Arvostelussa Shin Megami Tensei V

Myyttisiä taruolentoja turpaan

Missä olit, kun Atluksen kehittämästä Shin Megami Tensei V:sta kerrottiin ensimmäisen kerran? Verestetään muistoja hieman. Peli julkistettiin ihan tiiseridemon kanssa tammikuussa 2017 Nintendo Switchin omassa maailmanensi-illassa. Tämän jälkeen samaisen pelitalon Persona 5 ehti räjäyttää pankin päivitettyine versioineen pariin otteeseen niin pelaajien kuin pelimediankin keskuudessa. Personan menestys johti samalla SMT-sarjan markkinoinnin ja uuden osan kehittämisen väistymiseen taka-alalle. Pitkä radiohiljaisuus synnytti odotetusti huhuja jopa pelin tuotannon keskeyttämisestä, mutta pelko pois, sillä tällä kertaa odotus todellakin palkitaan.

Kuten kaikki roomalaista numeriikkaa hallitsevat varmaan jo huomasivatkin, on Switch-yksinoikeus järjestysnumeroltaan jo viides osa pitkään ikään päässeessä Shin Megami Tensei -roolipelisarjassa. Pelisarjaa käy kiittäminen myös Personan ohella Tokyo Mirage Sessions #FE -sivuosan synnystä, joka on sekin saatavilla Switchille. Spin-offien pyöriessä yhä enemmän lukiolaisdraaman ympärillä on Shin Megami Tensei säilynyt perusrakenteeltaan aika samanlaisena hirviöjahtina ensimmäisestä osasta alkaen. Monien muiden keski-iän kynnykselle yltäneiden jrpg-sisariensa tavoin myöskään Shin Megami Tensei V ei pakota pelaamaan aiempia osia läpi, jotta hahmoista, maailmasta ja tarinasta voisi nauttia. Joskin peliä pidemmälle pelaamalla käy kuitenkin ilmi, että sarjan neljännen osan tapahtumat ovat liitoksissa tähän uutukaiseen.

SMT V alkaa Atluksen roolipeleille ominaiseen tapaan ihan satumaisilla käänteillä oikean elämän Japanista. Ihan täysin valokuvakopiota peli ei nousevan auringon maasta esitä, sillä ihmisiä pelottelevat ja murhaavat hirviöt ovat Shin Megami Tensein universumissa yhtä arkipäiväisiä kuin ikkunaa päin lentävät pikkulinnut meidän maailmassamme. Pelaaja ohjastaa tavallista opiskelijanuorta, joka erinäisten hirviöhyökkäyksien aiheuttamien sattumuksien myötä päätyy dystooppiseen tulevaisuuteen, joka muistuttaa enemmänkin Mad Max -elokuvien loputonta maailmanlopun aavikkomaisemaa kuin neonvaloin väritettyä modernia Tokiota. Ihmisistä ei näy merkkiäkään ja ympärillä pyörii vain hirviöitä, jotka tässä maailmassa tunnetaan tuttavallisemmin demoneina. Pelaajan hahmo fuusioituu hieman ystävällisemmän demonin kanssa Nahobinoksi, sinitukkaiseksi jumalolennoksi, joka on taistelutaitojensa ansiosta omiaan löylyttämään maailmanlopun maisemissa pahaa tekeviä demoneita.

Pelaajan tehtäväksi jää selvittää, että mitä ihmettä tapahtui ympäröivälle maailmalle, unohtamatta tietenkään jollain ilveellä mukana häröilevien ihmisystävien pelastamista, ja totta kai tarinan edetessä muodostuvan megaluokan pahiksen pysäyttämistä, joka on tällä kertaa aivan sieltä pahuusasteikon loppupäästä. Tarina ottaa pelin edetessä kirjaimellisesti raamatullisia piirteitä, säilyttäen kuitenkin sen jrpg-ytimen ja hahmojen charmin.

Ihan yksinään ei pelaajan tarvitse pelin epookkimaista tarinaa käydä läpi. Tosielämän mytologioihin perustuvia taruolennot, demonit ja muut viholliset ovat oikeaoppisella voitelulla houkuteltavissa omiin riveihin. Houkuttelu hoidetaan avaamalla keskustelu vastustajan kanssa taistelun aikana, ja valitsemalla sitten oikeat dialogivaihtoehdot. Sinitukkaisen sankarin vierellä voi seistä maksimissaan kolme mörköä, joten oikeanlaisen poppoon kerääminen on tärkeä osa pelimekaniikkaa. Demoneilla on paljon yhteistä sen toisen japanilaisen taskuhirviösarjan sympaattisten otusten kanssa. Hahmot osaavat käyttää elementaali-iskuja normaalien tällien ohella, ja täten niillä kaikilla on myös omat heikkoutensa ja vahvuutensa. ”Kaikki kerätään” -mantra pätee myös Shin Megami Tenseissä, sillä kaksi hieman heikompaa demonia risteyttämällä saattaa tulla luoneeksi huomattavasti vahvemman hirviön. Ei siis kannata kummemmin kiintyä omaan tiimiinsä, sillä se pitkään joukoissa ollut parantelija saattaa myöhemmässä vaiheessa osoittautua tärkeäksi palaseksi erittäin vahvan demonin synnyttämisprosessia.

Hirviöitä ja niiden osaamista pitää käyttää myös oman pelihahmon kehittämiseen. Alussa Nahobino hallitsee vain ja ainoastaan heikon sähkötaian, mutta demoneilta kykyjä lainailemalla saa iskurepertuaaria laajennettua huomattavasti. Koska taitoja ei ole käytössä rajattomasti yhdelläkään oman taistelutiimin jäsenellä, on mahdollisimman monta elementtiä kattavan tiimin kerääminen luonnollinen tavoite, unohtamatta tietenkään parannusloitsuja ja muita statuksien kanssa leikitteleviä iskuja.

Viholliset näkyvät pelimaailmassa, joten satunnaistaisteluihin liittyvät pelot voi unohtaa. Pelaajalla on taistelun alkaessa tasan niin monta vuoroa kuin tiimissä on jäseniä, mutta kriittiset osumat sekä vihollisen heikkoon kohtaan sopivalla elementillä iskeminen antaa vielä yhden lisävuoron. Oikein taktikoimalla jokainen joukkueen jäsen voi ehtiä hyökkäämään useamman kerran, ennen kuin viholliselle annetaan edes mahdollisuus yrittää. Säännöt pelaavat myös toiseen suuntaan, sillä ohilyönnistä lähtee yksi ylimääräinen vuoro pois. Käytössä on myös eräänlainen supermittari, jonka täytyttyä on mahdollista käynnistää voimatila, jonka aikana on mahdollista kerätä lisävuoroja automaattisesti kriittisillä iskuilla. Myös vastustajat osaavat tämän tempun, ja tämä on yksi iso syy sille, miksi Game Over -teksti näkyy ruudulla huomattavasti useammin kuin normaalisti tämän genren peleissä. SMT V on kirjaimellisesti ja teemallisestikin pirun vaikea peli, mutta enemmän fiilistelyyn päin kallellaan olevat pelaajat voivat milloin tahansa laskea pelin vaikeustasoa.

Audiovisuaalisesti Shin Megami Tensei V on hieman kaksijakoinen tapaus. Tuhoutunut Tokio on etenkin pelin alkupuolella kaikin puolin masentava näky, mutta sitä voi pitää tässä tapauksessa ehkä jopa pelin teemaan sopivana. Unreal Engine 4:llä pyörivän pelin ympäristöt ovat kuitenkin rakenteellisesti melko avoimia, ja esimerkiksi raunioiden tutkimisesta palkitaan usein esineillä tai sivutehtävillä. Pelin hahmomallit ovat taas erittäin yksityiskohtaisia, ja pistävät siksi silmään karun ympäristön keskellä hieman negatiivisessakin mielessä. Pelin välianimaatiot sen sijaan ovat yhdessä musiikkien kanssa äärimmäisen kovaa tasoa. Eniten taustalla soiva biisi on tietysti taisteluteema, joka on sellainen erinomaisuus, että pitkätkään grindailusessiot eivät tunnu puuduttavilta, kun tietää korvakarkin jatkuvan pian. Länsimaalaiset ääninäyttelijätkin suoriutuvat rooleissaan erinomaisesti. Asiaa pyhäinhäväistyksenä pitävät voivat ladata japanilaisen ääniraidan myöhemmin ilmaiseksi.

Yhteenveto

Shin Megami Tensei V on kaikin puolin loistava Switch-peli. Se on samaan aikaan sekä perinteitä kunnioittava että moderneja ratkaisuja sisältävä roolipeli, joka erottuu vielä massasta teemallisesti. Pelissä hienointa on kuitenkin sen kyky haastaa ja palkita pelaajaa tasapuolisesti. Turpaan voi tulla oikealta ja vasemmalta, mutta ei epäreilulla tavalla, vaan asioihin keskittyvä ja ohjeita kuunteleva pelaaja pääsee varmasti haastavimpienkin kohtien ohi suhteellisen helposti. Pitkään se näytti vähän huolestuttavalta, mutta SMT V on toden totta peli, jota kannatti kaikki nämä vuodet odottaa.

Hyvää:
– Vaikea hallita, hauska oppia
– Tarina on hyvällä tavalla kaukana perinteisestä
– Äänimaailma ensiluokkaista
– Koukuttava kuin mikä

Huonoa:
– Graafinen ilme ja suorituskyky jättää parantamisen varaa