoissani Bylethin kanssa mättämisestä. Plussaa tosiaan siitä että näyttäisi olevan Corrinin ja Robinin kanssa "erilainen" FE-hahmo, mutta kaikki muu vaan tuntuu hieman pliisulta. Kenttä näytti tylsältä, musiikeissa oli vain kaksi uutta sovitusta ja nyt kun Three Houses on kuitenkin niin tuoreessa muistissa että biisit tulee ihan ns. selkärangasta, ei audiopuoleltakaan löydy pelastusta tähän tylsyyteen.

Osuvinta ehkä koko eilisessä videossa oli se että eniten huumaa tuli otettua Mii-asuista... ja niistäkin vain kahdesta Mega Man -aiheisesta.

Kohti uusia DLC-hahmoja! Neljän kuukauden välein noita luulisi jatkossa tippuvan jos joulukuussa 2021 olisi tämä kuuden erä lopussa joten palataan asiaan E3:lla.
 

Rush

Hovifyysikko
Super Fintendo
1.5.2017
560
Jyväskylä
Arvasin jo Fighter Passin alussa, että Byleth tulee Smashiin ennemmin tai myöhemmin. Kuitenkin neljän aikaisemman hahmon onnistuttua välttämään ennalta-arvattavat sudenkuopat, olin jo hieman toiveikas, että voisin olla väärässä. Valitettavasti arvasin tämän kerran oikein, ja ilmeisesti moni muu koki paljastuksen samalla tavalla.

Kuitenkin, minua eivät varsinaisesti kiinnosta kovinkaan paljoa uudet hahmot. Ainoa Ultimaten tulokas, jonka alunperin halusin mukaan, oli Belmont. Toki noilla uusilla hahmoilla on pääasiassa kivaa pelata, mutta yhtäkään niistä en alunperin olisi tarvinnut rosteriin. Terry ja Joker ovat olleet ainoat mielenkiintoiset uudet lisäykset DLC-hahmoista, enkä edes käytä niitä (Terry kiinnostaisi mutta FGC-inputit ovat tuskaa ohjaimella). Että sinällään Byleth kaikessa tylsyydessään ei ilahduta eikä harmita minua pätkän vertaa.

Koska en kykene harmistumaan, voisin sanoa jotain hyvääkin Directistä. Sakurain meemipeli oli erittäin on-point. Nautin näpäytyksestä miekkavalittajia kohtaan (joihin itsekin lukeudun), sen ympärille rakennetusta vitsistä, mihinkään liittymättömistä sormilaskutekniikoista ja passiivisaggressiivisesta heitosta "älkää pyytäkö minulta Twitterissä enää ikinä mitään". Myös Byleth vaikuttaa pelattavuuden kannalta aika mukavalle. Hahmolla
- ei ole counter-iskua
- käyttää muita aseita kuin miekkaa
- tuntuu olevan vahva focus tiettyyn pelityyliin (spacetus)
- ei ole erikoismittareita
- ei comeback-mekaniikoita
- ei ylipäänsä mitään erikoislaatuisia mekaniikkahärpätyksiä
Varsin kiva saada vaihteeksi tällainen vanilja-hahmo, joka ei rakennu minkään gimmickin ympärille, vaan on rehdisti perus Smash-hahmo.

Luulin, että seuraava Fighter Pass oli jo aikaisemmin kerrottu olevan 5 uutta hahmoa. En tiedä muistinko väärin, mutta minua on vähän ihmetyttänyt se, että jotkut luulivat seuraavan passin olevan pienempi kuin ensimmäinen. Muistelisin, että sen olisi sanottu tai vähintään implikoitu sisältävän viisi hahmoa, ennen kuin kuudes lisättiin tässä Directissä.
 

Garo

Jäsen
4.5.2017
177
Joensuu
Luulin, että seuraava Fighter Pass oli jo aikaisemmin kerrottu olevan 5 uutta hahmoa. En tiedä muistinko väärin, mutta minua on vähän ihmetyttänyt se, että jotkut luulivat seuraavan passin olevan pienempi kuin ensimmäinen. Muistelisin, että sen olisi sanottu tai vähintään implikoitu sisältävän viisi hahmoa, ennen kuin kuudes lisättiin tässä Directissä.
Kun asia ensi kertaa paljastui, pikkupräntillä luki "Lisätaistelijat eivät sisälly Fighters Passiin ja myydään erikseen." Jälkeenpäin on tietenkin helppo tajuta tuon tarkoittavan, että uudet lisätaistelijat eivät sisälly ensimmäiseen Fighters Passiin, eivätkä tätän ole ilmaisia bonuksia sen ostajille. Itse kuitenkin käsitin tuon niin, että uudet taistelijat myytäisiin erikseen, koska niitä olisi niin vähän, ettei bundlelle olisi Nintendon puolesta tarvetta. Sanoihan Sakuraikin kyllä "Ajattelin alkuun, että yksi tai kaksi riittäisi".

Asiasta toiseen, Meta Knight on viime aikoina ollut kovassa käytössä. Yritin päästä hahmoon sisälle jo aiemmin, mutta palaset eivät loksahtaneet ennen kuin nyt. Soveltuu omaan pelityyliin sikäli hyvin, että kaikki spessut ovat riskaabeleita käyttää, mutta voivat palkita roimasti, kunhan arvaa vastustajan seuraavan liikkeen. Hyvä recovery, sopivan simppelit kombot ja mahdollistaa aggressiivisen edgeguardaamisen sekä hyppyheikkien helpon rankaisun. Koska en valita uusista FE-hahmoista vaan vieläkin typerämmistä asioista, mainitsen, että minua vähän harmittaa, että Galacta Knight ja Dark Meta Knight -alttien erilaiset naamiolovet ovat pelkkiä mustia tekstuureja.
 

Rush

Hovifyysikko
Super Fintendo
1.5.2017
560
Jyväskylä
Oma hahmovalikoimani näyttää tällä hetkellä tältä:
Dj1bRJF.png

Maininani toimii ZSS, myös tunnettu Zero Frame Samuksena, joka on valintani turnauksissa ja suurimmassa osassa peleistäni. Ihan pökkelö hahmo, jonka nopea liikkuvuus, combopeli ja herkullisen juustoiset kill set upit hurmasivat. Toki myös mieleiseni hahmo pelien kautta, joten kaiken kaikkiaan loistava paketti. Flip Jumpissa ei ole mitään järkeä, tykkään.
Secondarya ei varsinaisesti ole, mutta Isabelle on pisimpään heilunut taskuhahmonani. Ei varsinaisesti kovin hyvä hahmo, mutta nautin ongella ja Lloydilla ansojen virittelemisestä. Tämä toimistopuudeli ei ole kyllä päivääkään tehnyt oikeita töitä, mutta ehkä se tekee hahmosta vain huvittavamman. Iloinen hymy on vain teeskentelyä, sillä sen takana piilottelee armoton, verenhimoinen susi.
Loput ovat sekalainen seurakunta taskuhahmoja, joita tulee pelattua silloin kun huvittaa, mutta enemmän kuin muuta rosteria. Herosta olen vähän kaavaillut "epätoivo counterpickia" selkeästi itseäni parempia vastustajia vastaan. Downb pohjaan, RNGeesus ohjaa! Olimar on vanha maini, joka on hyvin pitkälle dropattu tässä vaiheessa, koska muut hahmot ovat hauskempia. Mewtwo kiinnostaa tällä hetkellä eniten.
 
Viimeksi muokattu:

Garo

Jäsen
4.5.2017
177
Joensuu
Peli sattuu olemaan päällä, joten tässä oma (nettimatseissa) käytetyimpien hahmojen Top 10:

1. Ridley (894 ottelua)
2. Little Mac (695 ottelua)
3. Samus + Dark Samus (622 ottelua)
4. Incineroar (511 ottelua)
5. Ganondorf (458 ottelua)
6. Piranha Plant (372 ottelua)
7. Simon + Richter (359 ottelua)
8. Falco (358 ottelua)
9. Wolf (290 ottelua)
10. Captain Falcon (246 ottelua)

Pahnan pohjimmaisina ovat Olimar, Lucas ja Luigi, kukin kahdella ottelulla.
 

bËst

Jäsen
30.4.2017
322
Avataanpas itsekin sanaista arkkua nyt kahteen vallitsevaan teemaan: Eli Bylethin ja omaan hahmorosteriin.

1. Byleth. Hoh hoijaa.

Kohta yksi käsitelty, siirrytään kohtaan 2: Oma rosteri.

Niin, miellän itseni ensisijaisesti compe-pelaajaksi ja näin ollen ajatukseni tulevat sen näkökulman kautta. Joskin, oma pelityylini ei ole ikinä suosinut compe-pelaamista siinä mielessä että kierrättelen mielelläni hahmoja ja varmaan helpompi olisikin tähän listata ne hahmot, joita EN pelaa. En for fun, enkä compena. Lista olisi seuraava: Bayonetta ja Miit. Muuten koko rosteria tulee kierrätettyä aika hyvällä tempolla.

Mutta jos joku haluaa joskus tulla turnauskentälle kurkkaamaan, mitä meininki on niin tällaista palettia pyörittelen, jos yhtään tosissani edes yritän voittaa matseja tai laittaa parastani:

TS3CZSP.png


Pinkki tausta: Helposti parhaat hahmoni niin tulosten, onlinen kuin Seinäjoen sisäisenkin hahmovihan kylvämisen näkökulmasta

Musta tausta: Täys limbo. Haluan käyttää hahmoa singleis ja tiimeis piittaamatta siitä, miten sillä pärjään. Tulosten valossa pärjään hyvin.

Vihreä tausta: Doubles -maini

Punainen tausta: Todennäköisin hahmo, jota käytän turnauksissa
rosterUlt
 
Viimeksi muokattu:

Norsukampa

"His coconut gun, can fire in spurts"
Toimitus
8.5.2017
609
Turku
Voi voi... ei se vaan oikein maistu. Maailman väkivaltaisin luokanopettaja ei oikein tunnu omaavan minkäänlaista kunnon tuntumaa. Hahmo on jotain raskaan ja ilmavan väliltä, kontrollien tuntuessa koko ajan siltä että olisi Dededen kanssa lennossa. Moveset on ehkä jopa hieman liiankin överi sillä pari iskua jos sattuu ottamaan naamatauluunsa, olet takuuvarmasti jo jossain 50% huonommalla puolella. Ganondorfin etuoikeutena tällaiset överilukemat.

Musapuolella sentään on herkkua tarjolla, ja jos jonkun kroppa ei huuda kiivasta taisteluhuutoa Blue Skies and a Battlen tykittäessä taustalla tahtia, on syytä tarkistaa kuulo ja käydä psykologin puheilla tarkastuttamassa kyvykkyys tuntea ylipäätään mitään.

Heikko lopetus ekaan DLC-satsiin joten "kakkoskauden" ensimmäisen taistelijan on syytä olla jotain päräyttävää jo ihan julkistuksesta aina pelaamiseen asti. Huonoimmassa tapauksessa sieltä tulee joku Cinderace (side-special on pallon potkamiseminen alhaalta ylös vähän kuin Wii Fit Trainerin pallon puskeminen) mutta parhaassa tapauksessa saadaan jotain kovan luokan 3rd partya jota ei koskaan uskottu nähtävän Smashin rosterissa/Nintendon pelissä.
 

Garo

Jäsen
4.5.2017
177
Joensuu
Omissa ohjaksissani Byleth tuntuu vallan mainiolta. 1v1 on vielä vähän räpellystä, mutta neljän pelaajan mätöissä on kiva hutkia menemään ja tilaisuuden tullen latailla rauhassa valonuolta. Recovery on tosin siitä ongelmallinen, että se tuppaa tarttumaan reunaan silloinkin kun yrittää tehdä toiselle jäynää. Tikun painaminen alas tuntuu joskus ratkaisevan tämän, joskus taas johtavan kuolemaan kun miekka tarttuu silti reunaan ja irtoaa saman tien.

Jotkin hahmon oman Spirit Boardin taistelut ja Classicin loppubossi ovat koko pelin huvittavimmasta päästä.

Omista hahmoista Zelda, Samus ja Cloud saivat kivoja buffeja, vaikka en kokenutkaan kuin ensiksi mainitun oikeasti tarvitsevan niitä. Toisaalta, jos ylivoimaisia hahmoja ei jatkossakaan tuunata merkittävällä tavalla, on jokainen etu tarpeen.